Kirjat: Elli Valtonen päästi sfinksit valloilleen

Eläinlääkäripäivillä vuonna 2021 saatiin kuulla eläinlääkäri Elli Valtosen kirjallinen esitys sfinkseistä. Muistaakseni hän luki sen kollegoista koostuvan yleisön edessä ääneen Messukeskuksen isossa salissa. Ihastuin tekstiin. Pyysin sitä julkaistavaksi Hevosurheilussa, mutta en saanut. Teksti oli kirjoitettu vain tuota tilaisuutta varten ja lisäperusteluna oli, että siitä tulee mahdollisesti osaa isompaa teosta. Romaani Vieraslaji on paitsi fiktiivinen katsaus ihmiskunnan lähitulevaisuuteen, ehkä hieman myös omaelämäkerrallinen. Kirjailija-eläinlääkärin, joka tänä kesänä väitteli eläinsuojelusta, jo tutuksi käyneet teemat löytyvät teoksesta. Tuskailu jos ei vastenmieliseksi niin ainakin ongelmalliseksi käyneen valvontaeläinlääkärin työn kanssa, joka työ ei istu omaan maailmankuvaan. Eläinteollisuuden kritisointi, ainakin osan siitä - tilanteessa, jossa eläinlääkäri jos joku, on osa tätä teollisuudenhaaraa. Vieraslajin tapahtumat sijoittuvat aikaan eläinteollisuuden jälkeen. Lihaa ei enää syödä, sillä ilmastonmuutos ja Marvid-viruspandemia on tehnyt siitä käyttökelvotonta. Ei ole enää lehmiä, kanoja, sikoja eikä hevosia, ne ovat joko kaikki kuolleet samaan virukseen, mikä vaivasi ihmisiäkin, tai massateurastettu. Kissat osoittautuivat immuuneiksi virukselle. Eläinlääkäreitä tarvitaan enää vähän, mutta päähenkilöllä on vielä työpaikka valtiolla, valvojana valtavassa virastossa.Hän käy Eläinlääkäripäivillä, joilla ollaan jälleen maskit naamalla ja katsellaan opiskelijoiden tekemiä postereita tutkimuksista, joissa selvitetään, miten ihminen kaipaa koiria ja hevosia nyt, kun niitä ei enää ole: Surun tunnistaminen. Keneen viha kohdistuu? Perheenjäsen seura- ja harrastuseläimen korvikkeena.Sitten jostakin ilmestyy aivan uusi eläinlaji. Vieraslaji. Vieras laji. Ensin se tallentui riistakameran kuvaan Kreetan saaristossa. Seuraavaksi sellainen löytyy Milanosta. Kohta se on kaikkialla. Vaikka ei se mikään uusi siinä mielessä ole, että sehän on ikivanha. Oidipuksen ja sfinksin kohtaaminen on osa ihmiskunnan tarustoa ja on ikuistettu moniin maalauksiin, jotka Valtonen kirjassaan mainitseekin. Sfinksi on kuin siivekäs lentävä kissa, jolla on kuusi raajaa - jos siis siivet lasketaan mukaan. Tällaisen eläinlajin kehittyminen ei pitäisi olla mahdollista. Hieman huvittavasti päähenkilö näkee rintojen, vai pitäisikö sanoa nisien, sijainnissa evolutiivisen ongelman, vaikka 100-kiloisen sfinksin lentäminen pikkuruisilla siivillä on fysiikan kannalta paljon räikeämpi mahdottomuus.Mutta onko sfinksi tarkalleen ottaen eläin? Jos se on eläin, onko se peto? Onko se suorastaan Ilmestyskirjan peto? Vai onko ihmiskasvoinen, vihreäsilmäinen, pinsettiotteen taitava, hyräilevä ja selvästi jollakin kielellä puhuva olento osaksi ihminen? Enemmän ihminen kuin eläin? Mistä se tänne lensi, missä se on ollut aiemmin ja miksi se tuli nyt? Noudattaako se esiintymisessään jotakin sykliä, joka toistuu tuhansien vuosien välein, kun ei kukaan ole aiemmin tällaista olentoa nähnyt?Ihminen ihmettelee vähän, mutta tottuu nopeasti. Ei tietenkään pysty pitämään näppejään erossa tästä uudesta eläimestä, niin kuin ei mistään muustakaan eläimestä. Eläimelle pitää antaa suomenkielinen nimi, sfinksi ei oikein käy. Se on liian vieraskielinen ja latautunut. Luonnonvarakeskus perustaa työryhmän ja eläimestä tulee siipihärkä, vingtjur. Latteaa ja tylsää nimeä moititaan ymmärrettävästi maailmalla. Huomataan, että sen liha on yllättävän herkullista. Ja grillissä tirisevää pihviä tässä on tehnyt mieli jo pitkään. Toisaalta ihmiset eivät tiedä miten suhtautua, osa säälii näitä olentoja. Valtavirta tempaa kuitenkin kaikki mukaansa, halusivat he tai eivät. Ihmisenkaltaisuus on vissi ongelma, mutta yhdysvaltalainen tutkijaryhmä kiirehtii toteamaan, että sfinksin ja ihmisen kasvoissa on enemmän eroavaisuuksia kuin yhteneväisyyksiä ja että vaikka päälaen takaraivon pitkät karvat muistuttavatkin hiuksia, ne kuitenkin yhtyvät niskassa ja ohimoilla eläimen muuhun karvapeitteeseen ja ovat ennemminkin verrattavissa leijonan harjaan.MTK:ssa ollaan tohkeissaan uudesta mahdollisuudesta elvyttää lihatuotanto ja pidetään tärkeänä, että ruokaturvan tekijöitä ei paineta jälleen polvilleen.Eläinlääkäriliitto yrittää täyttää viestinnällistä aukkoa: Sektorin haasteista tulee viestiä toistuvasti ja selkeästi sekä tuottajien että kansalaisten tiedontarve tunnistaen.Siipihärkä on taudeista vapaa laji ja tehokas lisääntyjä. Joskus se puree ihmistä, mutta puremajälki ei edes tulehdu. Se on kerrassaan täydellinen tuotantoeläin. Eikä aikaakaan, kun harvinainen sensaatio, jota ensin ihmeteltiin kallisarvoisina aarteina eläinpuistoissa, onkin jo lihateollisuuden ykkösraaka-aine. Ei kaikkialla, sillä monissa paikoissa se on rauhoitettu, mutta Euroopassa ainakin Suomessa, Unkarissa ja Slovakiassa tuotetaan siipihärkää. Ja tietysti valtameren takana, isoissa yksiköissä.Deja-vu? Kyllä vain. Black Mirror -sarja on tullut katsottua. Asiat loksahtavat raiteilleen. Väärille. Olento on pääosin rauhallinen kasvissyöjä, mutta arvaamaton. Herkkä hermorakenne ja yhdistelmä heikkolaatuista ravintoa ja stressaavia olosuhteita alati kasvavissa yksiköissä aiheuttaa eläimille mahahaavoja ja refluksia, eivätkä ne oikein kestä lääkkeitä. Lihaakin se kuitenkin syö ja ihmisen veri saa sen lisääntymistoiminnot aktivoitumaan kuin Aedes aegypti -hyttysellä ikään. Tätä viimeksi mainittua outoa ominaisuutta ihmetellään, ja lukijakin ihmettelee sitä, mutta järkeenkäypää vastausta ilmiöön ei löydy. Mutta eihän koko eläin olekaan järkeenkäypä. Suomessa kielletään ihmisperäinen verenluovutus sfinksien ravinnoksi, mutta rehuksi laivataan epämääräistä teurasjätettä ja tankkiverta USA:sta asti. Ei paljasteta juonta, mutta huonostihan tässä käy. Hyvin huonosti. Teurasjätteillä pelaaminen on nähty ennenkin. Ahneus yhdistettynä tietämättömyyteen, välinpitämättömyyteen ja holtittomuuteen käy kalliimmaksi kuin koskaan. Ja tällä kertaa lasku erääntyy maksettavaksi. Elli Valtonen, Vieraslaji, 267 sivua, myös äänikirjana, lukijana Elina Varjomäki. Kustannusyhtiö Kosmos, ilmestynyt 1.10.2026.Väitös: Lain nimi muuttui, vanha termi eläinsuojelu jäi arkeen – "Hyvinvointi voi olla niissä tilanteissa aika kaukana"

Kirjat: Elli Valtonen päästi sfinksit valloilleen

Aiheeseen liittyvää

Kirjat: Elli Valtonen päästi sfinksit valloilleen

Vaalivaliokunta hakee taas ehdokkaita: "Tilannetajun puutetta", toteaa VVK:n aikoinaan luonut Tom Gordin

Vanha Uusi-Matti – Niinisalon legenda

Muistamme: Upseeri ja herrasmies