Anna Tallberg kilpailee Helsinki Horse Show´ssa CDI:ssä - Viimeksi "joskus vuonna nakki ja makkara"
Tanskassa asuva Tallberg tuo kotiyleisön eteen Grevens Zorron, joka on tällä kaudella tehnyt grand prix´ssä parhaimmillaan 72,826 prosentin tuloksen.
”En ole koskaan aiemmin kilpaillut Horse Show´ssa. Esiinnyin joskus vuonna nakki ja makkara katrillinäytöksessä, ja olen ollut kisoissa Emman [kaksoissisko] kanssa. Mutta nyt on kiva vetää valkoiset housut jalkaan.”
Grevens Zorro vietti EM-kilpailujen jälkeen palauttavan vesikävelyviikon, ja ratsukko on sen jälkeen tähdännyt kohti hallikauden maailmancupin osakilpailuja. Helsingin kanssa samaan aikaan olevan Herningin maailmancupin osakilpailun kisapaikan sai Emma Kanerva, joten Tallbergilla oli kaksi vaihtoehtoa. Kolmen tähden kansainvälinen kilpailu Tanskan Herningissä tai koti-Suomessa. Vaikka ajomatka Helsinkiin on selvästi pidempi, veti Tallbergia Suomeen myös mahdollisuus viettää aikaa perheen kanssa.
”Tulen Suomeen jo maanantaina, ja jään kisojen jälkeen vielä viikoksi. Zorro asuu Nissalassa, jota Emma nyt pitää. Tosi kiva päästä taas ratsastamaan Emman kanssa yhdessä.”
Suomalaisista Helsingissä kilpailevat myös SM-mitalistit Stella Hagelstam, Elisabet Ehrnrooth ja Siiri Kyrö. He saavat vastaansa ruotsalaisjoukkueen MM- ja EM-ratsastaja Jeanna Högbergin ja olympiaratsastaja Mads Hendeliowitzin johdolla.
Kouluratsastuksen kansainvälinen GP on perjantaina klo 13.00 ja kür vapaaohjelma musiikilla lauantaina klo 10.45. Sunnuntaina on kansallinen kouluratsastuksen finaali – Pohjola Superfinaali, joka on myös vapaaohjelma musiikilla. Siinä nähdään kuusi kansallista kärkiratsukkoa, niin puoliverisiä kuin suomenhevosiakin, kilpailemassa toisiaan vastaan omalla tasollaan.