Pauliina Swindells käy säännöllisesti Ypäjällä kotoaan Iso-Britanniasta, sillä aloitti Hevosopistolla syksyllä ammattivalmentajatutkinnon ja suorittaa opinnoissa lähijaksoja Suomessa. "Olen opinnoissa nyt puolessa välissä", hän kertoo. Swindells sanoo, ettei välttämättä varsinaisesti tarvitse tutkintoa mihinkään, mutta kertoo, että koska Iso-Britanniassa vastaavat opinnot pitäisi aloittaa nollasta, hän päätti hoitaa suomalaisopiskelut nyt loppuun ja toivoa, että tutkintotodistukselle annetaan Iso-Britanniassakin arvoa. "Siellä ollaan sen verran vanhakantaisia, että Suomessa opiskellut osa-alueet eivät siellä mene läpi, mutta ehkä tilanne on parempi, jos ja kun saan keväällä koko tutkinnon valmiiksi. Ja onhan se aina hyvä opiskella lisää.". Hevostilanne on sellainen, että MM-tasollakin startannut, ja niistä ja olympialaisista edelleen haaveileva, ratsastaja on palannut lähtöruutuun."Minulla on vain nuorempia hevosia, joten kyllä tässä taas muutama vuosi menee."Lisäksi voi olla, että on tapahtumassa lajinvaihdos.Swindells on suuresti mieltynyt irlantilaistamma Ballymollou Sibonnan (Sibon W) myötä kouluratsastukseen."Ollaan menty vaativaa B:tä ja noustaan sieltä sitä mukaa kun kehitytään. Tällä kaudella varmasti ollaan jo pyhässä yrjössä."Valmentaja, GP:tä startannut, Ian Woodheadin mukaan hevosessa on "ainesta ainakin intermediareen"."Mä tosin en tiedä mitä se edes tarkalleen tarkoittaa", Swindells nauraa.Swindells, 43, muistetaan hyvistä koulutuloksistaan isoissa kenttäkisoissa. Kouluratsastus on ruvennut nyt todella kiinnostamaan. "On mulla tuossa kenttähevosiakin, mutta olen ruvennut ajattelemaan, että ehkä mä starttaankin siellä olympialaisissa kouluratsastajana!".Swindells keskittyy valmentamiseen – Eläkkeellä oleva Ferro pitää jöötä seuraajalleen