Pohjola Gold Hallisarjan viimeisen osakilpailun voitti sunnuntaina Ainossa Sophia Jurmo Helianthus-tammalla, ja toiseksi sijoittui lauantain pääluokan voittanut John Antell tammalla Mante. Jurmo nousee hallisarjan johtoon, kun jäljellä on enää Ypäjän finaali 145-esteillä. Finaalin jälkeen Jurmo on asettanut tavoitteen Helsinki Horse Show'hun, jossa hän toivoisi kylläkin päästä hyppäämään viittä tähteä."Olen varasijoilla niihin", hän kertoo. "Mutta jos paikkoja ei suomalaisille riitä, niin sitten niihin luokkiin, joihin Pohjola-sarjasta pääsee", hän suunnittelee. Tällä kaudella on suunnitelmissa hypätä pari 150-luokkaa ja käydä ulkomaan turneilla, ehkä Pärnussa tai Drammenissa. "Se eka 150-luokka ja kahden tähden GP:tä jossain ulkomailla", hän summaa. Hän oli Helianthuksen kanssa syksyllä kilpailemassa Oslossa, mutta tammalla oli silloin kiimaongelmia ja se oli epätasainen. Ypäjän viime vuoden viimeisissä hallikisoissa ratsukko hyppäsi 145-radan nollilla. Suomenhevosluokan voittaja Vionetta sai Linnea Haukilehdon ratsastamana paikan HIHS:iin. Tamma palaa pitkältä tauolta, ja paluu vaikuttaa onnistuvan hyvin. "Aino ei aina ole se kaikkein helpoin paikka, mutta hyvinhän tämä tamma hyppää. Ehkä se on vähän turhan varovainen vielä, jää ujoon ja pieneen laukkaan ja hyppää turhan korkealle", Haukilehto sanoo. Hän menee varmuuden vuoksi vielä Ypäjän semifinaaliin. "Saa sieltä vielä yhden radan alle."Haukilehto oli jo aiemmin ratsastanut paikan myös Kai-Keikarilla, ja kahdella hevosella saisi startatakin, mutta sillä on ollut pitkäkestoinen kaviopaise, mikä aiheuttaa, että Horse Show jää tänä vuonna siltä väliin. .Vionetan talvitreenit - huipputamma palaa kilparadoille