Kisat alkavat torstaina. 5-vuotiaat hyppäävät 125 senttiä, 6-vuotiaat 135 ja 7-vuotiaat 140- radat. Kisa jatkuu toisella karsintaluokalla 6- ja 7- vuotiaille perjantaina ja 5-vuotiaille lauantaina. Finaalit ratsastetaan sunnuntaina.Zangersheiden alueella hypättävä tapahtuma kerää samalle alueelle koko maailman hevoskauppiaat. FWB-yhdistyksen Håkan Wahlman toteaa, että Suomessa kouluhevoset ovat aina olleet pykälän kehityksessä edellä estehevosiin verrattuna. Siinä missä lähtijöitä askellajipuolelle riittää, estehevosissa heitä ei juurikaan ole. "Ei saatu yhtäkään pyyntöä saada osallistumisoikeutta Lanakeniin", hän kertoo. "Homma estepuolella on jollakin lailla vielä ammattimaisempaa ja raaempaa. Esteet ovat korkeampia kuin mitä meillä hypätään Breedersissä ja ne ovat ihan tapissa. 135 on 135 ja tasaoksereilla ja niissä esteissä on myös pituutta", Wahlman tuumaa.Belgialainen Bernard Mathy rakentaa radat. Menettelytapa on, että jos FWB-hevosia ei ole, muunkin kantakirjan edustajat pääsevät Suomen kiintiöön."Kunhan ovat kysyneet ensin luvan siitä kantakirjasta, jota heidän hevosensa edustaa. Jos suomalainen ratsastaja ratsastaa vaikka KWPN:llä, on kysyttävä sieltä KWPN:stä. Tätä olen SRL:ää aina vannottanut tekemään", hän toteaa. Muistissa on eräs kerta takavuosina, jolloin MM:iin ilmoittautui suomalainen koulupuolen ratsukko, jossa hevonen edusti muun maan kantakirjaa, mutta ei menestynyt hyvin. "Sain silloin kuulla kunniani siitä. Ja otin opikseni", Wahlman muistelee. Jasmin Seppälä hyppää kahdessa ikäluokassa. "Nindita (Harley VDL - VDL Glasgow vh Merelsnest) on mennyt 135-luokkia ja Attention Z:än (Aromic Z - Zirocco Blue VDL) olen valmistellut hyppäämällä 145:ttä. Valmistelut on mennyt sen verran kivasti, että uskalsin lähteä niillä. Millään vihreillä hevosilla ei tänne oikein ole asiaa. Nämä on lupaavia, mutta katsotaan kuinka käy."Hollannissa asuva Seppälä kertoo, että lokakuun Helsinki Horse Show on kyllä ollut tavoitteena koko ajan, mutta kaikki ne hevoset jotka viimeksi olivat Jäähallissa mukana, on myyty."Mulla on ihan uusi hevosporukka. Ja on ollut vähän epäonnea oman itsen ja hevosten kanssa. Multahan meni vuoden alussa solisluu ja pisimmällä olevan 9-vuotiaan Kerel van het Sterrebosin (Quasimodo van de Molendreef - Oklund) kanssa on ollut kengitysongelmia.""Mutta katsotaan, jos se on lokakuussa valmis ja tietty, jos sinne Helsinkiin kutsutaan. Muut suomalaiset ovat olleet paljon paremmassa vedossa! Maailmancup-taso ei ehkä ole se, mihin tähdätään vielä. Ehkä tässä tarvitsisi vielä vuoden lisää siihen isompaan tasoon."18.-22.9. Nuorten estehevosten MM-kilpailut, Lanaken, BEL / LINKKI 5-vuotiaatSonia Hungerbühler – Chacoons Date6-vuotiaatMette Samuli – DiacontinosJasmin Seppälä – NinditaAura Vasama – Niboluno7-vuotiaatJasmin Seppälä – Attention ZJuulia Jyläs (edustaa Alankomaita) – Magic Touch, Milestone T, New Touch van’t Santbosch