Haminan kaupungissa on liikenneympyrä, jossa on nähtävillä neljä isoa metallista valmistettua ahventa.”En tiedä, kuka ne on tehnyt enkä oikeastaan edes, mistä ajatus niihin syntyi, mutta jossain kohtaan totesin, että ne ovatkin aika kivan näköisiä. Sitä kautta syntyi ensimmäinen ajatus, voisinko itsekin ruveta tekemään samantyyppisiä esineitä”, Juha Ketosara kertoo.Ketosaraa viehättää kierrätysmetallitöissä se, että ainut määrittelevä tekijä on oma silmä ja ajatus siitä, miltä lopputuloksen tulisi näyttää.”Rakennettaessa työt tehdään aina hyvin tarkasti mittojen ja vatupassin avulla, eikä se ole mitenkään luovaa tekemistä. On hyvin terapeuttista tehdä tällaisia esineitä, ja se tuo myös mukavaa vastapainoa työlle.”Ensimmäisen metallityön Ketosara teki hevosenkengistä, kun alpakkatilalla rupesi käymään asiakkaita, ja hän halusi tehdä terassille koristeeksi pari työtä. Asiakkaiden tullessa aika pian joku kysyi, että saisiko kyseiset metallityöt ostaa, ja pian sen jälkeen ne myös myytiin.”En ollut ennen sitä ajatellut, että töitä voisi tehdä myös myyntiin. Ensimmäisten töiden jälkeen tein terassille uudet koristeet, mutta nekin myytiin pian pois. Sen jälkeen tuli ajatus, voisiko vastaavia töitä tehdä ihan kaupallisestikin”, Ketosara muistelee alkuvaiheita..Juha Ketosara60-vuotiasAsuu Haminan HusulassaPieneläintila Merikeinun AlpakatKoulutukseltaan laitosasentaja.Ketosaran tärkein työväline on mig-hitsauskone sekä laitteet, joilla rautaa sahataan, katkaistaan ja taivutetaan. Ketosara pyrkii pitämään osat mahdollisimman alkuperäisinä, ja hän voikin pienentää tai katkaista niitä, mutta ei hio tai muuten muokkaan osia.”Jos osa ei käy tietylle paikalle, pitää jatkaa etsimistä ja ottaa jokin toinen osa käyttöön. Minusta työhön tulee jännää twistiä, kun ihmiset voivat tunnistaa työssä käytettyjä materiaaleja ja osia.”Materiaalina Ketosara käyttää enimmäkseen normaalia terästä, esimerkiksi aterimia ja hevosenkenkiä sekä jonkin verran valurautaa. Tosin valurauta on hieman ongelmallinen, sillä siihen voi kyllä kiinnittää terästä, mutta saumakohdasta tulee niin heikko, että sen saa käsin revittyä irti. Tinaa, pronssia ja messinkiä Ketosara ei käytä juuri koskaan, koska niitä ei saa tavallisesti hitsattua kiinni, ja kiinnittäminen on hyvin hankalaa.”Koko ajan täytyy ottaa huomioon materiaalit, ja millainen tekniikka ja työvälineet on käytössä.”Ideat syntyvät Ketosaran mukaan vaihtelevasti, ja esimerkiksi Googlesta löytyy paljon erilaisia malleja kierrätysmetallitöistä. Maailmalla kierrätysmetalleista tehdään paljonkin taidetta, mutta Suomessa se on vielä jokseenkin harvinaista.”Usein kuvien perusteella on voinut saada omatkin inspiraatiot. Joskus olen miettinyt, olisiko edes sellaista aihetta, mistä ei saisi tehtyä tällaista työtä. Esimerkiksi jos joku harrastaa sukellusta, sukelluspulloista voisi tehdä jotain, tai vastaavasti leipurille aterimista, vispilöistä ja muista keittiötavaroista”, Ketosara miettii..Luovassa prosessissa tarvitsee olla tietynlainen mielentila ja ajatus toteuttaa luovuutta. Siksi Ketosara näkee, ettei töitä pysty tekemään vain tietyn päivän ja kellonajan mukaan. Tekemistä ei pysty pakottamaan, tai ainakaan lopputuloksesta ei silloin tule hyvää.”Minä ainakin tarvitsen oikean fiiliksen tekemiseen, ja usein palikoita katselemalla syntyy ajatus, että 'tuo näyttää juuri siltä kuin…'”, Ketosara kertoo. ”Esimerkiksi hevosenpäässä on polkupyörän ketjut harjana, putkea korvina sekä erilaisia rattaita. Oikealta puolelta päästä siitä voi löytää taikinapyöränkin. Käytettävät osaset eivät saa olla liikaa toistensa kaltaisia, sillä muuten työ on tylsä.”Hevosenpään tekeminen kesti Ketosaralla noin kaksi viikkoa. Töitä tehdessään hän ei koskaan katso kelloa, sillä lopputuloksen kannalta on merkityksetöntä, kuinka paljon aikaa kuluu. Ketosara on tehnyt kierrätysmetalleista erilaisia koriste-esineitä noin seitsemän vuotta. ”Nämä työt ovat sellaisia, että on osattava päättää, milloin työ on valmis ja viimeinen palikka paikallaan. Välillä tosin jokin voi mennä pieleen ja käydä jotain, mitä ei voi hyväksyä, ja silloin koko työ menee romukoppaan. Pyrin kuitenkin siihen, ettei töitä fiksattaisi enää jälkeenpäin.”Ketosaralla ei ole hevostaustaa, mutta hevosen maininta tuo heti muistoja mieleen.”Kun olin pieni, noin 10–13-vuotias, hevonen puri minua. Se on minun ensimmäinen kosketukseni hevosiin. Hevonen on uljas ja komea eläin, ja se on ollut myös motivaattori nimenomaan hevosten tekemiseen töissäni.”
Haminan kaupungissa on liikenneympyrä, jossa on nähtävillä neljä isoa metallista valmistettua ahventa.”En tiedä, kuka ne on tehnyt enkä oikeastaan edes, mistä ajatus niihin syntyi, mutta jossain kohtaan totesin, että ne ovatkin aika kivan näköisiä. Sitä kautta syntyi ensimmäinen ajatus, voisinko itsekin ruveta tekemään samantyyppisiä esineitä”, Juha Ketosara kertoo.Ketosaraa viehättää kierrätysmetallitöissä se, että ainut määrittelevä tekijä on oma silmä ja ajatus siitä, miltä lopputuloksen tulisi näyttää.”Rakennettaessa työt tehdään aina hyvin tarkasti mittojen ja vatupassin avulla, eikä se ole mitenkään luovaa tekemistä. On hyvin terapeuttista tehdä tällaisia esineitä, ja se tuo myös mukavaa vastapainoa työlle.”Ensimmäisen metallityön Ketosara teki hevosenkengistä, kun alpakkatilalla rupesi käymään asiakkaita, ja hän halusi tehdä terassille koristeeksi pari työtä. Asiakkaiden tullessa aika pian joku kysyi, että saisiko kyseiset metallityöt ostaa, ja pian sen jälkeen ne myös myytiin.”En ollut ennen sitä ajatellut, että töitä voisi tehdä myös myyntiin. Ensimmäisten töiden jälkeen tein terassille uudet koristeet, mutta nekin myytiin pian pois. Sen jälkeen tuli ajatus, voisiko vastaavia töitä tehdä ihan kaupallisestikin”, Ketosara muistelee alkuvaiheita..Juha Ketosara60-vuotiasAsuu Haminan HusulassaPieneläintila Merikeinun AlpakatKoulutukseltaan laitosasentaja.Ketosaran tärkein työväline on mig-hitsauskone sekä laitteet, joilla rautaa sahataan, katkaistaan ja taivutetaan. Ketosara pyrkii pitämään osat mahdollisimman alkuperäisinä, ja hän voikin pienentää tai katkaista niitä, mutta ei hio tai muuten muokkaan osia.”Jos osa ei käy tietylle paikalle, pitää jatkaa etsimistä ja ottaa jokin toinen osa käyttöön. Minusta työhön tulee jännää twistiä, kun ihmiset voivat tunnistaa työssä käytettyjä materiaaleja ja osia.”Materiaalina Ketosara käyttää enimmäkseen normaalia terästä, esimerkiksi aterimia ja hevosenkenkiä sekä jonkin verran valurautaa. Tosin valurauta on hieman ongelmallinen, sillä siihen voi kyllä kiinnittää terästä, mutta saumakohdasta tulee niin heikko, että sen saa käsin revittyä irti. Tinaa, pronssia ja messinkiä Ketosara ei käytä juuri koskaan, koska niitä ei saa tavallisesti hitsattua kiinni, ja kiinnittäminen on hyvin hankalaa.”Koko ajan täytyy ottaa huomioon materiaalit, ja millainen tekniikka ja työvälineet on käytössä.”Ideat syntyvät Ketosaran mukaan vaihtelevasti, ja esimerkiksi Googlesta löytyy paljon erilaisia malleja kierrätysmetallitöistä. Maailmalla kierrätysmetalleista tehdään paljonkin taidetta, mutta Suomessa se on vielä jokseenkin harvinaista.”Usein kuvien perusteella on voinut saada omatkin inspiraatiot. Joskus olen miettinyt, olisiko edes sellaista aihetta, mistä ei saisi tehtyä tällaista työtä. Esimerkiksi jos joku harrastaa sukellusta, sukelluspulloista voisi tehdä jotain, tai vastaavasti leipurille aterimista, vispilöistä ja muista keittiötavaroista”, Ketosara miettii..Luovassa prosessissa tarvitsee olla tietynlainen mielentila ja ajatus toteuttaa luovuutta. Siksi Ketosara näkee, ettei töitä pysty tekemään vain tietyn päivän ja kellonajan mukaan. Tekemistä ei pysty pakottamaan, tai ainakaan lopputuloksesta ei silloin tule hyvää.”Minä ainakin tarvitsen oikean fiiliksen tekemiseen, ja usein palikoita katselemalla syntyy ajatus, että 'tuo näyttää juuri siltä kuin…'”, Ketosara kertoo. ”Esimerkiksi hevosenpäässä on polkupyörän ketjut harjana, putkea korvina sekä erilaisia rattaita. Oikealta puolelta päästä siitä voi löytää taikinapyöränkin. Käytettävät osaset eivät saa olla liikaa toistensa kaltaisia, sillä muuten työ on tylsä.”Hevosenpään tekeminen kesti Ketosaralla noin kaksi viikkoa. Töitä tehdessään hän ei koskaan katso kelloa, sillä lopputuloksen kannalta on merkityksetöntä, kuinka paljon aikaa kuluu. Ketosara on tehnyt kierrätysmetalleista erilaisia koriste-esineitä noin seitsemän vuotta. ”Nämä työt ovat sellaisia, että on osattava päättää, milloin työ on valmis ja viimeinen palikka paikallaan. Välillä tosin jokin voi mennä pieleen ja käydä jotain, mitä ei voi hyväksyä, ja silloin koko työ menee romukoppaan. Pyrin kuitenkin siihen, ettei töitä fiksattaisi enää jälkeenpäin.”Ketosaralla ei ole hevostaustaa, mutta hevosen maininta tuo heti muistoja mieleen.”Kun olin pieni, noin 10–13-vuotias, hevonen puri minua. Se on minun ensimmäinen kosketukseni hevosiin. Hevonen on uljas ja komea eläin, ja se on ollut myös motivaattori nimenomaan hevosten tekemiseen töissäni.”