"Kouluratsastus on laji, joka tehdään askel askeleelta", muistuttaa Ingrid Klimke

"Katso peiliin ja mieti miten voisit itse olla parempi", vähintään 15 arvokilpailumitalia eri lajeissa ratsastanut Ingrid Klimke alleviivaa perusperiaatteen hevosten kanssa.

Jos jokin yksi asia täytyy muistaa, se on askel askeleelta, Klimke sanoo. Ratsastus on laji, jossa ei voi kiirehtiä. Hevosen on pystyttävä luottamaan ratsastajaansa ja sen on pysyttävä motivointuneena.

"Kouluratsastusohjelma on aina se sama. Hevosen on haluttava vielä 16-17 -vuotiaanakin tehdä GP:n loppulinja hyvin."

"Jos haluat kommunikoida hevosen kanssa on kysyttävä mitä voin parantaa. Jos avut ovat epäselvät, kommunikaatio ei toimi. Epäselvät avut tekevät elämän hevoselle vaikeaksi", hän muistuttaa.

Kun hän näkee uuden hevosen, hän katsoo sen ilmettä ja silmiä. Onko se tyytyväinen? Entä onko ratsastaja tyytyväinen ja tuleeko hän toimeen hevosen kanssa. Myös ratsukon on oltava tyytyväinen ja harmoniassa. Tämä on erittäin tärkeää, sillä viime kädessä on kyse kommunikoinnista hevosen kanssa. Hevosen on pystyttävä ymmärtämään ratsastajansa avut ja tämä on syy sille, miksi ratsastajan on jatkuvasti työstettävä istuntaansa ja ohjaskättä.

Ratsastaessa hevosen kanssa kommunikoidaan ilman sanoja. Istunta ja kädet ovat usein kriittisin kohta. Jalat ovat kolmas apu.

"Käden on oltava perfect", Klimke alleviivaa.

Jopa klinikkaratsastaja Emil Jönsson kaipaa apua käsiensä kanssa, sillä hän myöntää pitävänsä niitä liian usein kämmenpuoli alaspäin.

Mikä siinä on sitten niin pahaa?

Klimke avaa asiaa toteamalla heti alkuun, että kyseessä on virhe, joka on korjattava ja siihen on syy. Kämmenpuoli alaspäin käsi ei tee tehtäväänsä: "Jos peukalot eivät ole ylöspäin, käsi ei pysty myötäämään yhtä hyvin ja herkästi, sillä ranne on lukossa."

Klimke muistuttaa, että on kaksi tapaa myödätä: kyynärpäällä ja kädellä. Hevoseen voi vaikuttaa myös kättä kääntämällä. Nämä kaikki mahdollisuudet kannattaa pitää toiminnassa.

Käsi on tietenkin yhteydessä istuntaan. Mitä parempi ja vakaampi istunta, sitä paremmat edellytykset hyvälle kädelle. Niinpä Klimke on aina ratsastanut paljon ilman jalustimia.

Hevosen on oltava terve, jotta se viihtyy ratsastajansa kanssa.

Klimke teettää klinikkahevosille nykyään aina eläinlääkärintarkastuksen, jotta klinikalla ei nähdä huonosti liikkuvia ja tyytymättömiä hevosia. Yksi hevonen joutui sivuun Ainonkin klinikasta.

Syynä tähän on se, että eräässä yleisöklinikassa, jossa oli vain yksi hevonen, tämä hevonen ei liikkunut puhtaasti. Toinen iso syy on some. Tänään on paljon epäluuloisia ihmisiä yleisössä ja he haluavat ottaa kuvia.

Klimke on huomannut, että ihmiset katsovat sitä onko hevosen nenä luotiviivan takana. "He katsovat sitä, koska se on helppo nähdä, mutta eivät aina näe sitä kaikkea muuta, jota pitäisi osata myös katsoa: esimerkiksi yleisolemusta, sitä ovatko takajalat aktiiviset ja varsinkin sitä, onko selkä toiminnassa."

Hän muistuttaa, että hevosilla on kaikenlaisia rakenteita, mitkä vaikuttavat siihen miten mielellään ne pyrkivät joissain tilanteissa luotiviivan taakse, vaikka ratsastaja yrittää saada sitä toimimaan päinvastoin.

Total Hopen jälkeläiset esimerkiksi ovat Klimken mukaan rakenteeltaan sellaisia, että niillä on lyhyet jalat ja valtavan kokoinen pää, jolloin niitä ei jo lähtökohtaisesti voi ratsastaa samoin kuin joitakin muita hevosia.

"Esimerkiksi oma, puolitoista vuotta sitten tullut hevoseni Vayron on tällainen. Vaikka se on valtavan kokoinen, 186 senttiä sä'ältä, se on sydämeltään pelokas hiirulainen, ja menee helposti matalaksi koska se haluaa etenkin uudessa paikassa katsoa kaikkia laatikoita ja puskia mitä maassa on. Yritän rohkaista sitä, että nosta kaulaa ja päätä ja ota tila haltuun, mutta se on ujo."

Ingridin isä on maailmankuulu olympiaratsastaja Rainer Klimke. Ingrid painottaa sitä, että hänen isänsä oli ammatiltaan lakimies, joten ratsastus säilyi hänellä aina harrastuksena, jota hän ehti tehdä vain töittensä lomassa, aamuisin ja iltaisin ja viikonloppuisin.

"Hevoset olivat meillä aina rakkaita perheenjäseniä."

Ratsastajan kenttäratsastustaustan takia Rainer Klimken kouluhevoset aina myös hyppäsivät.

Hän muisteli, että Kyra Kyrklund olisi takavuosina käynyt heillä kotona treenaamassakin, mutta näin ei itse asiassa ole tapahtunut. Klimke ja Herbert Rehbeinin valmentama Kyrklund kilpailivat sen sijaan samoissa luokissa.

"Kyralla oli se hieno musta hevonen", Klimke totesi.

Piia Pantsu-Jönsson kysyi mitä Klimke muistaa isästään Rainerista.

"Hän sanoi aina, että ole kärsivällinen ja etene askel askeleelta."

Rainer aloitti kenttäratsastajana, mutta joutui ajan, ja rahankin takia, vaihtamaan sittemmi kouluratsastukseen. Ingrid on tehnyt samoin, samoin Piia. Ingrid pitää edelleen ohjelmassa molemmat lajit.

"Sydämessäni olen aina kenttäratsastaja, mutta toimeentulon hankkiminen on kouluratsastuksessa huomattavasti helpompaa kuin kenttäratsastuksessa."

MM-kisoihin hän on menossa tässä vaiheessa kouluratsastajana.

Piian 18-vuotias esteratsastajapoika Emil Jönsson kertoi miettineensä joskus, että myös kenttäratsastus voisi olla mukavaa. Tämä ajatus vahvistui, kun hän pääsi ratsastamaan GP-hevosellaan Golden Midnightilla isoisänsä Janin johdolla myös kenttäesteitä, sillä se on entinen viiden tähden kenttähevonen. Emil huomasi, että hevonen innostui niistä valtavasti. Hän innostui niistä itsekin.

"Ajattelin osallistua Falsterbon derbyluokkaan ensi kesänä", hän suunnittelee.