Päätös tehtiin viime vuoden lopulla. Riidan kohteena olevalla hevosella oli todettu eroahdistukseksi nimetty ongelma, joka näkyi voimakkaana kutomisena ja vaarallisena käytöksenä, kun se joutui olemaan ilman hevosseuraa..Näyttämättä jäi, että kyseisestä ongelmasta olisi kerrottu hevosen ostajalle kaupanteon yhteydessä, joten lautakunta katsoi hevosen olleen virheellinen. Myyjä ei myöskään tarjoutunut oikaisemaan virhettään omalla kustannuksellaan..Lautakunta totesi, että tavarassa (tässä tapauksessa hevonen) on virhe, jos se on huonommassa kunnossa kuin ostajalla sen hinta ja muut olosuhteet huomioon ottaen on ollut perusteltua aihetta edellyttää. Myyjän kuluttajasuojalain mukainen virhevastuu on myös niin sanottua ankaraa vastuuta, eli myyjä vastaa myös sellaisesta virheeksi katsottavasta seikasta, josta se ei ole ollut tietoinen kaupantekohetkellä..Kuluttaja eli hevosen ostaja oli ottanut selvää hevosen aiemmasta historiasta. Hän toi lautakunnalle esiin, että myyjä oli etsinyt projektihevosia, joissa ostoilmoituksen mukaan on voinut olla myös käytösongelmia, joten hän on siten ollut tietoinen hevosen haasteista. Kuluttajan selvityksen mukaan myyjä oli saanut hevosen edullisesti sen käytöksessä olleiden vakavien ongelmien vuoksi, mutta laittanut sen lähes välittömästi myyntiin kuvauksella ”Tavoitteelliseen harrastamiseen ja kilpailuihin, kiltti ja turvallinen kaikissa tilanteissa”..Hevonen ehti olla myyjän tallissa noin neljä viikkoa. .Myyjä ilmoitti, ettei ollut huomannut eroahdistusta eikä katso velvollisuudekseen purkaa kauppaa tai antaa hinnan alennusta. Hänen mukaansa kuluttajan kuluttajariitalautakunnalle välittämä reklamaatio sisältää asiaan liittymätöntä materiaalia ja virheitä. Hän totesi, että se, että kuluttajan ratsastus- tai käsittelytaito ei riitä kyseiseen hevoseen, ei valitettavasti ole myyjän aiheuttama virhe..Tästä on kyseKuluttajariitalautakunta antaa suosituksia kuluttajien ja yritysten välisiin oikeudellisiin riitoihinKuluttaja-lehti julkaisee Mustaa listaa, jossa mainitaan yritykset, jotka eivät ole noudattaneet kuluttajariitalautakunnan suositusta