Itäsuomalainen innostuja

Sanotaan nyt vaikka näin: onneksi Jukka Martikainen jäi 80-luvulla rannalle Savonlinnassa sijainneesta OKL:sta eli opettajakoulutuslaitoksesta. Ja onneksi samaan aikaan Hevostalouskouluun oli paljon hakijoita, joiden todistusten keskiarvot huitelivat huippulukemissa. Lykkyä piili siinäkin, että eräällä Martikaisen suuresti arvostamalla ohjaajalla sattui olemaan moderni visio pedagogiikasta..Paljon hyviäkin asioita voi ottaa puntariin eikä hirveästi miettiä energiakriisiä.Jukka Martikainen.”Minulla oli ratsastustaustaa ja ollut jo oma harrastehevonen, joten innostuin laittamaan paperit vetämään opettajakoulutuslaitoksen lisäksi Ypäjälle. En heti päässyt sisään sinnekään, mutta oli vahvoja epäilyjä, että kaikki hyvillä papereilla pyrkineet opiskelijat eivät ota paikkaa vastaan, kun he pääsevät todistuksillaan muuallekin”, Martikainen muistelee vuotta 1987..”Silloin Hevostalouskoulussa oli erikseen ylioppilas- ja peruskoulupohjaiset linjat. Pääsin peruutuspaikalle yo-linjalle. Olin kyllä soittanut kouluun koko kesän ja ilmoittanut, että minähän sitten tulen sinne”, Martikainen nauraa hersyvästi harjatessaan Ypäjä Jalmaria joensuulaistallinsa karsinassa..Ypäjälle änkäytymisestä – kuten hän itse pyrkimismetodiaan nimittää – seurasi elämänmittainen ura, sillä kuluvana vuonna Martikainen viettää ratsastuskouluyrittäjyyden 30-vuotisjuhlaa.. Sattumalla liennyt sijansa myös siinä, että opintojen varhaisvaiheessa hevostalouskoululaisia luotsasi Jan-Peter ”Pette” Sandbacka, jolla jo tuolloin saattoi olla opetuksessaan pedagogisempi ote kuin monilla muilla aikalaisillaan..Yllytyksestä Suomen Ratsastusopistoon”Pette sai puhallettua positiivista intoa oppilaisiin. Hän sytytti monille ratsastuksen liekin ja sai piintyneimmätkin ravityypit ratsastamaan, hyppäämään esteitä ja lähtemään mielellään tunneille. Iltasen Marjukka ja Myllymäen Petri esimerkiksi kävivät kanssani samoilla tunneilla.”.Jan-Peter Sandbackan yllytyksestä Martikainen pyrki Suomen Ratsastusopistoon heti Hevostalouskoulun jälkeen ja valmistui sieltä ratsastuksenopettajaksi..”En ollut ajatellut ratsastuksenopetuksen olevan minulle se juttu, mutta Pette töni minua pääsykokeisiin, kun ne pidettiin ihan siinä naapurissa.”.Kun on innostusta, omaksuu asioita, Jukka Martikainen toteaa. Siitä muodostui kantava ajatus hänen myöhemmälle opetusfilosofialleen..”Opetustilanteessa ryhmänvetäjän pitää olla jollain lailla nöyrä. Ei nöyristellä, vaan mennä mukaan hyväksyen ryhmän jäsenet sellaisena kuin he ovat sekä taustoiltaan että taidoiltaan. Kun kimppahenki syntyy, ryhmänohjaaja saa hyväksynnän ja luottamuksen. Silloin asiat alkavat sujua”, Martikainen miettii..Se tarkoittaa, ettei ratsastusta voi opettaa vain käskyttämällä kovalla äänellä. Etenkin harrastajaryhmien jäsenten on tunnettava olonsa turvalliseksi, jotta oppimistilanne olisi mahdollisimman otollinen..”Tämmöiseen filosofiaan olen päätynyt kaikkien mutkien kautta. Se ajatus tuli Petteltä. Hän panosti vuorovaikutukseen, vaikka silloin ei sellaista asiaa käsitelty, se ei vain ollut tapetilla. Mutta Pettellä se oli jo olemassa.”.Alku oli opetteluaJukka Martikainen ei ole päässyt kauas kotikonnuiltaan – tai ei ole halunnut. Hän on syntynyt Pohjois-Karjalassa Joensuun Tikkamäellä, asunut keskustassa ja pitkään aivan keskustan liepeillä Niinivaarassa..”Ypäjällä vietin kaksi vuotta koulussa ja yhden talven Niinisalossa armeijassa. Muuten olen asunut vain Joensuussa. Nyt tuntuu, että Joensuu on lähempänä Helsinkiä ja muuta Eurooppaa, kun tiedonkulku ja yhteydenpitovälineet ovat kehittyneet. 80-luvulla tuntui, että ollaan tosi kaukana kaikesta. En ole osannut tästä mihinkään muuallekaan kammeta”, Martikainen pohtii..Ennen yrittäjyyttään Martikainen teki parin vuoden ajan töitä Maija Kallion perustamalla Kiviniemen tallilla. .Jokirannan ratsastuskoulun hän perusti noin viiden kilometrin päähän kaupungin keskustasta vuonna 1992..”Pahimpaan lama-aikaan”, häntä naurattaa nyt..Martikainen vuokrasi ratsastuskoulun tilat Pirjo ja Aaro Haloselta..”Olin 25-vuotias ja ajattelin, että yksityisyrittäjä on suurikin herra. Mutta alku oli aivan mahdotonta opettelua. Yrittäjänhän täytyy olla joka suuntaan yhteistyökykyinen, ei siinä voi linnoittautua omaan norsunluutorniinsa. Pitää olla joustava ja neuvotteleva. Paperityön määrä yllätti myös, en tajunnut sitä etukäteen.”.Yhteiskunnan suuntaan olevia velvoitteita riittää. Martikainen myöntää, ettei se välttämättä tule esille ennen kuin perustaa oman yrityksen..”Aina tuli kirje tai soitto jostakin, että tämmöinen asia on hoitamatta. Lähdin selvittämään asiaa sitä mukaa. Kyllä yhteiskunta huolen pitää siitä, että kaikki luvat ja systeemit on hoidettu, ja kyselee, jos ei niitä itse etukäteen ole selvittänyt. Se ei varmaan ole toimintatapa, josta kannattaa ottaa mallia, mutta niin se itselläni aluksi meni.”.Jokirannan ratsastuskoulu starttasi viiden opetushevosen voimin. Kahteentoista karsinapaikkaan soviteltiin myös täysihoitohevosia..Vuonna 1997 talliympäristöön valmistui maneesi. Vuosituhannen vaihteessa Martikainen muutti lähemmäs tallia, paikkaan, jonka pihapiirissä oli toinen talli..”Siihen lisättiin hevoskapasiteettia, eli hevosia oli kahdessa eri pisteessä. Täysihoitoasiakkaiden hevoset siirtyivät silloiseen kotipihaan. Parhaimmillaan talleissa asui yhteensä 25 hevosta”, Martikainen muistelee..Tällä hetkellä karsinapaikkoja on 11. ”Toisin sanoen olen palannut siihen, mistä aloitin, ja tallissa on vain opetushevoset.”.Martikainen on yrityksensä ainoa työntekijä, mutta toiminimellä työskentelevä hevosharrasteohjaaja Susanna Karjunen auttaa pari päivänä viikossa. Työssäoppijoita on hyvin tarjolla, ja Antti-puoliso hoitaa ratsastuskoulun somemarkkinoinnin..Kaikki alkoi Pilven PojastaSuomenhevosratsastajien aatelia. Muun muassa näillä sanoilla Hevosurheilu-lehti on kirjoittanut Jukka Martikaisen menestyksestä kouluratsastajana. Hän on ollut myötävaikuttajana sellaisissa kouluratsuilmiöissä kuin esimerkiksi Pilven Poika, Lerkkana, Lastun Lento ja viimeisimpänä Veeran Taaveri..”Pilven Pojasta kaikki alkoi. Se asui aika lähellä, ja kasvattaja-omistaja Laura Lilja oli käynyt meillä tunneilla muilla hevosilla. Hän tuumi minulle, että kun Pilven Poika tulee ratsastusikään, alat menemään sillä.”.Huittisista saavutettu ensimmäinen koulumestaruusmitali Pilven Pojalla jäi erityisesti Martikaisen mieleen..”Se sykähdytti. Tuli fiilis, että tässä sitä nyt sitten ollaan.”.”On ollut tosi hienoa, että vaikka muut ovat kouluttaneet hevosia, niiden omistajat ovat halunneet pohjoiskarjalaista tiimiä taakse. Luottaneet ja pyytäneet ratsastamaan kilpailuissa.”.Onko pohjoiskarjalaisuudessa kenties jotain erilaista otetta kuin muualla?.”Voisko se olla jotain rohkeaakin?” Martikainen miettii..”Ainakin omistajat ovat olleet rohkeita ajatellessaan, että me pystymme tähän eikä tarvitse muualta kaukaa hakea apua. Ehkä pohjoiskarjalaisella mentaliteetilla uskaltaa asettaa tavoitteita ja kuitenkin katsoa rehellisesti peiliin, mitkä ovat faktat, joista ponnistetaan. Perusajatus on, että aina voi petrata joitain osa-alueita, vaikka näillä eväillä mennään.”.Toisaalta itäisessä Suomessa on myös pitkät perinteet suomenhevosilla harrastamisessa..”Niillähän Itä-Suomessa ratsastettiin 80–90-luvuilla. Niitä oli joka maatilalla, joko ravihevosia tai kotihevosia. Niitä otettiin ratsukäyttöön ja niillä harjoiteltiin. Muista ratsuhevosista ei ollut niin kauheasti tarjontaa, mutta suomenhevonen myös sopii hyvin suomalaisen käteen.”.Martikaisen mukaan suomenhevoset ovat lyhyessä ajassa muuttuneet paljon. Niistä on jalostunut urheilullisia, parempiliikkeisiä ja niiden koordinaatiokyky on parempi..”Kun on haluttu urheiluhevosia, luonnekin on tullut urheilullisemmaksi. Suomenhevoset eivät aina ole niin malttavaisia kuin aiemmin ajateltiin. Olisiko käynyt niin, että urheilullisuuden tavoittelussa niistä on tullut reaktiivisempia ja nopeammin syttyviä. Se on tullut kaupan päälle, eikä se ehkä ole huonokaan asia.”.Oikeaan aikaan oikeassa paikassaNelisen vuotta sitten Hevosopisto päätti vähentää radikaalisti suomenhevostensa määrää. Jukka Martikainen oli hereillä ja hankki opistolta nyt 10-vuotiaan Ypäjä Jalmarin (Lorentso-Ilmeri, Taikuri). .”Satuin oikeaan aikaan paikalle ja valitsin Jallun. Se ei heti maasta käsin miellyttänyt, mutta kun aloin ratsastaa, kävi se klassinen juttu. Ensimmäisen kymmenen metrin aikana homma oli päätetty, se vain tuntui niin itselle sopivalta. Kun Jallu aloitti ravin, tuli tunne, että tässähän on ratsuhevonen.”.Ypäjä Jalmarille asetetuista tavoitteista Martikainen hieman venkoilee. Hän puhuu mieluummin ratsukon kehityksestä..”Yhteistyö, molempien tekniikka ja fysiikka ovat asioita, jotka kehittyvät. Olemme löytäneet parannusta kokoamisasteeseen ja kilpailuratsastus onnistuu nykyisin helpommin, kun ohjelmien suorittaminen ei ole enää niin vaivalloista. Olen oppinut ratsastamaan Jallua niin, että se olisi nelivedon sijasta takaveto. Se auttaa paljon”, Martikainen luettelee..Nelivedossa hevonen tuppaa jäämään keinumaan enemmän takavuohisilleen, kun sen sijaan pitäisi työntää pontevasti takaa..Ypäjä Jalmarille ei ole asetettu tiukkaa tavoitetta, mutta jotain Martikaisen mielessä silti pilkahtelee:.”No ehkä se koulumestaruuksien finaali olisi sellainen, jossa olisi kiva ratsastaa mitaleista kilpaa kunnolla.”.Hevosmaailmassa harva asia etenee suunnitelmien mukaan, Jukka Martikainen tietää sen sangen hyvin. Se on kasvattanut hänelle esimerkillisen kyvyn sietää epävarmuutta ja kaikenlaisia sattumuksia. Kuten käsillä olevaa maailmantilannetta energiakriiseineen..”Olen hyväuskoinen hölmö ja ajattelen, että joskus tämäkin tästä hyväksi kääntyy. Paljon hyviäkin asioita voi ottaa puntariin eikä hirveästi miettiä energiakriisiä. Jos minä luopuisin tallihommasta tämmöisen paineen tai ennakkouhan alla, minulta häviäisi itselle tärkeä asia ja globaali energiakriisi olisi silti olemassa. Nyt vain mennään näillä reunaehdoilla.”.Joku viisas on todennut, että sattuma suosii valmistautunutta mieltä. Jukka Martikainen taitaa olla siitä oppikirjaesimerkki..Lepoa ja nopeita hiilihydraattejaJokirannan ratsastuskoulun hevoset viettävät vuorotteluvapaita.Jukka Martikainen on rakennuttanut ratsastuskoulun pihapiiriin pienen lämpimän rakennuksen, onka eteen asetelluilla puutarhakalusteilla hän nauttii hyvälläilmalla päiväkhavit ja hoitaa yrityksen juoksevia asioita.”Joskus karsinoiden siivouksen jälkeen on paikallaan pieni iltapäivän suunnitelmien tarkentaminen. Samalla voin juoda munkkikahvit. Kahvinjuonti menee ihan hukkaan, jos ei ole herkkuja. Mitä imelämpi, sen parempi”, Martikainen toteaa.Taustalla olevassa tarhassa ulkoilee parhaillaan neljä ratsastuskoulun hevosta. Kun yksi sähköpaimenista näyttää hieman roikkuvan, Martikainen keskeyttää taukonsa ja loikkaa korjaamaan piuhan.”Ei semmoinen saa näkyä kuvissa”, hän virnistää.Jukka Martikaisesta saa perfektionismiin taipuvaisen ihmisen kuvan, ainakin hän vaikuttaa ajattelevan aina askelta pidemmälle nykyhetkeä. Niin kuin lepokotiesimerkissä:”Minulla on tarkoituksella yksi karsina vähemmän kuin hevosia. Olen vuokrannut landelta lepopaikan, jossa opetushevosista aina yksi kerrallaan käy huilaamassa. Jos hevosessa näkyy kyllästymisen merkkejä tai vaikka jäykkyyttä liikkumisessa, sitä saa helposti lepuutettua. Välillä voi tulla jokin traumakin, jos toinen hevonen potkaisee. Silloin laitan niitä muutamaksi viikoksi ihan selkeälle tauolle”, Martikainen avaa.Hevoset palaavat Martikaisen mukaan kotiin intoa täynnä, työmotivaatio korkealla.”Nuoret opetushevosetkin saavat totaalisia lepojaksoja. Sen jälkeen ne tuntuvat paljon aikuisemmilta ja jaksavammilta.””Kyllä kai tämä ajatus on minun keksimäni. Tähän ei alettu visioimaan tallinlaajennusta, sillä ulkoistettu lepopaikka on edullisempi ja helpompi ratkaisu.”

Itäsuomalainen innostuja

Aiheeseen liittyvää