Martina Aitolehden ja Stefan Thermanin tytär Isabella Therman, 11, sai kovatasoisen kisatykin kun hänelle ostettiin 14-vuotias selle francais -tamma Altesse du Domaine (Kannan – Allegreto), joka on hypännyt aiemmalla ratsastajallaan Luis Ortiz Agueralla vuonna 2022 muun muassa nuorten ratsastajien EM-kisoissa. Ratsukko oli Espanjan joukkueen paras 4,37 virhepisteellään. Samana vuonna ratsukolla oli nuorten 145 cm GP-esteillä kaksi voittoa..Se on niin perkuleen taitavaÄiti tyttärestään. Nyt hevonen siirtyy lapsiratsastaja Isabella Thermanille. ”Isabella siirtyy poneista hevosiin”, Aitolehti kertoo oston taustaksi.”Ihan älyttömän upea hevonen kaikin puolin!” hän toteaa tammasta. ”Oltiin oikeassa paikassa oikeaan aikaan ja kävi ihan järjetön tuuri. Ei ollut mikään kiire eikä tarve ostaa, sillä se poni mikä meillä on, on tosi hyvä ja sillä olisi vielä paljon annettavaa. Mutta kun Pikkis (Erika Hanhisuanto) vinkkasi tästä hevosesta, niin mentiin sinne Espanjaan sitä kokeilemaan ja kun Isabella sitten hyppäsi sillä, niin ihan kaikki palaset loksahti kohdalleen. Ja sekin, että me nähtiin, että sitä hevosta on pidetty todella hyvin ja rakkaudella.””Aika nopeasti mä siinä sitten sanoin ääneen, että tää on meidän tyyppi tää hevonen.”Aitolehti on tunnetusti hevosihminen itsekin, mutta tämän hevosen satulaan hän ei ole kavunnut.”En mä ole ratsastellut. Mä olen nyt heppaäiti”, hän nauraa. Hän kertoo olevansa innoissaan tästä tavasta harrastaa lajia ja jännittävänsä tyttären ratoja enemmän kuin mitään muuta.”Se on niin perkuleen taitava vaikka on niin tosi nuori. Itsekin urheilijana kun katson, niin mulla on kova luotto siihen tyttöön. Se panostaa! Me käydään yhdessä lenkeillä ja salilla.”Juttu jatkuu kuvan alla.. Ystävyys EspanjassaHanhisuannon Aitolehti on tuntenut noin 10 vuotta.”Meidän ystävyys on perua niiltä ajoilta kun meillä oli asuntoja Espanjassa ja käytiin aika paljon siellä. Ja käytiin aina välillä ratsastamassa Marbellassa yhdellä tallilla, missä Pikkis oli siihen aikaan töissä.”Ortiz Aguera hyppäsi tammalla viimeksi kansainvälisiä marraskuussa Portugalin Vilamourassa ja sijoittui 135-esteillä. Tammalla ratsasti viime vuoden tammi-maaliskuussa myös 15-vuotias Natalia Appendino ja ratsukko keskittyi 120–110-esteisiin.Hevosen huippuvuosi oli vuosi 2022, jolloin se hyppäsi nuorten ratsastajien nations cupia sekä EM-kisat, joissa estekorkeus on 150 senttiä, ja selvitti vaikeat radat 1–3 pudotuksella. Erittäin laadukas hevonen siis.Hinnasta puhumisen Aitolehti kuittaa toteamalla, että ”se oli tarpeeksi kallis, mutta varmasti hintansa väärti”.Hevonen on tällä hetkellä vielä entisessä kotimaassaan, ja asustaa Hanhisuannon tallilla Marbellassa.Aitolehti on tyttärensä kanssa Australiassa, jossa tytär ratsastaa päivittäin ja hän itse treenaa pyöräilyä ja uintia seuraavia triathlon-kisoja varten. Helmikuussa suunnitelmissa on siirtyä Espanjaan ja ilmoittaa tytär Sunshine Tourille.”Ajatus olisi, että Isbe hyppää siellä pari viikonloppua ja sen jälkeen katsotaan mitä tehdään. Että jääkö hevonen sinne vielä maaliskuuksi, vai tuleeko jo Suomeen. Ensi kesänä Isbe kilpailee sillä sitten Suomessa.”Alustavasti tallipaikkaa kaavaillaan Ainoon. Aitolehti on miettinyt myös valmentajakuvioita, mutta asia on vielä mietinnän asteella. "Dominique Barthelaix on tehnyt tähän mennessä upeaa työtä Isabellan kanssa", Aitolehti kertoo. . Poni hiljaiseen myyntiinPerheellä on edelleen myös poni Little Crazy Love (Celel – Killy Lobell), jolla Isabella hyppäsi viime vuonna hankolaisen Ghost Riders seuran jäsenenä. Kausi päättyi kahteen voittoon aluetason 90 sentin esteillä Hevosopistolla marraskuussa. Tälle vuodelle on hankittu jäsenyys HR:ään. Poni on Aitolehden mukaan hiljaisessa myynnissä, mutta poissuljettua ei ole sekään, että se olisi Thermanin kilpailukäytössä vielä kevään. ”Se on ihana poni, mutta ei mikään maailman helpoin. Vaatii ehdottomasti sen oikean ratsastajan”, Aitolehti luonnehtii. Tammalla hyppäsi vuoden 2022 lopulla Pinja Varsanpää. Ponitamma on sekoitus huippueste- ja ravurisukuja, kun isän puolelta löytyy Carthago Z ja emän puolelta Speedy Crown, mukana sukutaulussa on myös ripaus tunnetusti hyvin hyppäävää vanhaa ranskalaista ravuriverta.