Ravivarmuus lahjana viikingeiltä? – "Meillä on kaikenlaisia luita ja hampaita"

Yliopistotukija ja molekyyliekologian ja -evoluution dosentti Laura Kvist kertoo olevansa ”vanhankansan geneetikko”. Hän on myös hevosharrastaja, mikä selittää kiinnostuksen suomenhevoseen..Yhdessä tutkimusryhmänsä kanssa hän on tutkinut laajasti suomenhevosen perimää. Kotimaisen hevosrotumme historiasta tiedetäänkin jo aika paljon..”Suomalainen hevonen on ollut meillä täällä seurana jo vuosisatoja, vaikka rotuna suomenhevonen on syntynyt silloin, kun kantakirja perustettiin viime vuosisadan alussa. Mutta se, mitä suomalaiselle hevoselle kuului aikana ennen kantakirjan perustamista, on hämärän peitossa”, Kvist aloittaa. .”Tiedämme historiallisista kirjoituksista, että suomalaista hevosta on risteytetty muitten rotujen kanssa. Viimeaikaisista tutkimuksista taas tiedämme, että varsinkin Itämeren ympäristön maissa on paljon alkuperäisrotuja, jotka ovat aika läheistä sukua suomenhevoselle. Esimerkiksi mongolianhevonen idästä, eestinhevonen Virosta ja lyngenhevonen Norjasta ovat suomenhevosen läheisiä sukulaisrotuja.”.Ennen suomenhevosen kantakirjan perustamista Suomessa ei ole ollut niin sanottua alkuperäistä hevosta..”Meillä on ollut paikallisia hevospopulaatioita, joita ei voi vielä sanoa roduksi. Silloin kun kantakirja perustettiin, alkoivat erilliset paikalliset populaatiot yhdistyä suomenhevoseksi”, Kvist kertoo..Risteytyksiä on tehty muun muassa doninhevosen, orlovin, friisiläisen, ardennerin, ruotsinpuoliverisen ja oldenburgin kanssa. Niiden päämääränä on ollut kasvattaa suomalaisen hevosen kokoa ja tehdä siitä rotevampi, sekä työkäyttöön että sodankäyntiin soveltuvampi..Tästä on kyseSuomenhevoseen on jäänyt merkkejä risteytymisestä muiden rotujen sekä przewalskinhevosen tai sen kantamuodon kanssaSuomalaisen hevosen ravinnossa on historiallisesti ollut paljon vähemmän heinää kuin nykyäänTammalinjoissa on paljon geneettistä muunteluaJalostusvalinta on pienentänyt efektiivistä populaatiokokoa ja se alkaa olla jo niin pieni, että sukusiitoksesta voi tulla haitallisia vaikutuksia.Kaikkien suomenhevosten katsotaan pohjautuvan neljään kantaoriin Jaakko, Kirppu, Eino ja Uljaanpoika. Kvist kertoo, että todennäköisesti ensi vuonna alkavassa tutkimuksessa perehdytään orilinjoihin tarkemmin. .”Sukutauluihin ei aina ole ihan luottamista, varsinkaan hyvin varhaisilta ajoilta”, Kvist sanoo..Kun suomenhevosen kantakirja perustettiin, oli yhtenä tavoitteena kasvattaa suomenhevosen korkeutta (säkäkorkeus yli 148 senttiä), lisäksi suosittiin rautiaita. Se näkyy rodussa yhä edelleen, vaikka värikirjo onkin myöhemmin laajentunut..”Se, että on jalostettu hevosia, jotka ovat tietynlaisia, on aiheuttanut valintapaineen, joka on aluksi kohdistunut lähinnä säkäkorkeuteen ja väriin, myöhemmin lisäksi myös muun muassa eri askellajeihin. Neljän suomenhevosen jalostuslinjan hevoset ovat rakenteeltaan erilaisia, ja tiedämme, että ne eroavat myös askellajeiltaan.”.Tutkimuksessa on selvitetty suomenhevosen sukusiitostilannetta. Näytteistä on tutkittu geneettisen muuntelun tasoa tällä hetkellä ja menneinä aikoina, ja miten se on muuttunut ajan saatossa. Lisäksi on selvitetty efektiivistä populaatiokokoa. Se on teoreettinen yksilömääre, joka kertoo perimäänsä seuraavalle sukupolvelle siirtävien yksilöiden määrästä ja sitä voidaan arvioida myös geneettisen monimuotoisuuden tasosta..”Se koskettaa kaikkia suomenhevoskasvattajia viimeistään orivalintaa tehdessä”, Kvist muistuttaa. .Geenitutkimuksessa on selvitetty myös suomenhevosessa esiintyviä tauteja. Alustavia tutkimuksia on jo kesäihottumasta ja metabolisesta syndroomasta ja aiheesta on parasta aikaa meneillään jatkotutkimuksia..”Lisäksi olemme halunneet katsoa valinnan seurauksia, eli mitä kantakirjan perustamisen yhteydessä tehdyistä määritelmästä seurasi. Olemme siis tutkineet asioita liittyen esimerkiksi tällä hetkellä suomenhevosesta löytyviin väreihin, suorituskykygeeneihin, kokoa määrittäviin geeneihin ja askellajien puhtauteen liittyviin geeneihin”, Kvist toteaa..Vanhoista näytteistä on selvitetty myös, miten hevosia ravittiin ja hoidettiin menneinä aikoina. .”Näistä löytyy aika vähän tietoa historiankirjoituksista, mutta yllättävää kyllä, molekyyleistä löytyy tähänkin vastauksia.”.Kvist kertoo, että tutkimusmateriaaleja on kerätty ympäri Suomen ja vähän maan rajojen ulkopuoleltakin. Jouhinäytteitä on saatu nykysuomenhevosista noin 850 kappaletta. Käytössä on ollut myös Oulun hevosklinikan tutkimuksen alussa keräämiä verinäytteitä..”Meillä on kaikenlaisia luita ja hampaita, joita on kaivettu arkeologisilta kaivauksilta sekä Suomesta että ulkomailta. Hampaita on saatu myös esimerkiksi hevosalan oppilaitosten opetusmateriaaleista.”.Helsingin yliopiston vetämään suomenhevosten varhaisvaiheiden tutkimukseen, josta tutkijat Karin Hemmann ja Tuija Kirkinen kirjoittivat myös kirjan Suomenhevosen maa (kustantaja Suomen Hevosurheilulehti Oy), liittyviin tutkimuksiin kerättiin kaikkea mahdollista hevosmateriaalia..”Meillä oli tyynynpehmikkeitä, keinuhevoseen sidottuja harjoja, ullakoilta löytyneitä muistojouhinippuja, kavioista tehtyjä tuhkakuppeja, kaikkea mahdollista sälää, mihin vain päästiin käsiksi. Näitä kaikkia on käytetty DNA-eristyksen pohjana”, Kvist kertoo..”Historiallisista näytteistä on tutkittu tammalinjoja emän kautta periytyvän mitokondrio-DNA:n avulla, ja jotain tiettyjä ominaisuuksia, kuten askellajigeeni DMRT3:n muuntelua.”.Luita ja hampaita on käytetty myös siihen, että löydökset on voitu ajoittaa oikeaan ajankohtaan..”Muinaisista arkeologisista näytteistä on tutkittu stabiileja isotooppeja ja radiohiiliajoitusta. Stabiilit isotoopit ovat alkuaineitten eri muotoja, joita kertyy koko eläimen kasvun ajan siinä lukusuhteessa eläimen kudoksiin, kuin mitä sen ravinnossa on”, Kvist selvittää. ”Radiohiiliajoitus on radioaktiivisen hiilen puoliintumisaikaan perustuva määritys, jonka perusteella pystytään määrittämään näytteen ikä jopa kymmeniä tuhansia vuosia taaksepäin.”.Tutkimusta varten näytteitä on saatu myös ulkomailta. Venäjältä Volga-joen seudulta saadut näytteet ajoittuvat rautakaudelta keskiajalle..”Mutta on siellä yksi näyte, joka on ajoitettu ajalle ennen hevosen kesytystä. Suomalaiset näytteet ovat pääasiassa kaikki rautakauden lopulta ja keskiajalta. Lisäksi meillä on näytteitä Liettuasta, joista muutama on kivikaudelta, ajalta ennen hevosen kesyttämistä.” .Stabiileja isotooppeja verrattiin saatavilla olevaan kasvillisuuteen, jolloin selvisi, että aroalueilla asuneet venäläiset hevoset ovat saaneet ravintonsa pääasiassa heinäkasveista, kun taas suomalaiset hevoset söivät heinäkasvien lisäksi runsaasti puuvartisia kasveja, eli pensaita ja puita..Tammalinjojen tutkimuksen Kvist kertoo olevan vielä kesken, mutta tähän mennessä muinaisista näytteistä on löydetty 5 erilaista haplotyyppiä, jotka edustavat eri haploryhmiä. .”Haplotyypit ovat DNA-sekvenssejä, jotka sukulaisuussuhteensa mukaan ryhmittyvät yhteen haploryhmiksi. Tätä voisi verrata esimerkiksi autoihin, yksi haploryhmä on esimerkiksi Volkkarit, ja haplotyypit ovat Volkkarin eri malleja”, Kvist vertaa. .Tammalinjoissa periytyviä mitokondrio-DNA:n haploryhmiä on hevosilta identifioitu yhteensä 18, ja niistä 16:a löytyy nykyiseltä modernilta suomenhevoselta..”Tarkastelimme geneettisen monimuotoisuuden muutosta noin sadan vuoden ajalta. Monimuotoisuus romahti merkittävästi 1930-luvulla ja se jatkui aina 1970-luvulle. Tämä liittyy todennäköisesti voimakkaasti kantakirjan ja myöhemmin eri jalostuslinjojen perustamiseen”, Kvist sanoo. ”Eli ne hevoset, joiden ei katsottu sopivan jalostuslinjoihin, eivät päässeet jatkamaan sukuaan, jolloin myös niiden edustama osa geneettisestä monimuotoisuudesta hävisi.”.Yllättäviäkin tuloksia on löytynyt..”Löysimme suomenhevosesta haploryhmä F:n, joka aikaisemmin oli löydetty ainoastaan siitä ainoasta villistä hevosesta, joka maailmalla on vielä olemassa, eli przewalskinhevosesta. Myöhemmin tätä haploryhmää on löydetty myös muualta, yhdestä muinaisesta hevosesta Puolasta, ja yhdestä muinaisesta hevosesta Kiinasta. Ne ovat merkkejä siitä, että modernin hevosen ja przewalskinhevosen linjat ovat jossain vaiheessa yhdistyneet.”.Sukusiitos on Kvistin mukaan jo selvä ongelma kotimaisella rodullamme. Sukusiitosta mitattiin ROH-menetelmällä, joka on lyhenne sanoista Runs Of Homozygosity, ja joka kertoo siitä, kuinka monta ja kuinka pitkiä osia sellaisia DNA-alueita genomista löytyy, jotka ovat eri kromosomeissa samanlaisia. Silloin sekä tammalta ja oriilta on periytynyt aivan identtinen DNA-alue. Mitä pidempi jakso on, sitä viimeaikaisemmasta sukusiitoksesta se kertoo..”Ikävä kyllä löysimme selkeitä merkkejä sukusiitoksesta suomenhevosella. Niillä ROH-jaksot ovat keskimäärin paljon pidempiä kuin muilla roduilla. Kun on katsottu ROH-jaksojen lukumääriä genomissa, niitä suomenhevosella on vähemmän, mutta se johtuu siitä, että jaksot ovat pidempiä.”.Sukusiitosta voidaan tutkia myös efektiivisen populaatiokoon kautta, joka kertoo, kuinka monta yksilöä siirtää perimäänsä seuraavalle sukupolvelle. .”Se on luonnonsuojelugenetiikassa, jota teen paljon, hyvin tärkeä mittari. Sille on jopa asetettu raja-arvoja. Efektiivisen populaatiokoon pitäisi olla 50, jotta säästytään sukusiitoksen jo lyhyellä aikavälillä esiin tulevilta ongelmilta. Ja sen pitäisi olla vähintään 500, jotta pystytään säilyttämään riittävä adaptiivinen potentiaali genomissa, eli tarpeeksi geneettistä muuntelua pitkällä aikavälillä”, Kvist toteaa. .”Osa tutkijoista on sitä mieltä, että näiden raja-arvojen kuuluisi olla itseasiassa kaksi kertaa suurempia, 100 ja 1000.”.Olemme sellaisissa lukemissa, jotka luonnonsuojelugenetiikassa merkitsevät hyvin vakavaa uhanalaisuusongelmaa.Laura Kvist.Suomenhevosen juoksijasuunnalla luku on 45, ratsusuunnalla 56, pienhevosilla 42 ja työhevosella 52..”Suomenhevosten kaikki jalostuslinjat ovat lyhyen aikavälin alarajalla, osa jopa pikkuisen alle. Tämä on huolestuttava merkki. Olemme sellaisissa lukemissa, jotka luonnonsuojelugenetiikassa merkitsevät hyvin vakavaa uhanalaisuusongelmaa”, Kvist sanoo. ”Sama trendi oli, kun yhdisteltiin eri jalostuslinjat ja ei-jalostusarvostellut yksilöt yhteen, efektiivinen populaatiokoko pysyi pienenä.”.Efektiiviseen populaatiokoon pienuuteen vaikuttaa ennen kaikkea valtaorien runsas käyttö. .Suorituskykygeenistä ei Kvistin mukaan löytynyt eroja eri jalostuslinjojen välillä. .”Suomenhevosista lähes kaikilla on pitkän matkan puurtajan geenimuoto. Varmasti johtuen siitä, että sitä on tarvittu jo silloin, kun suomenhevonen on ollut mukana maa- ja metsätöissä.”.Askellajigeeni DMRT3 on tuttu monelle suomenhevosjalostajalle. Se on geeni, joka vaikuttaa siihen, minkälainen on hevosen käynti, ravi ja laukka. Muoto voi olla AA, AC tai CC ja geenimuodolla on hyvin selvä yhteys askellajien laatuun. AA-muotoa kutsutaan myös ravivarmuusgeeniksi, ja se on toivottava muoto ravureilla..”Niillä hevosilla, joilla on AA-muoto, tahtoo olla nelitahtinen laukka ja niillä voi olla passikäyntiä ja peitsausta. CC-muoto taas on ratsuille hyvä, sillä on puhdas, kolmitahtinen laukka. Kun näitä frekvenssejä katsottiin eri jalostuslinjoista, ei kauheasti yllätä, että juoksijasuunnalla AA-muoto on paljon yleisempi kuin muilla linjoilla.”.Villihevoset ovat muotoa CC, eikä Kvist osaa ainakaan vielä tarkkaan sanoa, mistä ravivarmuusmuoto AA suomenhevoseen on tullut..”Tiedämme, että esimerkiksi islanninhevoset, jotka siis tölttäävät, ovat saaneet AA-muodon todennäköisesti viikinkien Brittein saarilta Islantiin viemistä hevosista. Ehkä tämä on siltä ajalta peräisin oleva muoto myös Suomessa”, Kvist miettii..Kuninkuusravien pääkilpailujen sankareita miettiessä ei toisaalta tunnu lainkaan kaukaa haetulta, että ne jollain lailla polveutuvat viikinkihevosista..Niemelän veljekset Kasvatuspäivillä – ”Varsan pitää saada onnistumisia”.”Olet mitä isoäitisi söi” – Epigenetiikka vaikuttaa myös hevosiin.Helsinkiläisen Sprotte-tamman tytär valmistautuu Mongolian talveen villinä ja vapaana

Ravivarmuus lahjana viikingeiltä? – "Meillä on kaikenlaisia luita ja hampaita"

Aiheeseen liittyvää