Hyvinkäällä asuvalla, Viikin hevossairaalassa työskentelevällä Sini Saarella, 32, on eläinlääkärinä omat työkiireensä."Työt haittaa harrastuksia, eli ei ole ihan niin paljon päässyt osakilpailuja menemään", hän naurahtaa."Sarjakilpailuvoittoahan ei tällä tavalla saa, mutta saahan sinne finaaliin aina mennä."Sarjakilpailun voittivat Emmi Hallikainen ja Eclaire 101 pisteellä, mutta Saari pomppasi finaalin puolitoistakertaisilla pisteillä kolmanneksi, 68 pisteeseen. Isa Pärssinen on pistetilanteen kakkonen Verdun can de Berghoeve Z:lla.Kaikkiaan sarjassa kilpaili tällä kaudella 66 ratsukkoa.Amatöörisarja hypättiin kesäkuun loppuun asti 115 sentin tasolla, jonka jälkeen puomit nousivat 120 senttiin.Holsteinsukuinen ruuna L'Avicii (Lasino - Casall) tuli Saarelle vuonna 2019. Siitä pitäen, kun hän hevosen Ruotsista itse kävi valitsemassa, esteratsastavan omistajan elämä on ollut sen "käyttöohjeiden" opiskelua. 11-vuotias hevonen on hyvin reaktiivinen ja herkkä."Se on persoona. Kun kuun asennot ovat kohdillaan, sen kanssa pärjää, mutta se keksii kaikenlaista lisäohjelmaa radalle", Saari kertoo.Minkälaista?"Pukittelua ja potkimista. Mutta aika paljon se on omasta ratsastuksesta kiinni. Kun vain oppisi istumaan tasaisesti ja olemaan välittämättä niistä sen kujeista", Saari kertoo. Ratsastaja täsmentää, että pukittaminen voi olla ihan kunnon pukittamista. "Mutta kyllä se niin voimakas on, että mä luulen, että jos se mut ihan oikeasti alas satulasta haluaisi, se kyllä siinä myös onnistuisi. Eli enemmänkin sellasta ilon ilmausta ne pukit kuitenkin on."Kunnon pukkihyppy esteväleissä saa rytmin tietenkin sekaisin, mutta Saari on jo tottunut. "Viisi vuotta tässä on jo yhdessä oltu. Ei muuten uskaltaisi radoille lähteäkään."Estekorkeus vaihtelee tarjolla olevien kisojen ja valmentajan, Robert "Robby" Petterssonin, ohjeiden mukaan. Kuluneena vuonna on tyydytty Amatöörisarjan 120:een. "Olen välillä mennyt Pohjolan Small touria ja viime vuonna vähän pronssiakin. Mutta 120 on sellainen, mitä uskaltaa mennä epätasaisemmallakin hevosella ja tämänhetkisellä omalla ratsastuksella. 130 on mulla tavoitteena, mutta ratsastuksen täytyy kyllä parantua, että se on hevoselle reilua. Niin kauan kun itse missaa etäisyyksiä tai joutuu ottamaan laukkaa pois, ei ole reilua työntää näinkin pienikokoista hevosta 130-esteille "selviytymään"."Hän kertoo, että Pettersson kyllä pitää hänet kurissa "ei ole vaaraa, että lähtee liikaa mopo keulimaan". "Niinhän se on, että jos vähän jossain pärjää, sitä olisi heti haluamassa nostaa estekorkeutta, mutta radat eivät ole olleet siihen vaan tarpeeksi tasaisia."HIHS:iinSaaren kisakausi ei ole vielä tässä."Seuraavaksi lähdetään Ypäjälle hakemaan hallista vielä Pohjolan Play Offseista HIHS-paikkaa joko Small touriin tai Tasotuoppiin, jompaan kumpaan."Amatöörisarjan 120-finaaliluokan tulokset täälläViikonloppuna ratkaistiin myös Racing Trophy-, Pikkuponi-, Poni-, Lapsiratsastajien ja Junioricupin finaalit Kaikki finaalitulokset täälläPäivitys 9.9. klo 13.58: Saari on töissä Viikissä, ei Hyvinkäällä. .Mikä ihmeen Tasotuoppi?