Maajoukkueen kokenutta kaartia edustava, Saksassa asuva Annina Nordström istuu tiistaina aamupäivällä hevosen selässä kotitallillaan.”Täällä on kaikki hyvin. Aurinko paistaa ja hevoset ovat kunnossa. Ei voi valittaa.”Keskiviikkona Nordström lähtee aikaisin kohti nations cup -kilpailupaikkaa Tanskan Martoftessa. Mukaan hevosautoon lastataan Fuzhou, Gabalier Hgr sekä yhtä tähteä kilpaileva Esquire Z. Viimeksi mainittu on Nordströmille suhteellisen uusi tuttavuus.Aiemman ratsastajansa Andrej Pavlovicin kanssa 9-vuotias hevonen hyppäsi viimeksi maaliskuussa Olivassa 150-luokan ennen siirtymistään Nordströmille.”Se ei ole ollut mulla kauaa. Löytyi kisoista, tuntuu lupaavalta, mutta nyt tämä on vielä tutustumista”, ratsastaja kertoo.Fuzhoulla tutustumiskierroksia on takana jo lukuisia, ja tulokset ovat olleet hyviä. Viimeksi toukokuun alussa kolmen tähden kisoissa Redefinissä Nordström hyppäsi ruunalla 155-GP:n yhdellä pudotuksella.”Se on mennyt todella hyvin. Innolla lähden nations cupiin, toivottavasti me kaikki onnistumme.”Fuzu aloittaa ensimmäisenä päivänä 140-radalla, jotta se tutustuu kenttään. Perjantaina on nations cup -osakilpailu ja sunnuntaina sen hypännee GP:n.Gabalier menee isoa kierrosta, eli aloittaa 145-tasolta ja hyppää lauantaina 150-luokan.Tanskan jälkeisistä jatkosuunnitelmista Nordström ei vielä osaa sanoa. Hänen veljensä menee naimisiin, joten Drammenin nc-kilpailu jää häneltä välistä.”Olisi kiva, jos kvaalataan Deauvilleen. Se on kiva kisa. Meillä on lähistöllä paljon kansallisia kisoja, joissa pääsee hyppäämään 150-luokkiin asti. Niitä varmaan kierrän sitten.”Nordströmin kanssa maajoukkueessa ratsastavat John Antell, Petra Heikkinen ja Aura Vasama.."Jos urheilija saa kicksejä vain voitoista, niin aika vaikeeksi se motivoituminen meidän lajissa menee" - Aura Vasama nations cup -kauden alla.Ratsastuksen viikko 20: Seniorimaajoukkue esteratsastuksen nations cupiin Tanskassa.John Antell lähti taas käymään keskemmällä Eurooppaa, mutta elämä on Sipoossa