Hugo Kogelnig on ollut otsikoissa tänä viikonloppuna. Global Champions Tourin videohaastattelussakin hän kävi. Syynä on jatkuva voittaminen Wienin Schönbrunnin kahden tähden luokissa. Tänään lauantaina oli taas vuorossa voitto 140 sentin U25-luokassa. Voisi sanoa, että murskavoitto, kun eroa seuraavaan oli yli 8 sekuntia. Hevosena on jo pitkään ollut 17-vuotias hannoverinruuna Vermont (Valentino - Fly High). Marraskuussa 18 vuotta täyttävä Kogelnig saa hypätä täysi-ikäisyyden myötä haluamissaan kansainvälisissä luokissa. Kahden tähden U25-luokissa hän oli enemmän kuin kala vedessä. Kuin vähän liian iso kala pienessä akvaariossa. Kogelnigia on vaikea tavoittaa puhelimeen kisaviikonlopun aikana. Se johtuu siitä, että hän keskittyy tekemiseensä sataprosenttisesti. Fokusta vaaditaan koko viikonlopun, sillä kilpailu sujuu nousujohteisesti niin, että loppua kohden vaatimustaso nousee ja päätavoite on sunnuntain GP-luokissa, viikonlopun finaaleissa. Ne ovat Kogelnigilla edessä huomenna. "Hugon fokus on täysin siinä kisaviikonlopussa. Hänhän käy hoitamassa hevosetkin itse ja käy aina ne tallissa iltaisin tsekkaamassa, vaikka olisi groomi mukana. Sitä ei missään juhlissa näy", kertoo äiti Mirella Lesonen-Hakola, joka sentään on puhunut poikansa kanssa tänäänkin. "Lähinnä se keskittyi siihen, että onnittelin suorituksesta, mutta kyllä me nyt muutama sana vaihdettiin."Äiti on entinen kansainvälinen kilparatsastaja itsekin, ja hänellä on tänään ollut omat valmennuksensa ratsastuksessa "pitkästä aikaa". Lesonen-Hakola paljastaa jopa, että on juuri ostanut itselleen toisen, nuoren hevosen. Hän sanoo kuitenkin heti suoraan, että mitään paluuta isoille radoille ei ole tulossa. Tämä viikonloppu on hyvin kiireinen, siihen kuuluu paljon perheen toista tärkeää urheilulajia, jalkapalloa, "kun näitä lapsia on muitakin".Viime vuonna hän oli paikan päällä Wienissä, seuraavaksi hän menee Salzburgin Amadeus-kisoihin, joissa hänen poikansa hyppää. Kaikki startit hän katsoo ja analysoi tarkoin. "Se mitä mä tänään näin, oli erittäin pitkään jatkuneen yhteistyön tulosta ratsastajan ja hevosen välillä. Ne ihan täysin leikittelivät sillä radalla ja tulivat maaliinkin kahdeksan vai oliko se yhdeksän sekunnin erolla seuraavaan. Ne vaan meni siellä", hän toteaa. Mikä on pojan salaisuus?"Lahjakkuutta Hugolla on, siitä mä olen sataprosenttisen varma, mutta kuten tiedetään, lahjakkuus ei tässä lajissa riitä vielä mihinkään. Pitää olla valmius työntekoon. Salaisuus on kova työ ja se täytyy kaikkien tehdä ihan itse. Hugohan ei mitään muuta halua tehdä, kuin ratsastaa joka ikinen päivä. Ei sitä saa lomillekaan, kun silloin ei pääse ratsastamaan", äiti kertoo. Fokus on siis sata prosenttia ratsastuksessa paitsi kisaviikonloppuisin myös muulloinkin?"Seitsemän päivää viikossa."Lesonen-Hakola kertoo, että systeemi hänen poikansa ympärillä toimii täydellisesti. Hän ei puutu kilpailumanagerointiin mitenkään muuten, kuin tekemällä Suomesta käsin ilmoittautumiset luokkiin."Se sentään on jäänyt mun tehtäväksi!" hän nauraa. "Mihinkään muuhun en puutu, en kisakalenterin suunnitteluun enkä mihinkään, koska ei mua niihin tarvita."Tunnettu belgialaisratsastaja Dominique Hendricks on ollut Kogelnigin valmentajana nyt kolmisen vuotta ja on mukana Wienissäkin. .Lesonen-Hakola nauttii työstään psyykkisenä valmentajana, oma ratsastus on jäänyt vähemmälle