Onko Ruskeasuon aattoaamun katrilli vanhin jouluperinne kun sitä on tehty jo 1940-luvulla? Vanhimmasta päästä varmasti, mutta tallin joulu -perinteitä riittää kaikkialla.Torpan ratsutallilla Kannuksessa on ratsastettu aatonaaton aamun maasto jo vuodesta 1998. Hanna Autio kertoo:”Maaston aikana minun äiti kattaa meille tallikahvioon kinkkuleipiä, torttuja, glögiä ja kahvia. Istutaan rauhassa yhdessä ja muistellaan vanhoja retkiä. Joulukahville tulee monta kertaa myös vanhoja asiakkaita vuosien takaa.”Jyväskylässä Ponipalvelu AH järjestää joka joulu katrillin, ja aattona ratsastetaan maastolenkki oppilaiden kanssa.Kuopiossa Ratsastuskoulu Toiveessa on ohjelmassa viiden kilometrin lenkki ratsain Saaristokaupungissa, hyvää joulua alueen asukkaille toivotellen. ”Tämä on perinne ja kiitos meidän ahkerille tallitytöille. Mukana myös tallin entinen yrittäjä ja nykyinen omistaja”, kertoo Victoria Graham.Niina Räsänen Vaasasta kertoo kertoo: ”Meillä Vaasan Hubertuksella järjestetään joka joulu maastoratsastus sekä jouluhartaus, jossa pappi siunaa kaikki hevoset.”Tuomarinkartanon Ratsastusopistolla puolestaan eri oppilasryhmillä on viikkoa ennen joulukatrilli. Myös Tuomarinkylän Ratsastuskoulu järjestää kaikille mäen ratsastajille yhteisen jouluaattoaamun katrillin. ”Sitten me ollaan levitetty olkia talliin ja tarjotaan glögiä ja torttuja ja semmosta. Lopuksi päästetään shettikset irti tallissa, ne putsaa joulupöydän aika nopoeasti”, nauraa Peppi Aalto.Terapiahevosten tallia Pohjanmaalla pitävä Sonja Jokiranta kertoo:”Meillä on ollut jo monta vuotta tallin ja eläinten jouluhartaus, jonka paikallisseurakunnan pappi tulee pitämään ja siunaamaan koko tilan joulun. Koskettavinta oli tänä vuonna, kun jo edesmenneen suomenhevosen 80-vuotias omistajapariskunta saapui tilaisuuteen, vaikka Suvihelgaa ei enää ollut. He antoivat aikoinaan hevosen meille. Suvihelga lähti mutta yhdisti meidät.”Gobbackan talli Espoossa panostaa jouluun isosti:”Koko joulukuun ajan saavat ratsastajat pukeutua tunneille jouluisasti. Viime viikonloppuna oli joulukisat, jouluratsastus on sekä aattona että joulupäivänä. Aatonaattona meillä oli ammattivalokuvaajan joulukuvaukset, asiakkaat saivat kuvauttaa itsenä suosikkihevosensa kanssa. Tallilla on myös joulukalenteri vakituisia asiakkaita varten, joka päivä joku vakikävijä löytää sieltä itselleen jouluyllätyksen. Kai me ollaan aikamoisia jouluihmisiä", nauraa Arla Panttila.Nybackassa Sipoossa on joulunalausviikolla ratsastettu ilman satulaa ja leikitty erilaisia ratsastusleikkejä, esimerkiksi Jerusalemin suutaria, kertoo Suvi Kettunen ja jatkaa: ”Aattona ja joulupäivänä vain lepäillään.”Muuramessa Kaviohovissa on joulukuussa asiakkaille avoin Tallin joulu -tapahtuma ja aattoaamun hämärissä hiippaillaan tonttukulkueessa viemään lähinaapureille joulutervehdys.Sata-Hämeen ratsastuskoulussa on aina vuodesta 1981 ollut joulujuhla, jossa koulun henkilökunta ja oppilaat esittävät erilaisia esityksiä, katrillin, estenäytöksen ja tonttujumpan. ”Tärkeintä juhlassa on joka hevoselle annettava herkkupussi. Ja vuodesta 1982 alkaen aattoaamuna on ratsastettu vanhainkodille vilkuttamaan joulutervehdys”, kertoo Salla Jokela.Sastamalassa uudessa Helmeri Riding -kouluissa vasta luodaan perinteitä:”Juuri oli pikkujoulut jossa esityksiä ja lahjaponi. Siellä nautittiin myös putoamiskakkua,” kertoo Tarja Matomäki.Saajan tallissa Hämeenlinnan lähellä perinteenä on suomenhevoskatrilli. ”Meidän katrillissa on tänä vuonna kolme koulumestaruuteen osallistunutta hevosta ja 7/8 osaa hevosista on omakasvatteja”, kertoo Laura Kajanto.Lempäälän Hepolinnassa on pikkujoulut talliporukalle. ”Vedetään kartingia ja sen päälle hyvää ruokaa ja saunomista ja poreammeet ja muut!” iloitsee Maisa Vainiola.Anne Nuutinen Solbackasta kertoo: ”Koetan rakentaa tästä jouluperinnettä, tämä on kolmas kerta. Tapaninpäivän ajelu jossa kaikki hepat pääsevät kevyesti höntsäilemaan aktiivisten tallijunnujen kanssa. Heille jouluratsastus on kiitos menneestä vuodesta. Jouluaaton maasto on itsellenikin tärkeä.”Hevosihmiset ovat jouluihmisiä! Toinen toistaan ihanampia jouluperinteitä. Itsellä vieläkin vahva muisto jouluaaton maastoratsastuksista. Tallin esteratsastajanuorukaiset ottivat ilon irti maastossa ja aika moni tippui matkan varrelle, muun muassa minä. Onneksi silloin oli vielä lunta eikä kenellekään käynyt mitään.