Kansainvälistä kahden tähden kilpailua johtaa Elmo Laiho Aino Lavosen omistamalla Riverrunilla.Laiho kertoo, että hevonen yllätti sillä, kuinka hyvin se on kehittynyt. Koulu meni hyvin, ja esteet puhtaasti."Sillä on yleisellä tasolla vielä kaikki työn alla. Asiat eivät ole vielä täydellisiä, mutta olen hyvin tyytyväinen progressiin", Laiho kommentoi.Hän sai Riverrunin käyttöönsä vuoden 2022 alkuvuodesta, kun hän menetti oman hevosensa Elsa´s Isabellen."Aloin itse tekemään tätä, ja nyt olen nostanut sen kolmeen tähteen", hän kertoo.Ajatus oli yrittää jopa osallistumista nuorten EM-kilpailuihin, mutta hylkääminen Luhmühlenin 3 tähdessä muutti suunnitelmaa."Se oli rohkea veto, mutta meidän piti kokeilla joki vaikeaa kolme tähteä EM:iä ajatellen. Emme olleet EM:iin valmiita", Laiho toteaa.Riverrun on asunut Saksassa, mutta se tuli Suomeen 2 viikkoa sitten. Lauantain maastoon Laiho lähtee ratsastamaan voitosta."Ratsastan kyllä reilusti ja yritän hankkia voiton, kun kerran ollaan kärjessä, mutta en ole mitään tyhmää päätöstä tekemässä", hän kertoo.Maastorata näyttää hänen silmiinsä hyvältä."Ratamestarit ovat tehneet hyvää työtä. Radalla on hyviä kysymyksiä, miten avut menevät läpi", hän sanoo.Juniorit kilpailevat Lempäälässä Suomen mestaruuksista. Luokkaa johtaa Julia Nikkanen, joka on saanut alleen äitinsä Tuija Rosenqvistin FF Pacemakerin, joka juuri voitti Ypäjällä kahden tähden kilpailun."En ole itse ehtinyt kunnolla treenata, joten ajateltiin että tämä on hyvä kohta kokeilla, miten Juuli tulee sen kanssa toimeen. Se voisi olla hyvä ratsu ajatellen nuorten vuosia", Rosenqvist kertoo.Junioreiden kilpailussa toisena on Veronica Nurminen ratsulla Travenort's Ida-Maria ja kolmantena Anselmi Laiho Conradhilla. Nikkanen ja Laiho olisivat kilpailleet jo nuorten SM:issä, mutta koska niissä oli vain 3 lähtijää, ne muutettiin lajimestaruuksiksi, joten heidän on mahdollista osallistua toisen ikäluokan SM-kilpailuun.Tulokset täällä.