Mark Houtzager ja Sterrehof´s Dante
Mark Houtzager ja Sterrehof´s DanteKuva: Outi Räisänen

Kokemus oli valttia Amsterdamin MC:ssa - Marc Houtzager palasi voittajaksi

Vuonna 2020 Amsterdamissa voittaneet Houtzager ja 17-vuotias Sterrehof´s Dante riemastuttivat hollantilaisyleisöä, joka eli jokaisen hypyn mukana täysillä.
Julkaistu

Maailmancup siirtyi tänä viikonloppuna Amsterdamiin, jossa oli päivä toisensa jälkeen loppuunmyydyt katsomot. Hollantilaisyleisön riemuksi oman maan ratsastajat hallitsivat sunnuntaina radan metkut. Kuudesta uusijasta neljä oli hollantilaisia ratsukoita.

Kauden maailmancupin radoille on ollut ominaista tiukka enimmäisaika, joka on lisännyt haastetta. Amsterdamissa ei enimmäisajassa pysyminen ollut vaikeaa, mutta muuten vaikeuksia radassa riitti.

Hollantilaisratamestari Quintin Leon Maertensin radalla oli haastavia välejä, joille oli löydettävä oikeat linjat. Ratsastajalta vaadittiin erityistä tarkkuutta ja hevosilta hyvää ratsastettavuutta sekä hyppykykyä.

Radassa oli lyhyitä lähestymisiä kulmista ja toisaalta myös hyppyjä kohti arenaan laitoja. Lisäksi väleillä vaadittiin laukansäätelyä niin eteen kuin taaksepäin. Väli saattoi olla lyhyt, mutta linjan viimeinen este iso okseri, jolla vaadittiin venymistä.

Suomea maailmancupissa edusti Jasmin Seppälä-Geerink hevosellaan Kerel van het Sterrebos. Hevonen hyppäsi viikonloppuna ensimmäisiä 160-ratojaan. Lauantain GP:ssa ratsukko otti yhden pudotuksen, mutta sunnuntaina väsymys alkoi loppuradasta painaa. Lopputuloksena 16 virhepistettä. Lue Seppälä-Geerinkin kommentit täältä.

Uusinta oli suoraviivainen: tiukkoja käännöksiä ja pitkiä suoria laukattavana. Moni nopea sai pudotuksen, joten voittoon ratsasti tarkasti ratsastanut Hollannin Marc Houtzager Sterrehof ´s Dantella. Ratsukon menossa näkyi kokemus, ovathan he voittaneet Amsterdamissa myös vuonna 2020.

"En odottanut tätä ratani jälkeen, sillä kaksi nopeaa ratsastajaa oli tulossa jälkeeni. Jouduin tekemään kakkos- ja kolmosesteen väliin yhdeksän askelta, ja odottamaan sarjalle. Radan toinen osa oli hyvä", Houtzager kuvasi suoritustaan voittajahaastattelussa.

Irlannin Denis Lynch antoi Vistograndilla hyvän vastuksen, mutta joutui jäämään kakkoseksi vajaan seitsemän kymmenyksen turvin. Kolmas sija meni niin ikään Hollantiin, Jur Vrielingille ja Helwell du Chabus´lle.

Houtzager kiitteli taistelijaluonteista tammaansa, jolla hän osallistui myös Tokion olympialaisiin.

"Tammani on 17-vuotias ja minä 54. Teen oman suunnitelmani. Emme hyppää aina isoja kilpailuja, vaan välissä myös pienempiä. Se toimii."

Maailmancupin Länsi-Euroopan liigassa on enää kaksi osakilpailua jäljellä. Liigan kärjessä jatkaa Ranskan Kevin Staut.

Tulokset

Tilanne maailmancupissa

Tästä ratsukosta kuullaan vielä. Jasmin Seppälä-Geerink ja Kerel van het Sterrebos
Tästä ratsukosta kuullaan vielä. Jasmin Seppälä-Geerink ja Kerel van het SterrebosKuva: Outi Räisänen
Mark Houtzager ja Sterrehof´s Dante
Harrastekäytöstä vuodessa 160-tasolle - Jasmin Seppälä-Geerinkin Kerel van het Sterrebos väläytti kykyjään Amsterdamissa

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
logo
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi