Tänään Jone Illi ja Its Me G tulivat junioreiden joukkuekilpailussa yksilötuloksella toiseksi. "Ihan hyvät fiilikset. Hevonen tuntui tosi hyvältä ja ratsastus sujui omalta osalta hyvin. Ei ollut mikään helppo rata."Illin tarkoitus on jatkaa yksilökilpailuihin samoilla linjoilla. Lauantai on kevyt välipäivä, mutta sunnuntaita varten tehdään vielä suunnitelmaa:"Katon radat videolta läpi ja mietin teenkö jotain erilailla. Tämä päivä meni hyvin. Pyrin tekemään samalla lailla sunnuntaina."Illi kommentoi siskonsa Sani Illin menestystä Ruotsissa:"Voitto tuli, tosi hienoa. Hyvä rata. Olen iloinen sen puolesta. Vähän myös kateellinen, se on kiva kisapaikka."Joukkuekilpailun tulos, neljäs sija, on ratsastajalle pieni pettymys. Kapteeni Markus Backlund harmittelee tilannetta, mutta myös kehuu:"Junioreilla ei toisen kierroksen hyvät tulokset auttaneet. Jumbosijaa ei kuitenkaan ollut tarjolla. Kaikki teki hyviä tuloksi toisella kierroksella. Ensimmäisen kierroksen kiellot toivat yliaikavirhepisteitä."Illi nimittää kieltoja ja yliaikavirhepisteitä "työtapaturmiksi"."Minkäs sille voi. Hyvin ratsastivat. Saavat olla tyytyväisiä toiseen vaiheeseen", Illi kertoo ja jatkaa: "Suomijengi tsemppaa toisiaan!"Backlund kommentoi PM-kisojen sääntömuutoksia ja niiden vaikutuksia yksilökilpailujen jatkoon. AIemmin PM-kisoissa on ollut omat erikoissäännöt, mutta nyt mennään EM-säännöillä:"Merkittävin muutos se, että nyt 60 prosenttia otetaan pois yksilökisoihin. Meillä junioreista pääsi jatkoon vain Aida Hämäläinen ja Jone Illi. Katso tulokset täältä.