Kati Tuomola kritisoi suhtautumista kouluratsastusmaailmaa ravisuttaviin kuviin: "Sitten mä näen, kun mä uskon, eikä toisinpäin?"

”Miten tämä on mahdollista?” kysyy hevosten suun ongelmiin perehtynyt eläinlääketieteen tohtori Kati Tuomola. ”Huomionarvoista on se, että ne kuvat ovat pahoja ja kuvat ovat tuoreita, ne on otettu tammi-helmikuussa tämän vuoden puolella.”Häntä on juuri haastateltu ruotsalaiseen suurilevikkiseen Aftonbladetiin, koskien Tukholman Horse Show-kuvia viime vuoden lopulla. Hän on myös yksi FEI:lle perjantaina 21.2. lähetetyn kirjeen seitsemästä allekirjoittajasta. Sähköpostikirje osoitettiin FEI:n johdolle Ingmar de Vosille ja Sabrina Ibanezille sekä pääeläinlääkäri Göran Åkerströmille, sekä joillekin muillekin tahoille, ja useille eri ratsastajainliitoille. SRL ei ollut vastaanottajien joukossa. Tuomola kysyy ensin, miten on mahdollista, että tässä vaiheessa lajissa yhä pohditaan ”pitäisikö suuvaurioiden suhteen tehdä jotakin”, eikä toimita.Ja vastaa: ”Onhan toisaalta psykologinen ilmiö, että jos et halua uskoa jotakin, et myöskään näe kyseistä asiaa. Ja onko siinä sekin, että yleensä sitä pysyttelee samanhenkisten ihmisten seurassa, joilta saa vahvistusta niihin asioihin, joihin itsekin haluaa uskoa.”Ihminen on mestari keksimään selityksiä, kun kokee hyötyvänsä siitä.”Se menee niin päin, että sitten mä näen, kun mä uskon, eikä niin kuin yleensä sanotaan, että sitten mä uskon, kun mä näen”, Tuomola naurahtaa.Tuomola on myös katsonut kuvat, jotka ovat erillisenä liitteenä. ”Kuvia oli ihan helkatisti”, Tuomola toteaa.Kuvissa on joukko huppuratsastajia, jotka starttasivat tammikuussa ja helmikuussa Amsterdamin ja Neumünsterin CDI-W -kisoissa. Yhtäkään suomalaisratsastajaa kuvissa ei ole. Nyt odotetaan mikä on FEI:n reaktio. Vastaanottokuittaus on jo saatu.Tuomola toteaa kuvissa olevan yksi hevonen, jonka suu näyttää akuutisti niin turvonneelta ja punaiselta, josta näkee, että huulet ovat litistyneet ja kieli siniharmaa. "Se hevonen pitäisi tarkistaa ihan heti. Ennen kuin sen suuhun laitetaan minkäänlaista kuolainta. Suussa oli selvästi ruhjetta", Tuomola ihmettelee. Tietoahan on ja on ollut jo aika kauan, Tuomola toteaa. Valokuvat ovat niin tarkkoja ja niin isoresoluutioisia, että ne kestävät paljon suurentamista. Tämä on muuttanut koko tilanteen. Tuomola uskoo, että videolla ja tuomarin ohi mennessään sinisiä kieliä ja punaisia suita ei välttämättä näe. ”Mutta ei niistä hevosista toisaalta myöskään positiivinen vaikutelma välity. Paljon on suun aukomista ja sen tyyppistä käyttäytymistä.”Sitä Tuomola ei tiedä, keitä ratsastajia asia koskee, eikä se häntä kiinnostakaan, sillä hän ei seuraa kansainvälistä kouluratsastusta, joten nimet eivät sano hänelle mitään, eivätkä jää näin ollen mieleen.Kuolaimen sovitus ja sen käyttöRatsastajan rooli on kuitenkin keskiössä. Tuomolan oman arvion mukaan kuolaimen toimivuudessa 10 prosenttia on kuolaimen sovitusta, 90 prosenttia sen käyttöä. Kuolaimen sovitukseen kuuluu myös suitsien sovittaminen kaikkine hihnoineen ja remmeineen, sen katsominen, että mikään remmi ei jää väärään paikkaan hiertämään ja painamaan.Tuomola on ihmetellyt jo aiemmin, ravikuolaimia tutkiessaan, paksujen kuolainten suosittelemista ”hellävaraisina”, kun tutkimusten mukaan 14-16 milliä on sopiva paksuus kuolaimelle miltei suussa kuin suussa. Ei koskaan yli 18 milliä.Kankea ei tarvita, alaturpahihnaa ei tarvita, eikä turpahihna saa olla liian kireällä. Yksinkertainen, oikean paksuinen ja levyinen kuolain käyttäjälleen, yhdellä tai kahdella nivelellä ja niin muotoiltu, ettei se aiheuta suuhun painepisteitä, vaan istuu koko leveydeltään. Tuomola ei suosittele kuolaimeen muotoiltua kaarevaa kielentilaa, minkäänlaisesta ”portista” puhumattakaan.Mutta kuolaimen sopiva kokokaan ei riitä, jos ei tunneta sitä, miten hevonen oppii ja toimii, Tuomola toteaa.”Hevosta ei voi syyllistää siitä, että se purisi poskeensa, heittää kieltä tai painaa, koska jos se niin tekee, sillä on siihen syynsä. Silloin olosuhteet täytyy järjestää niin, että sen ei enää tarvitse.””Uusi positiivisen hyvinvoinnin määritelmä määrittelee, että hevosella on oltava mahdollisuus valintoihin, onnistumisen kokemuksiin, positiivisiin tunteisiin, jotta se voi näiden myötä kukoistaa (flourish). Ja kun mietin, että kukoistavatko hevoset näissä sinikielikuvissa…” .KommenttiKannattaako enää vängätä vastaan?Ensimmäisessä vaiheessa kuunneltiin selityksiä still-kuvista ja jopa epäilyksiä, onko kuvia muokattu. Jokainen, joka on ottanut kisoissa itse kuvia, kuitenkin tiesi, että nuo selitykset saattavat päteä moneen muuhun asiaan, mutta eivät tähän. Riitti, että katsoi tarkemmin läpi oman kuvavirtansa, suurensi jotakin otosta tarvittaessa. Omista kuvistani löytyi jos jonkinmoista Pariisin olympialaisissa. Jos olisin FEI, en lähtisi tässä tulehtuneessa tilanteessa vänkäämään enää vastaan. Keskittyisin pelastamaan lajin. Miten? Sääntömuutokseen menee todennäköisesti aikaa. Tämä pitää saada valmiiksi heti.Jos minä olisin vastuussa tästä lajista, mitä tekisin?Kääntäisin katseen tuomareihin. Heille tässä lajissa ratsastetaan. Heillä on vastuu. Sitä, mistä saa pisteitä, sitä radalla myös tehdään. Ja kääntäen.Vääntäisin tuomareille rautalangasta mikä on kupletin uusi juoni tässä lajissa. Tuomarointitehtävän painopiste on käännettävä kokonaan toisin päin. Ei se niin saa mennä, että enemmistö päättää kuka antoi oikeat ja kuka väärät pisteet, sillä joskus yksi voi olla oikeassa ja ne kuusi muuta väärässä.Ratsastajista on turha kantaa huolta. Parhailta ei mene kauaakaan, kun he ovat uusien sääntöjen tasalla. Eivät he turhaan ole TOP-10:ssä. (Ja jos he eivät pääse uusien sääntöjen tasalle, he ehkä ovat tosiaan olleet turhaan TOP10:ssä.) Sen sijaan kalliin hevosen avulla oikotien ostaneet huonommat ratsastajat saattaisivat olla pulassa, mutta sekin olisi omiaan tervehdyttämään lajia.Tuomaritoiminta on demokratisoitava. Väitetään, että korkean tason tuomarit päättävät hyvin pitkälle keitä kutsutaan kilpailuihin. Tämä tapahtuu jonkinlaisen "hyvän yhteishengen" nimissä. Lienee nyt jo ehkä selvää, että "frendien kesken" -systeemi ei toimi. Arpa valitkoon tuomarit tehtäviin tästedes. Jos he ovat saavuttaneet tietyn asteen pätevyyden, eikö sen pidä riittää osoittamaan riittävä osaaminen? Jeesmiehiä tai -naisia sen sijaan ei kaivata tällaiseen tehtävään, jossa pitää olla leijona.Tuomarin tehtävä on nähdä mitä radalla tapahtuu ja muuttaa se pisteiksi. Jos toistuvasti käy ilmi, että silmät olivat väärässä paikassa kiinni, tuomarinoikeus peruutetaan.Mistä sen sitten näkee, kuka oli oikeassa, kun tekoälytuomaria ei (vielä) ole?Se lienee jo tiedossa. Joku tuomarikopissa ottaa niitä korkearesoluutiokuvia. Digijärkkärin kuvat voi ladata koneelle jo suorituksen aikana. Loput sääntörikkeet voi katsoa videolta. Peruutetaanhan olympialaistenkin tuloksia, jos niissä on fuskattu. Ei tämä sen kummallisempi tilanne ole..Tutkijaryhmä vaatii kirjeessään FEI:tä tilille valokuvien perusteella: "Suun vahingoittuminen ei kisoissa ainoastaan jää huomaamatta, vaan siitä palkitaan"

Kati Tuomola kritisoi suhtautumista kouluratsastusmaailmaa ravisuttaviin kuviin: "Sitten mä näen, kun mä uskon, eikä toisinpäin?"

Aiheeseen liittyvää