Näistä kisoista ei enää jaettu EM-kvaalipisteitä, se aika on viime viikolla jo umpeutunut, mutta ei hätää, Nordströmillä on tarvittavat pisteet. Hän on suomalaisista myös ainoa, jolla pisteet ovat. Ja Euroopan mestaruuksiin Nordström on myös menossa. Uransa ensimmäisiin."Oikein hyvällä mielellä lähden. Parhaamme tehdään. Eihän niihin enää ole pitkääkään aikaa, reilut kolme viikkoa!" hän totesi. KIsat ovat Espanjan La Corunassa 16.-20.7. Deauvillen GP:stä tuli kvaalipisteitä ensi vuoden MM-kisoihin, mutta nekin pisteet hänellä tosin olivat koossa jo ennestään. Nordström ja KWPN-ruuna Fuzhou (Harley -Chin Chin) sijoittuivat nopealla perusradan neljällä virhepisteratsastuksella sijalle 15. Voiton ja 15 000 euron ykköspalkinnon vei ranskalainen maailmancup-ratsastaja Olivier Robert. Petra Heikkinen starttasi Oechie-K:lla GP:ssä myös, mutta otti 4 pudotusta ja jäi 60 starttaajan luokassa sijalle 51.. Kapteeni Mikko Mäentausta oli virkeänä sunnuntain finaalin jälkeen. Siksikin, että ilma oli hieman viilentynyt, ei ollut enää kuin vähän alle 30 astetta."Melkein piti takkia vetää jo päälle", hän naureskeli. Mäentaustan mielestä Deauvillen reissu oli hyödyllinen ja vei kaikkia ratsukoita eteenpäin."Anninasta voi sanoa, että hän on jo kokenut konkari tällä tasolla. Hänen sunnuntain GP-ratansa oli kerta kaikkiaan huippuratsastus. Itsevarmasti suunnitelman mukaan. Ei yhtäkään kohtaa, missä ei oltaisi pysytty suunnitelmassa."Nordström on radastaan samaa mieltä. "Se oli loistava. Pudotus oli turha. Mielelläni olisin lähtenyt uusintaan."Hän kiittelee Fuzhouta, joka pysyi vireänä ja kuulolla koko pitkän ja kuuman viikonlopun."Me ollaan toisaalta tunnettu jo niin kauan. Mutta kyllä se silti välillä ihmetyttää miten tasaisesti se suorittaa tällä tasolla."Kokenut saksalaisvalmentaja Tjark Nagel oli Nordströmin apuna, myös paikan päällä Deauvillessä. Nordströmiä Nagel on katsonut jo 7 vuotta. "Alussa vähemmän, viime aikoina yhä tiuhempaan", Nordström kertoo.Mäentausta muistaa Nagelin takavuosien huippuratsastajana, jonka poika Björn Nagel on kilpaillut huipputasolla myös ja serkku Carsten-Ottokin kuuluu sukuun..Kvaalipisteet Kun MM-pisteitä on niin ikään kerätty GP-luokista jo vuoden alusta, myös Jasmin Seppälä-Geerinkillä ja Petra Heikkisellä on kummallakin yksi piste. Kaikkiaan kolme tarvitaan. Mikko Mäentausta kertoo, että tavoitteena on lähettää Aachenin MM-kisoihin estejoukkue..Sunnuntain GP-tulos täällä