Forssan raviradan klinikkatiloja on remontoitu ja muutamat asiakkaat ovat jo käyneet hoidattamassa hevosiaan uusissa tiloissa, vaikka virallisesti avajaisia vietetään helmikuussa.Tulevasta toiminnasta vastaa yritys nimeltä RePro Oy Hevospraktiikka, jonka takaa löytyvät hevossairauksien erikoiseläinlääkärit Marika Nevala-Posio ja Isa Hallman.”Tässä on vähän vielä laittamista, mutta muutamia hevosia täällä on jo käynyt. Me teemme paljon kiertävää tallipraktiikkaa, ja klinikan laittaminen tapahtuu pääasiassa iltaisin ja viikonloppuisin”, Nevala-Posio kertoo.ReProlla on jatkossa kaksi toimipistettä. Pilvenmäen klinikka on auki ympäri vuoden, ja kesäaikaan eläinlääkärit työskentelevät myös Ypäjän Hevosopiston siittolassa. Molemmat ovat kiinnostuneita hevosten lisääntymisasioista, ja Hallman on juuri suorittanut suomalaisittain harvinaisen hevosiin painottuvan kansainvälisen lisääntymistieteiden erikoiseläinlääkärin tutkinnon.Yritys tarjoaakin tuore- ja pakastespermasiemennyksien lisäksi myös alkionsiirtoa.Lisääntymisasioiden lisäksi tarjolla on perinteisempää klinikkapalvelua, johon kuuluu monenlaista röntgen- ja ultraäänitutkimuksista shockwave-paineaaltohoitoon ja hampaiden raspauksiin sekä rokotuksiin.Yrittäjät kertovat, että kun heitä on kaksi, he voivat palvella asiakkaita laadukkaammin ja monipuolisemmin. ”Aiemmin ei ole ehditty, kun on ollut niin kiire, ja kiertävässä praktiikassa aikaa kuluu niin paljon matkoihin. Nyt toiminta helpottuu, kun asiakkaat voivat tulla myös tänne.”.Kotitallilla tehtäviin siemennyksiin helpotusta – lisääntymistieteen erikoiseläinlääkäri näkee uudessa asetuksessa myös riskejä