Turve on suosittu kuivike.
Turve on suosittu kuivike. Kuva: Mirka Pihamaa

Väitöstutkimuksen aihe: Turve ja puupelletti parhaat kuivikkeet hevoset hengitysterveyden kannalta

Saatavuudessa ongelmia.
Julkaistu

Helsingin yliopiston tutkimuksessa osoitettiin, että hevoskarsinan kuivikevalinta vaikuttaa hevosen hengitysteiden terveyteen. Turve ja puupelletti osoittautuivat tutkimuksessa parhaiksi kuivikemateriaaleiksi.

Muoviin pakattu, hevosen kuivikkeeksi valmistettu turve osoittautui parhaaksi vaihtoehdoksi hevosen hengitysteiden terveyden kannalta.

Hevosten hengitystiet reagoivat sisäilman epäpuhtauksiin siinä missä ihmistenkin. Pitkäaikainen altistus huonolaatuiselle sisäilmalle voi altistaa hevosen astmalle, ja ympäristöolosuhteilla onkin tärkeä merkitys hevosen hengitysteiden terveydelle. Myös tallilla aikaa viettävät hevosharrastajat ja siellä työskentelevät hevosalan ammattilaiset altistuvat ilman epäpuhtauksille, joten talli-ilman laatu vaikuttaa suoraan myös ihmisten terveyteen.

Hevosten sisätautien erikoiseläinlääkäri DiplECEIM Jenni Mönki Helsingin yliopiston eläinlääketieteellisestä tiedekunnasta tutki väitöskirjatyössään kuivikemateriaalien vaikutuksia hevosten hengitystieterveyteen. Tutkimushankkeessa tutkittiin hevosia Ypäjän hevosopistolla, jossa 32 hevosta seurattiin koko sisäruokintakauden ajan ja analysoitiin eri kuivikemateriaalien vaikutuksia.   

"Talli-ilman pöly ja muut epäpuhtaudet aiheuttavat tulehdusreaktiota hevosten hengitysteissä. Erityisesti tästä kärsivät hevoset, joilla on astmataipumus. Hevosten hyvinvoinnin kannalta ongelma on merkittävä, koska huomattava osa hevosista sairastuu elämänsä aikana jonkin asteiseen astmaan. Kuivikkeiden vaikutuksia hevosten hengitystieterveyteen on kuitenkin tutkittu yllättävän vähän", pohtii Mönki. 

Mönki selvitti eroja kuivikkeiden välillä ja totesi eroja hevosten keuhkojen tulehdusvasteessa. Erityisesti eroja näkyi tulehdukseen liittyvissä rasva-aineissa eli lipideissä. Muoviin pakattu, hevosen kuivikkeeksi valmistettu turve osoittautui parhaaksi vaihtoehdoksi, kun sitä verrattiin kutteriin, olkipellettiin ja niin sanottuun avolavaturpeeseen. Puupelletin ja muoviin pakatun turpeen välillä ei todettu eroja. 

Mönkin mukaan turpeen käytön vähetessä ekologisista syistä haasteeksi voi muodostua hengitystieterveydelle yhtä hyvän korvaavan kotimaisen kuivikemateriaalin löytäminen. Puupelletin suhteen haasteena on ainakin tällä hetkellä hinta ja saatavuus, koska puupohjaisia tuotteita käytetään enenevässä määrin energiantuotantoon.

"Käytin tutkimuksessani, yhteistyössä lipiditutkijoiden kanssa, täysin uutta lähestymistapaa hevosten hengitystietulehdukseen. Rasvat eli lipidit eivät ole elimistössä pelkkä energianlähde, vaan eri lipidit muodostavat suurimman osan solukalvoista sekä useista elintärkeistä tulehdusvälittäjäaineista. Erilaisten tulehdussolujen laskentaan perustuvat perinteiset menetelmät eivät anna kovin yksityiskohtaista kuvaa keuhkojen tulehduksesta. Tähän haasteeseen keuhkohuuhteen solujen lipidikoostumuksen tutkiminen vaikuttaa tutkimuksemme perusteella tarjoavan hyviä keinoja", Mönki toteaa.

Lipiditutkimus tehtiin yhteistyössä Helsingin yliopiston lipidomiikan yksikön (HiLIPID) ja Elämäntieteiden instituutin (HiLIFE) tutkijoiden kanssa. ELL Jenni Mönki väittelee 8.3.2024 kello 12 Helsingin yliopiston eläinlääketieteellisessä tiedekunnassa. Lähde: Hgin yliopiston tiedote.

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
logo
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi