Mikupas, ruunista parhain, on ehtinyt jo 22 vuoden kunnioitettavaan ikään, mutta se ei tahtia haittaa. Bastionin suomenhevosten mestaruus kür -ohjelmasta tuli voitto 71,6 prosentilla. Ratsastaja-omistaja Eeva Ämmälä ei viime vuosina ole omilta kiireiltään hirveästi ehtinyt kilpasatulaan, on ollut esikoisen syntymää ja avioliittoa ja muuta sellaista, mutta Bastioniin hän päätti kotoaan Nivalasta lähteä, kun sinne tuli kutsu.Ämmälä kertoo epäröineensä hieman sitä, voiko "näin vanhalla" kilpailla ja sitäkin, mitä hevonen tuumaa erikoisesta ympäristöstä telttakatoksen alla. Mutta ei se tuumannut siitä mitään. Itse suoritus menikin sitten täydessä flow-tilassa. Erityisesti laukka sujui kuin haaveissa. Ratsastajalla oli vahva tunne siitä, että hevonen nautti siitä mitä teki, ja että hänen itsensä piti juuri tällä hetkellä olla juuri tässä, ei missään muualla. Nightwishin sinfoninen metallimusiikki Imaginaerum-albumilta soi. "Mä itkin siellä satulassa."Jatkoa ei ole mietitty. Suonenjoella on jotain, ehkä. Mestaruudet, ehkä. Ypäjälle ei sentään ensi viikonloppuna ehdi. "Apua. Eikö sinne ilmoittautumiset menneet jo?" Ämmälä huudahtaa hieman naurahtaen.Kilpaileminen ei ole hevoselle enää päätarkoitus. Ei ratsastajallekaan. "Odotan toista lastani, joten se tulee määräämään sen, miten pitkään ratsastan. Ensimmäisen kanssa sitä pystyi tekemään noin raskauden puoliväliin."Mikupas (Mikker - Liipasin, Etu-Tahti) on sitä sorttia suomenhevonen, jolla ihan oikeasti voi sekä ajaa ravia ja ratsastaa kilpaa. Ratsastuskisoissa tulee voittoja ja 78 ravistartissa on 4 voittoa, yksi kakkossija ja kuusi kolmossijaa ja 7550 euroa rahaa. Raviajoista on tosin kulunut jo vuosia. Hetkinen, kuinka monta? 13!Kotona ruunalla tehdään tasaisesti hommia. Sillä ratsastetaan, ilman satulaa, jos ei muuten, ja talvisin se valjastetaan ree'en eteen. Paljo liike mahdollistaa normaalin ruokinnan ja vapaan heinän. Vatsaongelmia ei ole ollut."Sillä on ihan perusruokinta, heinä, kaura ja kivennäinen. Ei mitään muuta", Ämmälä kertoo. Luokassa ratsasti kakkoseksi Riitta Holopainen Hamurailla, 71,342 prosentilla ja kolmanneksi Anna Johansson Haavis-Estelle, 70,8. .Tekijänoikeusrajoitukset estävät musiikin kuulumisen videolla.