Suomenhevonen tarvitsee enemmän isiä

Hevonen on ihmeellisen arvoituksellinen eläin, kun ajatellaan, miten ratkaiseva se on ihmiskunnalle ollut ja miten kauan se on kotieläimenä ollut. Kummallista kyllä, me emme edelleenkään tiedä, mistä se on meille tullut ja milloin tämä tapahtui..Viitteitä toki on, mutta uusia teorioita syntyy tasaisin väliajoin, ja välillä ne kumoavat edeltäneet hypoteesit. Sitten palataan taas lähtöruutuun. .Laura Kvist tutkii tätä samaa kysymystä suomenhevosen kautta, rajaamalla tutkimusalueen Itämeren alueelle..”Mistä ne hevoset tänne tulivat, milloin ja kenen kanssa”, Kvist tiivistää ydinkysymyksen, johon hän ryhmineen hakee vastausta..Vielä 1800-luvulla suomalaisesta hevosesta tunnettiin monta erilaista tyyppiä, jotka myöhemmin sulautuivat toisiinsa. 1800-luvun lopussa Suomen kansalliseksi symboliksi koettu suomalainen hevostyyppi haluttiin jalostaa roduksi ja vieraat piirteet karsia pois. .Kvist ei ole ainoa kiinnostunut, sillä monta kansainvälistä tutkijaryhmää palaa halusta saada vastauksen hevosen alkuperäkysymykseen. .Asiaa selvitetään DNA:ta tutkimalla..Hevosrotuja on ollut vain parisen sataa vuotta. Jos jonkun tämän päivän hevosen isä- tai äitilinjaa lähdetään kelaamaan vanhempi ja taas sen vanhempi kerrallaan taaksepäin, jossain vaiheessa aletaan lähestyä sitä ajanjaksoa noin 6000 vuotta sitten, jolloin hevonen lajina mukautui kesyelämään. Jos yhden sukupolven iäksi annetaan 7 vuotta, hevosyksilöitä mahtuu tähän väliin 857. Ei sen enempää..Törmättyään ihmiseen hevosesta alkoi nopeasti kehittyä paikallisia, elinpaikkansa olosuhteisiin sopeutuneita muunnoksia, joihin ihminen myöhemmin alkoi vaikuttaa ja joita alettaisiin myöhemmin kutsua roduiksi. Tällä hetkellä hevosrotuja on maailmassa noin 200. .Laura KvistOululainen yliopistotutkija ja geneetikko Laura Kvist opettaa eliömaan-tiedettä, populaatio- ja molekyyliekolofiaa ja toimii biologian tohtoriohjelman vastuuhenkilönä Oulun yliopistossa. Hän harrastaa ratsastamista. Eestinhevonen Emor (Elder – Rallik) asuu Sanna ja Janne Jokilehdon tallissa.. Arvoitus 6000 vuotta sitten.Mitä silloin noin 6000 vuotta sitten tapahtui? Se on vaikea selvittää pelkkien luulöydösten ja muutaman hassun esineen perusteella. Hevosen historiassa on monen tuhannen vuoden musta aukko, josta ei tiedetä paljon mitään..1600-luvulla suomenhevonen oli varsin pieni, jopa vain shetlanninponin kokoinen: 104–129 senttiä säältä. Näillä hevosilla sodittiin 30-vuotinen sota, jossa suomalaiset palkkasoturit, hakkapeliitat, tulivat kuuluisiksi..Italialainen maailmanmatkaaja Giuseppe Acerbi totesi matkallaan pohjoismaihin 1700-luvun lopussa, että alueen hevoset olivat pieniä ja heikkoja kuin lampaat. Siinä missä Acerbin vaunuja veti kolme hevosta Saksassa, Suomessa hevosia tarvittiin 7..Ei siis ihme, että kun kantakirja vuonna 1907 perustettiin, säkäkorkeus oli yksi kriteeri. Vähintäänkin sen piti olla yli 148 senttiä. Ajateltiin, että maailmassa tarvitaan kookkaita ja raskaita työhevosia ja suomenhevosesta alettiin tehdä vähän enemmän sen tyyppistä..Kun ihminen alkaa tehdä jalostusvalintoja, luonnonvalinnan rooli vastaavasti pienenee. Monimuotoisuus vähenee, paljon joutuu romukoppaan. .Suomenhevosen ongelma on, että vaikka populaation koko on 20 000 yksilöä, sukulaisuus on valtaoriiden runsaan käytön takia niin suuri, että efektiivinen populaatio on yhtä kuin 50 yksilöä. Se on sama kuin jos olisi 50 yksilöä siirtämässä geenejään jälkipolville 20 000 yksilön sijaan. Efektiivinen populaatio on laskennallinen termi, jossa otetaan huomioon geneettinen monimuotoisuus. .”50 on kauhistuttava luku”, Kvist sanoo. ”Luonnonsuojelugenetiikassa 50 on ehdoton alaraja, jonka alle ei koskaan saisi mennä.”.Tutkimuksessa vuonna 2022 seurattiin suomenhevosen emälinjoja, eli mitokondrioiden DNA:ta, joka on katkeamaton vain äidiltä tyttärelle periytyvä linja. .Kävi ilmi, että emissä on vielä sata vuotta sitten, kantakirjan perustamisen aikaan, ollut valtavasti geneettistä variaatiota, eli emät ovat olleet hyvin erilaisia keskenään. Haplotyyppejä, eli eri kantaemään johtavia tammalinjoja on ollut paljon, kun niitä tänä päivänä on 18 kautta maailman. Suomenhevosesta on löydetty 16 haploryhmää. O ja K puuttuvat, vaikka niitä esiintyy yleisenä monessa muussa rodussa. L on yleinen Euroopassa, ja myös suomenhevosessa..Tämä eri haplotyyppeihin jaottelu on tietysti sopimuksenvarainen asia. Haplotyypit eroavat toisistaan siten, että jossakin haplotyypissä esiintyy jokin tyypillinen mutaatio, josta se tunnistetaan. Suhteellisuus tulee siitä, että kaikki haplotyypit yhdistyvät yhteen ainoaan tammaan jossain kaukana hevosen esihistoriassa. Tai vastaavasti oriin, jos isiltä pojille periytyvää, ja näin vain oreilla esiintyvää Y-kromosomia ja sen mutaatioita tutkitaan..Tätä alkutammaa voitaisiin kutsua mitokondriseksi Liisaksi ja oria vaikka Y-kromosomaaliseksi Pekaksi. Ihmisillä kaikkien ihmisten yhteistä kantaäitiä kutsutaan mitokondriseksi Eevaksi ja hän on elänyt joskus 200 000 vuotta sitten. Mitokondrinen ”Liisa” eli 100 000 – 160 000 vuotta sitten, eli kauan ennen hevosen kesyttämistä (6000 vuotta sitten)..Y-kromosomiin perustuvien haplotyyppien määrä on aina ollut hevosilla paljon pienempi. Tämän arvellaan johtuvan hevosten tavasta elää haaremeissa, joissa yksi ori astuu kaikki tammat, mutta myös, ja kiihtyvällä tahdilla, ihmisen jalostustoimista. Kaikkien tänä päivänä elävien hevosten yhteinen kantaisäori eli 10 000 – 20 000 vuotta sitten..Kvist sanoo, että Y-kromosomia on myös melko hankala tutkia, sillä siinä on evolutiivisista syistä vain vähän mutaatioita. .”Jotain muuntelua siinä kuitenkin on ja niiden perusteella seuraavaksi suomenhevosessa selvitetään onko meillä todellakin vain neljä kantaisää, vai onko niitä isiä enemmän. Nämä neljä oletettua isää ovat Murto, Uljaanpoika, Jaakko ja Kirppu. Jokaiselta suomenhevoselta löytyy sukutaulustaan joku näistä, pikemminkin useampi näistä, sillä Murto-vapaita suomenhevosia ei enää ole olemassa yhtäkään..”Mehän ei tiedetä, oliko vaikkapa Kirppu astunut sen tamman, vai oliko asialla kenties joku muu ori. Nämä tiedot perustuvat vain kirjallisiin lähteisiin, ei geneettiseen tutkimukseen”, Kvist sanoo. .”Sitäkään ei tiedetä, jos vaikka Kirpulla ja Uljaanpojalla olisi yhteinen kantaisä jossain vähän kauempana. Silloin se isälinja on tämän yhteisen isän linja.”.Yllättävä löytöMuutama vuosi sitten selvisi, että maailman ainokaisella villihevosella, mongolianvillihevosella eli przewalskinhevosella on yhteistä perimää suomenhevosen kanssa. Haplotyyppi F tunnettiin aiemmin vain mongolianvillihevosella, mutta se löydettiinkin myös suomen- ja latvianhevoselta, mikä oli erittäin mielenkiintoinen ja yllättävä löydös. F-haplotyyppiä ei ole toistaiseksi löytynyt muista hevospopulaatioista, vaikka tuhansia yksilöitä on testattu. .Mongolianvillihevosen ja suomenhevosen, ja myös latvialaisen hevosen, yhteinen esiemä olisi elänyt noin 12 000 vuotta sitten. Se ajoittuu nuorempaan Dryas-kauteen, eli kylmään ajanjaksoon heti viimeisimmän jääkauden aikaan. Nimensä Dryas-kausi on saanut suurista lapinvuokon siitepölyesiintymistä..Ei tiedetä, missä tuo kantaemä on elänyt. Suomesta ei ole tehty noin vanhoja hevoslöytöjä. Oletus on, että tamma on laukkaillut menemään jossakin Euraasiassa. Milloin F-haplotyyppiä perimässään kantavat hevoset saapuivat Suomeen ja Baltian alueelle, on yhä arvoitus. Yksi teoria on, että jamnaja-ihmiset toivat hevosen Suomeen heti kohta sen kesytyksen jälkeen, mutta Kvist ei pidä sitä erityisen todennäköisenä teoriana. Hän arvelee kesyhevosen tulleen tänne paljon myöhemmin..Totuus on, että ei tiedetä milloin Suomessa oli ensimmäinen hevonen, villi tai kesy. Luulöytöjä meillä on tehty jopa pronssikaudelta, joka alkoi Suomessa 1500 eKr..Hevosista kehittyi pohjoinen metsähevonen, jota pidetään pohjoisten hevospopulaatioiden sittemmin hävinneenä kantamuotona, islanninhevosen, pohjoisruotsalaisen, eestinhevosen, norjavuonohevosen, lyngeninhevosen, tuvanhevosen, jakutianhevosen ja suomenhevosen alkuperänä. Tässä törmätään jälleen kysymysmerkkiin. Oliko metsähevonen sama kuin muinainen tarpaani? Ei tiedetä..Vuonna 1930 rikas ja monimuotoinen emäpuolelta tuleva perimä alkoi kaventua. Tämä on johtanut tilanteeseen, joka tänä päivänä huolettaa Kvistiä. Aikavälillä 1930–1970 hukattiin erityisen paljon geenimateriaalia..Mitä tästä seuraa? Sukusiitoksen seurauksena perimä kaventuu ja perinnöllisten sairauksien riski kasvaa. Vähemmälle huomiolle usein jää se, että samalla usein myös lisääntymiskyky heikkenee ja kuolleisuus kasvaa. Lisäksi, kun menetetään perinnöllistä muuntelua, kaventuu mahdollisuus mukautua tulevaisuuden muutoksiin, eli evoluutiivinen potentiaali kapenee, Kvist luettelee..Jos sukusiitoskerrointa katsotaan, suomenhevonen ei reilun kolmen prosentin lukemallaan ole pahimmasta päästä. Ei varsinkaan, jos verrataan vaikkapa brittirotu clevelandinruunikkoon. Jälkimmäisessä rodussa väri on jalostuskriteerinä, ja lähes kaikki hevoset kantavat samaa Y-kromosomin tyyppiä. Isälinjoja on joskus ollut 11, nyt enää yksi. Sukusiitoskerroin on reilu 20..1960-luvulla elänyt kaunis punertavanruunikko Mulgrave Supreme (Cholderton Minstrel – Apollo) on tuhat yksilöä käsittävässä clevelandin rodussa kaikkien esi-isä. Rotu oli hävitä tilanteessa, jossa oli enää vain neljä jalostusoritta, mutta kuningatar Elisabet II esti Mulgrave Supremen myynnin USA:an. .Silti suomenhevosen tilanteeseen pitäisi puuttua. Onko rotupuhtausoppi enää tätä päivää?.”Jotakin rotua jalostavat ihmiset ovat kovin jyrkkiä mielipiteissään”, Kvist sanoo..Hän viittaa suomenpystykorvan tilanteeseen. Sen kaventunutta geeniperimää päätettiin lopulta virkistää rajan takaa löytyneillä karjalaisilla pystykorvilla. Samaa ideaa on ajoittain mietitty suomenhevosen kohdalla, mutta nämä ajatukset ovat kohdanneet vastustusta. Yhteispohjoismainen kylmäveriravurirotu ei esimerkiksi ole toteutunut, koska kukaan ei sellaista halua..Suomenhevoselle tekisi kuitenkin enemmän kuin hyvää saada uutta verta rajan takaa. Jos haluttaisiin pysytellä ”samassa rodussa”, kysymykseen voisivat tulla joko lyngeninhevoset Norjan puolelta tai vastaavalla lailla geneettiset sukulaisyksilöt Venäjän Karjalassa, jos sieltä hevosia vielä löydettäisiin. Tai molemmat. Jos historiallinen Tamma-Karjala olisi vielä olemassa, nyt sitä tarvittaisiin..Monta eri hevostaSuomessa oli monia erilaisia paikallisia hevoskantoja ennen yhden kantakirjan perustamista. Tuohon aikaan ei vielä puhuttu roduista, enemmänkin maatiaiskannoista. Ei pidetty kirjaa jalostusyksilöistä, vaan on käytetty sitä sopivaa yksilöä, joka on sattunut käsillä olemaan..Tämän huomaa kelaamalla taaksepäin minkä tahansa suomenhevosen sukutaulua. Vuoteen 1860 mennessä häviää viimeinenkin sukutieto, tai se on tyyppiä ”suomenhevostamma, ostettu Tampereelta”..Mitä hevosia Suomessa oli 1800-luvun puolivälissä ja sitä ennen, on arvoitus, jota Kvist yrittää selvittää. .Joitakin historiallisia kauppakirjoja löytyy, samoin on kaivettu esiin varusteita, jopa luita ja jouhia. Näiden perusteella ei ole vielä mahdollista tietää hevosten alkuperää eikä sitä, miten kyseinen luu on löytöpaikkaansa joutunut..Kvist on käynyt tutkimusmatkoilla Venäjän Tatarstanissa asti, siellä kuuluisassa Volgan mutkassa, josta suomalaisten – ainakin osan heistä – välillä oletetaan, välillä kiistetään, olevan peräisin..Valtaoriiden käyttäminen on aina ollut ihmisen tapa jalostaa hevosia..Suomenhevosessa näitä valtaoriita tunnetaan useita ja itse asiassa valtion siitosoritoiminta on omalta osaltaan kaventanut perimää tehokkaasti. Ruununoritta käytettiin, kun sellainen ”ylhäältä kansalle oli annettu”..Suomenhevosen lähtömäärä on alun alkaen ollut suhteellisen pieni, jos jalostusyksilöiksi otetaan ne hevoset, jotka on hyväksytty kantakirjaan vuonna 1907. Valintaa tehtiin sen ajan kriteerien perusteella ja sen ajan tietämyksellä. Värin, erityisesti värin, mutta myös ulkonäön piti erityisesti oriilla olla tietynlainen. Sellainen, mikä miellytti tuon ajan virallisia jalostusviranomaisia. Tämä rajoitti lukumäärällisesti tietenkin erityisesti oriita, jotka menivät läpi pullonkaulasta, mutta samaan aikaan onneksi tammoista ei oltu juurikaan kiinnostuneita..Jälkiviisaana voidaan lisäksi nyt kiittää niitä ihmisiä, jotka viittasivat kintaalla virallisille suosituksille ja parittivat niitä hevosia, joita heillä sattui olemaan. Näitä kasvattajia on aina ollut, niin meillä kuin muuallakin, ja Laura Kvist toteaa, että hyvä niin..Uppiniskaisten kotijalostajien avulla saatiin säilymään harvinaisia värejä, joissa on ollut se hyvä puoli, että ne ovat yleensä olleet myös erisukuisilla eläimillä. Osa väreistä on kuitenkin kadonnut. Vahvasti alkaa näyttää siltä, että hallakkoa – hevosen alkuperäistä villiväriä – ei suomenhevosessa enää ole, vaikka niinkin lähellä kuin norjanvuonohevosessa se on enemmän kuin elinvoimainen. Sitä, milloin se katosi, ei tietenkään tiedetä..Ulkomailta tuotettu moninainen geenipooli rikasti suomenhevosen perimää ennen kantakirjan perustamista, ja uutta perimää on saatu sieltä täältä. Sitä on saatu jopa norfolkinroadsterilta, joka itse koki sukupuuttoon häviämisen 1800-luvun lopulla. .Syynä roadsterin nopeaan katoamiseen oli, että rodun kotimaa Iso-Britannia on laukkaurheilumaa, eikä raviurheilu ole siellä koskaan suuremmin kiinnostanut. Lisäksi roadsterin alkuperäinen käyttömuoto tuli tarpeettomaksi autojen ja rautatien myötä. Norfolkinjuoksija oli raviominaisuuksiltaan ylivertainen, ja sulautui lämminveriravuriin sekä Ranskassa että USA:ssa ja toisaalta Iso-Britanniassa erityisesti hackneyhin..Suomenhevoseenkin rotua 1880-luvulla risteytettiin ja Suomeen tuotiin jalostusori nimeltä Chieftain, myöhemmin Sampo, jonka veri virtasi suomenhevosravureissa ja Rabbelugnin risteytystamma Wapun kautta jopa FWB-hevosessa..Eikö ole mahdollista kloonata vaikkapa Vonkauksen luista ”Murto-vapaata” DNA:ta, ja palauttaa kadonnutta perimää näin suomenhevospopulaatioon, Laura Kvist?.”Se päivä ei ole ihan pian. Siitä pussihukkienkin palauttamisesta on puhuttu jo 20 vuotta, mutta tekemättä se vaan yhä on. Kauan sitten kuolleesta DNA:sta on vaikea saada kokonaista, koska siinä tapahtuu niin paljon kuolemanjälkeisiä muutoksia. Jos sulla on kilometritolkulla DNA-rihmastoa, joka on vaikka viiden sentin pätkissä, niin miten sä sen kokoat yhdeksi ehjäksi?”.Tekoäly avuksi?.”(Naurua.) Good luck!”.Onko Anita Viitasen väripaletti jo täynnä, kun "vanhan villasukan sävykin" on nähty?

Suomenhevonen tarvitsee enemmän isiä

Aiheeseen liittyvää