Tähän aikaan vuodesta on käsillä Tom Gordinin kiireisimmät ajat.Lehdistötilaisuus on pidetty ja siinä on ollut positiivista kerrottavaa. Huippuratsastajat ovat jälleen kerran vastanneet myönteisesti Helsingin huutoon. Viivalla on himoittu viisikko Fredricsonin veljekset, Henrik von Eckermann, Steve Guerdat ja Martin Fuchs.Lähitulevaisuus näyttää siis ruusuiselta, mutta pidemmällä tähtäimellä taivaalla on tummempiakin pilviä.Helsinki Horse Shown järjestäjä Tom Gordin sanoo heti alkuun, että hän ei halua ”rebelliksi”. Siitä voi koitua selkkauksia ja hän on muutenkin ihminen, joka kannattaa sopuisia neuvotteluja. Näitä neuvotteluja jatkuvasti myös käydään. Tämä ei kuitenkaan poista sitä, että ongelmia on ja että ne ovat monisyisiä.Ongelman perussyy ja olemassa oleva fakta on, että viiden tähden kisoja, johon ryhmään Helsinki International Horse Show’kin kuuluu, järjestetään vuodessa 150 ja viikonloppuja on 52. Kaikki nämä kilpailut taistelevat samoista noin 50 huippunimestä.Tämä on yhtälö, joka ei täysin toimi.”Kun me aloitettiin world cup-kisana vuonna 1986, väittäisin, että silloin maailmassa oli vastaavia kisoja parikymmentä”, Gordin sanoo.Kisakalenteri säilyi pitkään mukavan tilavana, näin Gordin ainakin haluaa muistaa. Pikkuhiljaa muutos kuitenkin hiipi paikalle.Vuonna 2008 FEI vahvisti tähtiluokitukset, jolloin 5 tähteä oli korkein ja yksi tähteä alin. Rahapalkinnot olivat ja ovat suurin yksittäinen kriteeri tähtien määrälle.Esteratsastus on kasvattanut suosiotaan räjähdysmäisesti, ja huippukisoihin on jatkuva jono. FEI:llä on omat sääntönsä sen suhteen, ketkä pääsevät mihinkin kisaan ratsastamaan.Tämä on yksi fasetti asiassa. Toinen fasetti on, että kilpailu kisajärjestäjien kesken on villiä ja että toisiin kisoihin voi ostaa rahalla ratsastajapaikan, toisiin sääntöjen mukaan taas ei.. Erittäin iso vaikutus on ollut Jan Topsin Global Champions Tourilla ja vähän myöhemmin Leaguella.Tops on ollut keskinkertainen kansainvälinen esteratsastaja, toteaa Gordin, joka tuntee hollantilaisen hyvin jo pitkältä ajalta. Bisnesmiehenä hän on ollut nerokas. Siitä on jo aikaa, kun hänen kisaansa vielä kutsuttiin ”piraattiliigaksi”. Ei kutsuta enää. Tops oli oikeassa paikassa oikeaan aikaan. Vaikka joidenkin mielestä pitäisi ehkä sanoa väärässä. Hän oli vierellä kun meksikolainen Alfonso Romo aloitti ensimmäiset rahakisat. Ne pidettiin tuohon aikaan Monterreyssä. Romo on itse entinen olympiaratsastaja ja lähellä Meksikon valtaapitäviä. La Silla -tallin ja myöhemmin siittolan perustanut Romo sponsoroi Jan Topsia ja omisti muun muassa hänen ratsunsa Doreen La Sillan. Tämän jälkeen sponsorointi laajeni muun muassa Rolf-Göran Bengtssoniin.Mutta ennen muuta Romo aloitti rahakisat. Pulsar Crown syntyi vuonna 1995 ja sitä pidetään sekä Global Champions Tourin että Rolex Grand Slamin edeltäjänä. Ideakin oli sama, tuodaan 30 parasta ratsastajaa Monterreyhin kisaamaan keskenään.Tops havaitsi ensimmäisten joukossa, että kansainväliset huippunimet ovat heitä, joista kisajärjestäjät kilpailevat, ja että kansainvälinen hevoskauppa on se, mikä motivoi useampia ratsastajia. Joko he hakevat hevosta tai yrittävät myydä sellaista. Tops lähti ideoimaan omaa rahakisaa, johon kutsutaan parhaat ilmaiseksi, mutta muut joutuvat maksamaan suolaisen hinnan osallistumisesta.Alussa kyse oli yksittäisistä GCT-kisoista, kuudesta kisasta vuodessa, joista muodostui nopeasti raharikkaiden suojattuja pelikenttiä. Mielenkiintoinen seikka on, että yleisöä kisoissa ei koskaan ole mainittavammin ollut, vaikka kilpailupaikat ovat toinen toisiaan luksusmaisempia. Sitten GCT-kisojen lukumäärä alkoi kasvaa ja alle 10 vuotta sitten näki päivänvalon Global Champions League, eräänlainen ammattilaisliiga, joka sitouttaa siihen osallistuneet ratsastajat osallistumaan kaikkiin osakilpailuihin. Muut sarjakisat, vaikkapa world cup, eivät sitouta osallistujia lainkaan. ”Tällä hetkellä niitä Global-kisoja on parisenkymmentä”, Gordin tietää. HevoskauppaHevoskauppa pyörittää hevosurheilua. Se, kuka saa hevoskaupan haltuunsa, saa haltuunsa koko näyttämön. Alussa kansainvälinen ratsastajainliitto FEI oli niskan päällä, tai ainakin luuli niin. FEI hallinnoi kaikkea liittyen ratsastuskilpailujen järjestämiseen, eikä antanut GCT-kisoille tilaa kalenterista. Tops järjesti kisat joka tapauksessa. Jossakin vaiheessa yritettiin jopa sitä, että jos oli kilpaillut Topsin kisoissa, ei saanut starttilupaa FEI-kisoihin. Yritys oli kuitenkin tuhoon tuomittu.EU auttoi Topsia hänen pyrkimyksissään. Gordin muistaa jalkapallon siirtokorvauksiin liittyneen Bosman-tapauksen, jolloin EU-tuomioistuimessa vuonna 1995 linjattiin, että EU-alueella joukkueurheilun ammattilaispelaajat saavat siirtyä vapaasti seurasta toiseen sopimuksensa päätyttyä. Tämä oli vain yksi esimerkki, mutta se oli alkusoittoa vapaalle liikkuvuudelle ja sille, että liiketoimintaa ei saa estää. Tops tajusi tämän. Kansainvälinen ratsastajainliitto FEI yritti puolustaa omia perinteitään ja monopolejaan, ja etenkin sitä, että vain sen hallinnoimista kilpailuista saa rankingpisteitä, joiden avulla loppujen lopuksi päästään olympialaisiin, jotka ovat kaiken urheilun kruununjalokivi. FEI epäonnistui. Gordin muistaa sen päivän ja kuinka siinä lopulta kävi, koska oli sattumoisin kuuntelemassa.”Oltiin world cup -kokouksessa Pariisissa 2000-luvun puolivälissä, jolloin Tops oli aloittamassa Globalia. Paikalla oli prinsessa Haya, joka oli silloinen FEI:n puheenjohtaja ja Topsin liikekumppani Fred van Lierop. FEI ei lämmennyt uudelle kisalle, jolloin keskustelu meni siihen, että Lierop totesi haastavansa FEI:n oikeuteen.Asia meni oikeuteen. Gordin ei tiedä, kuinka pitkälle prosessi lopulta edes eteni. FEI huomasi nopeasti, että sen mahdollisuudet olivat heikot. Vuoden 2015 tienoilla väännettiin kättä Global Champions Leaguesta, joka FEI:n mielestä kilpaili sen oman perinteisen nations cupin kanssa, EU-tuomioistuimen mielestä ei. Tämäkin sota hävittiin.Viimeinen pisara tapahtui vain pari vuotta sitten, jolloin FEI ilmoitti vetäytyvänsä kisakalenterin hallinnoimisesta kokonaan. Pelikenttä on vapaa kaikille yhtä lailla ja nopeimmat ja suurimmat syövät hitaat ja pienet.Tom Gordinin kaltaiset kisajärjestäjät ovat hyvin ahtaassa raossa. Onneksi maailmancup-konsepti vetää vielä. Gordin yrittää vaikuttaa asioihin myös kansainvälisen kisajärjestäjien organisaation kautta.Gordin on yrittänyt neuvotella Globalin kanssa myös suoraan. Soitot Marco Deneselle, GCT:n operatiiviselle johtajalle, ovat säännöllisiä. Denesen hän on tuntenut niiltä ajoilta, kun tämä oli vielä world cupin Veronan osakilpailun johtaja – Gordinin kollega ja Italian ratsastajainliiton pääsihteeri.Puhelut ovat miellyttäviä ja kohteliaita, mutta eivät johda mihinkään.”Marco on kiva tyyppi ja kaveri, mutta ei tällä ole kaveruuden kanssa mitään tekemistä”, Gordin sanoo. Denesellä on omat ohjeet ja strategia, jota hän on velvoitettu noudattamaan. AmmattilaisurheiluHuhut puhuvat, että Topsin tavoitteena on kaapata ATP-tenniksen tai formula I -urheilun tavoin koko ammattilaisesteratsastusurheilu.Mitä sitten tapahtuisi? Jos jo nyt yleisö ei istu GCT-kisakatsomoissa?Gordin ei usko sen kiinnostavan loppujen lopuksi ketään.”Systeemi pyörii jo nyt näiden älyttömän varakkaiden ihmisten hevosenostamisten ympärillä. Arabian maista ja Kiinasta tulee tasaisena virtana uusia asiakkaita. Vähän sama asia on se, etten usko, että formula I -kisojenkaan kantava periaate on moottoriurhelun laajeneminen kaikkialle maailmaan. Kyllä se siihen aivan liian elitistinen laji on. Se on ultrakallis spektaakkeli, joka elää omien lainalaisuuksiensa mukaan. Kisa, joka ei kosketa ketään tavallista tallaajaa millään lailla, mutta jolla sentään on kieltämättä katsojia.”Gordin miettii, että olisi kiinnostavaa selvittää laajalla tutkimuksella, mikä formulaykkösissä loppujen lopuksi ihmisiä kiehtoo, sillä hänelle konsepti ei avaudu.Formulat ovat saaneet yleisönsä ja kenties tarvitsevatkin sitä. Global ei. Mutta mihin miljoonien arvoisten hevosten kauppa ja ultrarikkaat, esteratsastajiksi profiloitumishalukkaat ihmiset tarvitsisivatkaan yleisöä? Vaikuttaa pikemminkin siltä, että Athina Onassiksen ja Jessica Springsteenin kaltaiset henkilöt pikemminkin haluavat olla keskenään, omissa, kenties huipputurvatoimin varustetuissa tapahtumissaan, ilman rahvasta yleisöä, toimittajista puhumattakaan.Sitä voi vain miettiä, mistä kumpuaa esteratsastuksen hohdokkuus heidän silmissään. Gordin sanoo, että yksi seikka on todennäköisesti se, että kisoihin pääsee nykyään rahalla. Se, että mukaan pääsee aina, tarjoaa varman väylän harjoittaa kilparatsastusta.Samanaikaisesti esteratsastuksen suosio Keski-Euroopassa kasvaa räjähdysmäisesti.Gordinin arvio on, että lajin muuttuminen hevosjalostuksen ja radanrakennuksen myötä on tehnyt kilpailemisen helpommaksi amatööreille, mikä on mahdollistanut Springsteenin ja Eve Jobsin kaltaiset miljonäärittäret isoissa luokissa. ”Ennen piti saada hevosen askeleet sopimaan aktiivisella ratsastamisella ja hevoseen vaikuttamisella, tasapainottaa kaarteissa ja ties mitä toimenpiteitä, että onnistui tekemään nollarataa. Tänä päivänä hevoset ovat kevyempiä, sporttisimpia, ja ovat usein sekä varovaisia että rohkeita. Tämä tekee ratsastuksen jollain tavalla helpommaksi – joskin hyvää hevostakin pitää ratsastaa hyvin.””Hevoset ovat niin hyviä, että ’tavallinen hyvä’ ratsastaja pääsee kyllä läpi jopa 160-ratoja. Tämä nähdään jo USA:ssa, jossa laji on lähes kokonaan varakkaiden amatöörien käsissä.”Helpot huippuhevoset ovat jo järjestään rikkailla amatööreillä. Vanhan koulukunnan todelliset osaajat ratsastavat hyvillä, mutta vaikeilla hevosilla. LuksusbrändiGlobalin luksusbrändi toimii. Myös hevosenomistajat haluavat hevostensa kilpailevan isosta rahasta Globalissa. Ja kun niistä saa nykyään rankingpisteitä, sekään ei ole esteenä.Rankingpistejärjestelmä, joka kulki ennen Rolexin nimellä, nykyään Longinesin, on ratsastajien itsensä omistama, joten he ovat vapaita hallinnoimaan sen sääntöjä haluamallaan tavalla.Tässä on kuitenkin porsaanreikä, joka FEI:n kannattaisi hyödyntää.Olympialaiset ovat urheilutapahtuma, jonka arvokkuudesta kaikki lajin toimijat ovat yhtä mieltä. Ranking-pisteillä valitaan osittain olympialaisiin menijät, ainakin yksilöurheilijat. Joukkueet valitaan edelleen pitkälti lajien mestaruuskisoissa, EM:issä ja MM:issä. Kansainvälinen olympiakomitea keskustelee vain lajiliittojen kanssa. Eikö silloin olisi perusteltua, että myös ratsastuksen ranking olisi näiden lajiliittojen kattojärjestön FEI:n hallinnassa? Tätä mieltä on Gordin.”Tällöin FEI:llä olisi tehokas keino jarruttaa GCT-käenpoikaa, joka on syömässä koko lajin.”Miksi FEI ei toimi näin, kukaan ei tiedä. Ehkä sen alaiset lajiliitot, joista jokaisella on yksi ääni, eivät aja asiaa? Se tiedetään, että FEI:n nykyinen puheenjohtaja Ingmar de Vos hyppäsi FEI:hin Global Champions Tourista. Sekin tiedetään, että FEI harrastaa kahdenkeskisiä sopimuksia eri toimijoiden kanssa. Sopimuksia, joiden sisältö ei ole avointa tietoa. Pitäisikö sisällön olla avointa?”Pitäisi siltä osin, kun kyse on säännöistä ja rankingpisteistä sekä eritasoisten kisojen järjestämisoikeuksista”, Gordin huokaa. . Steve GuerdatHuippuesteratsastajien joukossa on muutamia, jotka eivät hyväksy tämänhetkistä systeemiä. Yksi heistä on EM-kultamitalisti Steve Guerdat, joka nähdään vuosi toisensa jälkeen Helsingissä.”Steve on sanonut avoimesti, ettei halua kannattaa epäurheilijamaisiin periaatteisiin perustuvaa systeemiä, eikä hän näin ollen osallistu Globaliin lainkaan.”Gordin kuvailee Guerdat’a uskolliseksi kävijäksi kilpailuissaan, kiireiseksi ja minuutintarkaksi perfektionistiksi, ja sitä kautta joskus äreäksi, jonka intressi pyörii kisoissa hevosten ja ratsastamisen ympärillä. Gordin muistaa saaneensa Guerdalta noottia, kun tämä ei kaupunginjohtajan viivästyneen puheen takia päässyt ajallaan kävelemään rataa.”Hän sanoi ystävällisesti mutta tiukasti, että ’Tom, we said six o oclock, not six o three’”, Gordin kertoo hymyillen, arvostavasti.Helsinki International Horse Show on kahden viikon kuluttua. Kaikki näyttää hyvältä tapahtuman osalta.2019 meni hyvin, 2020 oli katastrofi, 2021 oli nollatulosvuosi, viime syksy oli ennätysvuosi. Vuosi 2023 näyttää hyvältä. Horse Show on nosteessa.”On helppo sanoa, että oli niin paljon painetta koronavuosien jälkeen. Se pitää paikkansa ehkä kävijöiden osalta, mutta meillä oli myös ennätysmäärä yrityskumppaneita.”.Noora Pentti: "Pelkään, että esteratsastuksesta tulee kuin laukkaurheilua". Vuoden 2023 Helsinki International Horse ShowViisi päivää, kahdeksan näytöstä, 50 000 kävijääMaailman kärkiratsastajat Helsingin maailmancupissa62 kansainvälistä ratsastajaa, 130 kansainvälistä huippuhevostaKilpailijoita 18 maastaLähes 300 ratsastajaa ja 400 hevosta – lähes 1000 starttiaHevosia kuljettaa 300 rekkaa ja hevostraileriaJäähallin jää peitetään eristyslevyillä ja päälle ajetaan 1000 tonnia kuitu-hiekkaaRatamestarina on Rion olympialaisissakin rakentanut brasilialainen Guilherme JorgeJäähallin parkkipaikalle rakennetaan tilapäiskarsinoista tallit 250 hevoselleHevosille varataan 5000 kiloa heinääRakennustyöt kestävät lähes viikon, mutta purku tapahtuu kahdessa päivässäJärjestelyissä mukana 500 vapaaehtoista ja 100 alihankkijaaYksi hevosalan merkit-tävimpiä messutapahtumia, Horse Expossa yli 70 näytteilleasettajaaLähes 40-vuotisessa tapahtumassa on vieraillut yli 1,1 miljoonaa kävijääKävijöistä 90 % on naisiaUusi Red Events RestaurantsPitkäaikainen yhteistyökumppani Yle lähettää lauantaina ja sunnuntaina suoraa ohjelmaaKeskiössä vastuullisuus ja ympäristöystävällisyys – Horse Show on vihreä tapahtuma.