Suomenhevosten hallimestaruus ratkaistiin tänään Ypäjällä, ja ylivoimaiseksi voittajaksi ratsasti taas kerran Lassi Lehmusto Vekardolla (Herkko Hurmaus – Vispok) tuloksella 75,3 prosenttia. Hevonen on selvästi nousemassa legendaaristen suomenhevosten joukkoon. Monesko voitto tämä oli kuluvalla kaudella, Lassi Lehmusto?”Nyt en ihan muista, olisiko 12. tai 13. voitto. Keväällä me ei Veikon kanssa onnistuttu yhdessä kisassa, mutta sen jälkeen on kyllä voitettu kaikki kilpailut. Ja tämä tulos ei ollut ihan meidän paras, Wesundassa tuli pari promillea enemmän.”Lehmuston ja Vekardon yhteistyö on jatkunut nyt viisi vuotta, josta voi jättää pois yhden vuoden kun hevonen loukkasi itsensä tarhassa.”Omistaja (Kirsi Kainulainen-Nikula) teki kyllä kaikkensa, että Veikko saataisiin kuntoon, sitä lihaksistoa laaseroitiin paljon. Kun tämä on niin iso, oisko 178cm, ja vähän sählä niin sille sattuu joskus.”Aavistitko keväällä että teidän kaudesta tulee näin huikea?”No joo, varmaan jonkin verran. Hevonen on 13-vuotias ja kehittyy vielä kouluhevosena, kun se on niin isokin. Mikä vaan kouluhevonen on usein parhaimmillaan siinä 15 ikävuoden tietämissä, ja Veikkokin vielä kehittyy kantamaan itsensä vielä paremmin. Onneksi se on ollut pääsääntöisesti aina terve.”Entä hevosen luonne?”Kuumahan se on, välillä tulee harmaita hiuksia, kun se aina niin radalla kuin kotona tietää asiat paremmin eikä aina kuuntele.”Miten matkanne jatkuu tästä eteenpäin?”On omistajan kanssa puhuttu että jos osallistun Veikon kanssa siihen talvisarjaan jossa finaali on HIHS:ssä. Olisihan se hienoa.”Vekardo on ruuna. Tiedätkö mietittiinkö sen pitämistä orina koskaan?”Tunnen hevosta sen verran, että se on aikamoisen ADHD, iso kooltaan ja oli kuulemma oripoikana aika pitelemätön. Että kyllä mä olen ihan tyytyväinen että se on ruuna!” Lehmusto naurahtaa ja kertoo, että kyllä tänä iltana joku kuoharilasi nostetaan voiton kunniaksi.Vekardo on niin menestynyt hevonen, että sen suku alkoi kiinnostaa. Soitin suomenhevosten tuntijalle, Hippoksen jalostusvastaava Susanna Backille ja kysyin hänen ajatuksiaan Vekardon suvusta.”Onpas jännä tapaus tämä hevonen! Jäin ihan miettimään miten tästä on tullut näin hyvä. Hevosella täytyy olla poikkeuksellinen työmoraali. Ja kun se vielä yhdistyy taitavaan ratsastajaan. Tämän koko emäsuku on puhdasta ravijalostusta, hevosesta olisi hyvin voinut tulla myös juoksija. Mutta tämä on isänsä jalanjäljillä, ratsujalostuksen tuotos ja isoista vanhemmista, sieltä varmaan iso koko. Tällaisessa suvussa ei mitään kertauksia ole, luulen että vahvuus on ollut erilaisten sukujen yhdistämisessä, isä on onnistunut täydentämään niitä asioita emässä, mitä tähän kohtaan on tarvittu. Toki myös hyvää tuuria ja hyviä ratsastajia on tarvittu. Ja luonne! En tunne hevosta lainkaan, mutta uskoisin että tällä suvulla hevonen on melko palvelualtis kaveri.”Onko se palvelualtis, Lassi Lehmusto?”On se sitä.”Toiseksi luokassa ratsastivat tänään Henna-Riikka Hietamäki ja Taikatumma tuloksella 70,0 prosenttia, ja kolmanneksi Irina Kokko Hiljalan Fantomilla 69,6 prosentin tuloksella..Tulokset