Kirja-arvio: Lähdesuoja piti ja totuuskin tuli julki - mutta millä hinnalla? Kirjailija muistuttaa, että urheilutoimittajat eivät ole lajiliittojen tiedotuksen jatkeita

Johanna Aatsalon, 57, kohdalla voi todeta, että hän sai oikeutta, vaikkakin kovalla hinnalla. Senkin voi todeta, että nimettömät lähteet ovat edelleen nimettömiä. Aatsalo ei koskaan paljastanut niitä ratkaisevia tietoja antaneita henkilöitä, joille lupasi, ettei kerro heidän nimiään. Lähdesuoja piti. Keväällä 1996 kävi ilmi, että kaksi Genotropin-kasvuhormoniampullia oli toimitettu suomalaiselle hiihtäjälle. 31-vuotias Aatsalo oli se STT:n toimittaja, joka kertoi varmoista lähteistä saaneensa tiedon suomalaiseen hiihtoon pesiytyneestä dopingista. Kyseessä oli Hiihtoliiton pomotason henkilö, ja hiihtäjä Jari Räsänen. Aine oli kasvuhormoni. Myöhemmin kävi ilmi, että Hiihtoliitossa oli todellinen doping-kulttuuri.. Viestintuoja haluttiin ampua21.1.1998 julkaistusta STT:n uutisesta käynnistyi valtaisa tapahtumavyöry, joka kääntyi päälaelleen. STT:n mielestä oli lajiliitto Hiihtoliiton asia tutkia tapaus ja kiristää verkkonsa kyseiseen pomotason henkilöön. Liitto lupasikin selvittää tapauksen juurta jaksain ja ryhtyä tarvittaviin toimenpiteisiin.Saman päivän illalla Hiihtoliitto piti tiedotustilaisuuden. Tiedotustilaisuudessa kerrottiin, että uutinen oli "salapoliisiromaania", "vakavan luokan kunnianloukkaus" ja "ilman mitään perusteita". Näistä johtuen Hiihtoliitolla ei ollut mielestään mitään velvotteita vastata toimittajien kysymyksiin asian todenperäisyydestä."Meillä ei tarvitse olla selityksiä", torppasi Hiihtoliiton keskustalainen johtohahmo, puheenjohtaja Esko Aho ja ihmetteli vielä varmuuden vuoksi väitteiden motiiveja. Syttyi Hiihtoliiton käynnistämä propagandasota, jossa hyökättiin viestintuojan kimppuun ja yritettiin kaikin tavoin viedä uutiselta sen arvo. Mikä vielä oudompaa, juttu tuomittiin myös suomalaisessa lehdistössä huonosti kirjoitetuksi, epätarkaksi ja virheelliseksi ja jutun kirjoittaja naiiviksi toheloksi. Dopingjupakkaväitteiden taustalle yritettiin ujuttaa jopa "STT:n päätoimittajan Kari Väisäsen ja Aatsalon välistä rakkausdraamaa".Aatsalo tuo esille, että kahta vuotta aiemmin Aho oli Hiihtoliiton puheenjohtajakisassa vetkutellut päätöstään ryhtyä puheenjohtajaksi pitkälle äänestystä edeltävään yöhön. Ja kun hän nyt oli puheenjohtaja, hän todellakin johti, eikä vilkuillut sivuilleen. "Kenellekään ei jäänyt epäselväksi, kuka on Hiihtoliiton puheenjohtaja."Luottamustehtävä näyttäytyi Aholle loistavana tulevaisuuden vaalistrategiana: liiton kautta oli suuri kontaktipinta ympäri Suomea kansalaisten perinteisessä lempilajissa. Ja nyt joku ulkopuolinen uhkasi tätä kaikkea. STT haastettiin oikeuteen. Hiihtäjä Räsänen vaati kahden miljoonan markan (336 000 euron) korvauksia kunnianloukkauksesta. Kunnianloukkauksesta puhui myös Hiihtoliiton toimitusjohtaja Esa Klinga. Klinga ja Hiihtoliiton silloinen puheenjohtaja, keskustapoliitikko Esko Aho, jotka kumpikin vaativat STT:ltä henkilökohtaisesti 500 000 markan vahingonkorvaukset. Aho katsoi, että kansanedustajan herjaaminen on vielä tavallistakin vakavampi rikos. Korvauksenvaatijoiden riviin liittyi lopulta niin paljon porukkaa, kaikkiaan 19 Hiihtoliiton johtohenkilöä, että kokonaissumma nousi 4,4 miljoonaan markkaan. Journalistiliiton lakimies Lauri Kerosuo piti poikkeuksellisena sitä, että korvauksia oli vaatimassa henkilöitä, jotka eivät olleet nimellään missään vaiheessa edes julkisuudessakaan. Persona non grataAatsalon ensimmäiset 14 vuotta menivät persona non gratana. Yöunet katosivat kroonistuneen stressin myötä. Puhelimen soittoäänen aiheuttama akuutti stressireaktio sai käden tärisemään niin paljon, että tekstiviestin kirjoittaminen ei onnistunut. Aatsalo mietti vuosikaudet öin ja päivin, miksi kielletyn menetelmän käyttäminen kääntyikin hänen virheekseen. Miksi Hiihtoliitto käytti kaiken tarmonsa hyökkäykseen viestintuojaa kohtaan ja näki asian jopa salaliittona puheenjohtajaansa Ahoa vastaan, ja miksi muiden tiedotusvälineiden kollegat, jopa työtoverit, lähtivät sankoin joukoin Hiihtoliiton asialle? STT:tä ruvettiin kutsumaan Suomen Tietotoimiston sijaan Suomen Tarinatoimistoksi ja Hevosmiesten Uutistoimistoksi. Lähdesuojan taakse vetäytymistä ei ymmärretty, vaikka se on yksi journalismin kivijaloista. Entä miksi Aatsalo vähin äänin erotettiin Urheilutoimittajien liitosta kesken jäsenmaksukauden?Niin, miksi? Se on erinomainen kysymys. Ja heti perään nousee toinen kysymys: onko tilanne jollakin tavalla muuttunut nyt, kun tapauksesta on kulunut 26 vuotta?"Urheilun napaihmisten ja lehdistön väliset suhteet ovat edelleen aika epäterveet", Aatsalo toteaa. Ongelma on siinä, että liian usein pääsee unohtumaan, että toimittajan ammatti on tehdä juttuja lukijoille. Ei ole toimittajan huolenaihe, jos haastateltava, lajiliitto tai lajiyhteisö saa mielestään vääränlaista julkisuutta. Aiheet päätetään toimituksessa, ei sen ulkopuolella. .Lue journalistin ohjeet täältä.Hyvä journalismiAatsalo toteaa, että hyvä journalismi on objektiivista ja analyyttistä ja perustuu siihen, että toimittaja tuntee lajin, josta kirjoittaa. Ja jos vielä toimitaan journalistin ohjeiden mukaan, lopputulos on yleensä hyvä."Toimittajan velvollisuus on kirjoittaa asiasta niin kuin se on, sillä hän on vastuussa lukijalle. Sitaatit toimitetaan haastateltavan nähtäväksi, jos hän niin haluaa, sillä se on haastateltavan oikeus. Siinä se", Aatsalo muistuttaa.. Mutta tehdäänkö aina näin? Ovatko nämä Aatsalon omiin urheilutoimittajan aktiiviaikoihinsa sijoittamat lauseet muuttuneet?"Monet toimittajat kaveerasivat menestyneiden urheilijoiden ja liittojen viestintäihmisten kanssa varsin avoimesti. Niin he saivat kuulla yksinoikeudella ensimmäisinä lajille ja liitolle tärkeitä uutisia ja pääsivät kulissien taakse tutustumaan vaikkapa urheilijoiden koteihin, jonne kriittisimmillä toimittajilla ei ollut mitään asiaa."Urheilupäättäjien vaikuttaminen oli yhteisiä lounaita, kutsuja yhteistyökumppaneiden tapahtumiin, kunnon kaveerausta, jossa toimittajalta saattoi unohtua se, että ei häntä kutsuttu kaverina, vaan siksi, että hän voisi tehdä halutun jutun. Muitakin keinoja oli vaikuttaa kirjoitteluun. "Joskus urheiluvaikuttajat soittivat päätoimittajalle ja haukkuivat toimittajan. Yleisintä painostusta oli tiedonhankinnan hankaloittaminen tai vaatimus tekstin muokkaamisesta jutun esitarkastuksessa."Oli vai on edelleen?Tämä. OikeusprosessiKun ensimmäinen, langettava tuomio heinäkuussa 1999 tuli, lähdesuojan turvin saatu todistusaineisto katsottiin riittämättömäksi. Maksettavaksi määrättiin 2,4 miljoonaa markkaa. Räsänen sai 640 000 markkaa ja Aho, Klinga ja 7 muuta henkilöä 100 000 markkaa kukin. Lisäksi maksettiin pienempiä korvauksia, kaikkiaan 19 henkilölle, joidet nimet on luettavissa kirjasta. Käräjäoikeuden tuomio ei toki ollut lainvoimainen, ja se muuttui hovioikeudessa vuonna 2000. Esko Aho oli sillä välin esittänyt, että hän hävisi STT:n uutisen takia presidentinvaalit. Hovissa vuonna 2000 tuomio muuttui. Lähde ei esiintynyt enää muodossa "lähde". 14 herjaussyytettä kaatui ja jäljelle jäi enää viisi. Jari Räsänen oli edelleen korvaustensaajien piirissä, mutta hänenkin kohdallaan summa oli pudonnut 130 00 markkaan. Hävinneet hiihtopomot ja liitto joutuivat korvaamaan STT:lle 115 000 markkaa oikeudenkäyntikuluja. Hiihtopomot valittivat vielä korkeimpaan oikeuteen. Mutta sitten putosi pommi. Kukapa ei muistaisi helmikuuta 2001. Lahden MM-kisoissa suomalaishiihtäjä toisensa jälkeen kärysi dopingista ja kaksi valmentajaa ja kaksi lääkäriä, jotka eivät STT:n tapauksessa "olleet tienneet mitään", saivat elinikäiset kilpailukiellot. Aatsalo oli kaikki nämä vuodet toistellut itselleen, että totuus tulee vielä ilmi. Nyt laiva alkoi kääntyä. Pisteenä i:n päälle Tikkurilan Shelliltä löytynyt Hiihtoliiton lääkelaukku. Kun vielä muutama vuosi kuluisi, kävisi ilmi, että dopingaineiden salakuljetus Hiihtoliitossa oli laajamittaista. Että kaikki tämä oli tiedossa jo silloin 1998, kun kirkkain silmin oltiin pöyristyneitä STT:n väitteistä. Kuten Kari-Pekka Kyrö, yksi korvauksia vaatineista, myöhemmin totesi, kyseessä oli "peli, jossa kusetettiin ihmisiä niin paljon kuin pystyttiin". ”Kun sä aikasi valehtelet, etkä jää kiinni, susta tulee omavoimainen. Luulet olevasi kaiken yläpuolelle”, Aatsalo sanoo. Lajiliitot ja viestintäAatsalon määritelmä ummehtuneen lajiliiton tiedotusopiksi on: "Kiistä, valehtele ja tunnusta vain se, mikä on jo paljastunut". Hän sanoo, että hiljaisuus on ollut tyrmäävä. On hämmentävää, että moni heistä, jotka valehtelivat aikoinaan ja jäivät siitä kiinnikin, toimivat tänä päivänä julkisuudessa ja kommentoivat urheilua kuin mitään ei olisi. Aatsalo kertoo, että heitä, jotka ovat pyytäneet vaikkapa anteeksi, ei ole montaakaan. "Urheilutoimittajien liitto pyysi nyt anteeksi 26 vuoden jälkeen."Mutta oikeudessa ei sentään saa valehdella. Tai ainakaan ei saa jäädä valeesta kiinni. Kun valehtelu kävi ilmeiseksi, lokakuussa 2010 dopingjuttu avattiin uudelleen. Neljä oikeudessa palturia puhunutta entistä hiihtovaikuttajaa sai syytteen törkeästä petoksesta, muutama oli ehtinyt päästä jo vanhentumaan. Tässä vaiheessa oltiin jo vuodessa 2013. Ummehtuneen lajiliiton tiedotusopin mukaan, jos asiat lopulta käyvät kaikesta salailusta huolimatta ajan mittaan ilmi, kuten Aatsalon tapauksessa esimerkiksi kävi, viestintästrategiaan voi liittää vielä uuden ulottuvuuden: närkästyneen ihmettelyn siitä, miksi pitää penkoa vanhoja asioita.Tästä kaikesta on kulunut nyt yli 10 vuotta. Mikä sai kirjoittamaan kirjan? ”Nyt oli oikea aika. Tiesin, että tulen tämän kirjan jonain päivänä kirjoittamaan. Sain hyvän kustantajan ja vastaanotto on ollut upeaa”, Aatsalo sanoo hymyillen. SRLEntä miten tämä liittyy ratsastukseen?Ensinnäkin, Aatsalon kertomus liittyy jokaisen urheiluliiton toimintaan ja niihin tiedostettuihin tai tiedostamattomiin linjauksiin, joita näissä liitoissa mediasuhteisiin tehdään. Muistutettakoon tässä varmuuden vuoksi vielä, että media ei ole minkään lajijärjestön pikku apuri. Ja niin on yhteiskunnassa hyvä. Kun on olemassa valta, on oltava myös vallalle vahtikoira. Pienissä ja suurissa asioissa."Ja ratsastushan on olympialaji!" Aatsalo muistuttaa näin olympiavuonna. Mutta ei tässä kaikki. Suomen Ratsastajainliitto oli Tom Gordinin puheenjohtajakauden loppupuolella, ennen vuotta 2000 saamaisillaan Aatsalon viestintäjohtajakseen. "Se olisi ollut mulle ihan lempijuttu", Aatsalo hymähtää. Neuvottelut etenivät niin pitkälle, että silloinen pääsihteeri Fred Sundwall kehotti Aatsaloa menemään jo katselemaan itselleen sopivaa työsuhdeautoa. "Se oli viittä vaille", Sundwall muistelee Hevosurheilu Ratsastukselle. Hanke jäi kuitenkin hieman nolosti lähtökuoppiin, sillä yksi lajiliiton silloinen tärkeä sponsori piti Aatsaloa liian tulenarkana valintana tehtävään ja tämän varovaisuusperiaatteen kannalle kääntyi myös liiton hallitus."Tiesin alusta asti, että Johanna oli siinä STT-asiassa oikealla asialla", sanovat sekä Gordin että Sundwall tahoillaan. "Se oli päivänselvää. Saisivat hävetä sitä lynkkausta", Gordin sanoo nyt. Myöskään Ylelle ei ollut pääsyä. "Minun pitää ajatella suhteitamme Suomen Liikuntaan ja Urheiluun", sanoi Arto Teronen Aatsalolle Radio Suomen Urheilutoimituksesta vuonna 1996. Aatsalo oli pitkään media-alan yrittäjänä. Tätä nykyä hän on toimittajana Sanomien kustantamassa Rakennuslehti.fi:ssä..Paljastus. Tarina dopinguutisesta ja toimittajasta, joka haluttiin vaientaaWSOY, 2024Kirjailija Johanna AatsaloSaatavilla myös äänikirjana.

Kirja-arvio: Lähdesuoja piti ja totuuskin tuli julki - mutta millä hinnalla? Kirjailija muistuttaa, että urheilutoimittajat eivät ole lajiliittojen tiedotuksen jatkeita

Aiheeseen liittyvää