Hevosurheilun synttäriviikko – tarjolla maistiaisia sisällöstä
Hevosurheilun pitkäaikainen toimittaja Harri Lind uppoutui historian syövereihin, ja selvitti, että Hevosurheilu-lehden edeltäjä Hevoslehti ilmestyi ensimmäisen kerran tammikuussa 1924, tarkalleen ottaen viikolla neljä. Varsinaista ilmestymispäivää ei lehdestä löydy, joten sen selvittäminen vaati hiukan salapoliisin työtä.
”Lehteen on painettu ainoastaan tammikuu 1924, ei päivämäärää. Luin läpi lehden uutiset ensimmäisestä ja toisesta lehdestä, ja niiden avulla sain selville tarkemman ajankohdan”, Harri Lind kertoo. ”Sain haarukoitua ilmestymisajaksi tammikuun viimeisen viikon.”
Lehdessä oli myös ilmoitus siitä, että helmikuun 1.päivänä Helsingissä pidettäisiin valtion orinäyttely. Lehti on siis ilmestynyt ennen sitä.
”Todennäköisesti ensimmäinen numero on ilmestynyt torstaina 24.1. tai perjantaina 25.1., sillä sen ajan menetelmillä lehteä ei varmasti ole painettu maanantaina, enkä usko, että vielä tiistainakaan, kun sivuilta löytyy uutinen sunnuntaina olleista kilpa-ajoista.”
Lehdessä kerrotaan, että "Ruohorikkaat peltoheinät ja timoteiheinät ovat erittäin kelvollisia rehuaineita työhevosten ruokinnassa, jossa niille kauraan ja maissiin verratuna voidaan antaa sama suhteellinen arvo kuin märehtijäinkin ruokinnassa. Keskulaisia peltoheiniä ja timoteita voidaan siis hevosillekin käytettäessä laskea 2.5 kg rehuyksikköön."
"Hevoset voivat yksinomaisella heinäruokinnalla syödä 18-20 kg heiniä eläintä kohti päivässä, jolloin kuitenkin heinien tilavuus ja heikkous melkoisesti alentavat hevosten työkykyä."
Jutussa, jonka otsikko on "Kantakirja suomen rotuisista hevosista.", kerrotaan, että polveutumisen tulee olla tunnettu niin isän kuin emän puolelta ainakin kolmessa polvessa, josta säännöstä kuitenkin on annettu oikeus poiketa vuoteen 1922 asti.
Nyt elämme viikkoa neljä vuonna 2024 ja Hevosurheilu-lehti juhlistaa satavuotissynttäriviikkoaan julkaisemalla viime vuoden luetuimpia juttuja ilmaiseksi, jotta kaikki halukkaat pääsevät tutustumaan niihin. Julkaisemme kaksi uutta juttua joka päivä koko viikon ajan. Jutuista toinen käsittelee raviurheilua ja toinen ratsastusta, ja niitä valitessa olemme halunneet esitellä sisältöämme mahdollisimman monipuolisesti.
Ratsastuksessa tutustumme Ratsastuksen Legenda-sarjassa Kyra Kyrklundin mustaan oriin Matadoriin. Juttu on ilmestynyt alun perin maaliskuussa 2023.
Ravipuolella tavataan äiti ja tytär Packalen rakastetussa Sukulinjat -sarjassa.
Juttujen lukeminen vaatii ainoastaan kirjautumisen ilmaisella Hevosurheilu-tunnuksella. Tunnuksen rekisteröiminen onnistuu klikkaamalla laitteesta riippuen sivun oikeassa yläkulmassa olevaa ihmishahmoa tai kirjaudu-tekstiä ja syöttämällä sähköpostiosoitteen.
Rekisteröitymisen jälkeen pääset alla olevasta linkistä lukemaan maanantain jutun.