Ensimmäisellä kierroksella saatiin vain kaksi nollasuoritusta, ensin Jenna Yrjövuori Luilla ja hänen jälkeensä Pipsa Koski Iprimerolla.Pohjola GP:n kahdella kierroksella nähtiin peräti 7 hylkäystä, eli lähes puolet lähtijöistä, joita oli 15. Joukossa oli sarjan ensimmäisen osakilpailun voittaja Valtteri Gundersby, jonka Clavina ei suostunut hyppäämään vesiestettä ja Gundersby putosi satulasta. Janna Huhtasen Hamont kielsi ulos muurilla.Koski jatkoi vuorenvarmaan tyyliin nollalinjaa kakkoskierroksellakin, ja otti 2000 euron ykkösrahat. Yrjövuori sortui kakkoskierroksella yhteen pudotukseen."Joka oli täysin mun joku ihme sekoilu", hän sanoi.Sanna Backlund oli Isabellalla 4-8 -tuloksella luokassa kolmas.Koski jatkaa Tukholman Global Champions Tourille, jonne sai U25-ratsastajana kutsun. Sen enempää hän ei ole kautta miettinyt."Kisa kerrallaan."Entä milloin olisi maailmancupin aika? Tänä vuonna lokakuussa?"No... ei se ehkä mahdotonta ole, mutta en mä nyt sano, että huomenna menisin sellaista hyppäämään."Tähän hän toteaa, että pitäisi päästä valmistautumaan ulkomaille. Ulkomailla hän on alkukaudella hypännytkin.Onko siellä erilaista? Esimerkiksi Norjassa, missä viimeksi olit?"Teknisesti samaa tasoa kuin meillä, mutta radat ovat ulkomailla aina tuhdimpia kuin täällä.". Yrjövuori pohti päivän kisoja: "Se on aina se yksi rata. Se menee niin kuin se menee. En mä todellakaan uskonut, että mun hevonen suorittaa näin hyvin kuin tänään. Ja sitten sillä oli ihan täysi tsemppi päällä."Yrjövuori haluaisi pitää hevosellaan nyt pienen paussin ja jatkaa Savonlinnassa. Pohjola-kisoja hän harkitsee, mutta on kahden vaiheilla."Ne ovat aika kaukanakin. Ja aika paljon mennään Madiksen mukaan, että minne se menee", Yrjövuori totesi miehestään, joka hyppää tällä hetkellä maailmancupia Riiassa. "Madis ei nyt ehkä niin hirveän innoissaan ole osallistumaan tähän sarjaan viime vuoden jälkeen", hän muotoili.(Viime vuonna loppukaudesta tuli epäselvyys vierasmaalaisten osallistumisoikeuden suhteen.). Markus Backlundilla oli kuitenkin toinen idea Yrjövuoren lähitulevaisuutta ajatellen. "Mä näen, että sun pitäisi lähteä hyppäämään Suomen joukkueeseen Tanskaan PM:iin", hän ehdotti. Lui on isolaukkainen hevonen, joka on kisoissa ratsastajansa puolella."Se on oppinut näihin isompiin ratoihin ihan parin viime kisan aikana", Yrjövuori kehuu. Hän totesi, että Johanna Mikkolan rata ei tänään ollut iso, mutta se oli tekninen. Muuria katseli epäluuloisesti Luikin."Mutta ei niiden pidä antaa jäädä tuijottamaan. Sitten se on vaan muistutus, että hei, mennääs nyt vaan. Vähän jalkaa ja nokka ylös."Lui on Jennan isosiskon Jonna Yrjövuoren hevonen. Sisaruksia on kaikkiaan 7, ja ainoastaan nuorin veli ei ratsasta. Tulokset täällä