Maiju Mallatin hevoset ovat vedossa Sunshine tourilla.
Maiju Mallatin hevoset ovat vedossa Sunshine tourilla.Arkistokuva.

Mallatilla kulkee – ujo E Beliss löytänyt rohkeutensa, myös Quazar L hypännyt nollaa

Espanjan Sunshine Tourilla Vejer de la fronterassa kilpaileva Maiju Mallat.

"Laitan tässä jäitä. Meni kyllä tosi kivasti, eka 145 kuin vettä vaan", Maiju Mallat iloitsee hetki radan jälkeen, jossa hän ja E Beliss suorittivat yhdessä tamman ensimmäisen 145-luokan, ja vielä neljän tähden tasolla.

Ratsukko sijoittui luokassa 12:nneksi, ja Mirella Lesonen-Hakola oli Winput VK Z:lla sijalla 21, myös puhtaalla radalla.

10-vuotias E Beliss on Mallatin oma tamma, joka tuli hänelle 5-vuotiaana ja jonka kanssa hän on edennyt rauhallisesti, sillä tamma on ollut kovin ujo.

"Sen takia on ollut olo, ettei tasoa voi nostaa määräänsä enempää, mutta nyt se on kyllä yllättänyt."

Beliss on tehnyt urallaan suhteellisen vähän. Siihen on suurin syy se, että Mallatin asiakashevoset menevät aina omien edelle. "Jos on kiirettä tai ei ole rahaa, niin sitä ei voi raahata kisoihin."

Espanjassa tamma on kuitenkin osoittanut kyvykkyytensä, ja jos aiemmin Mallatilta olisi kysynyt, mihin skouppi riittää, hän olisi todennäköisesti miettinyt hieman.

"Nyt en osaa enää asettaa sille rajoja, näyttää hirveän hyvältä", hän hymyilee.

"Se on innoissaan, ja rataa ennen pukitteleekin. Yhtäkkiä se tietää, mitä tehdä. Se on myös todella iso hevonen, joten se on ehkä tarvinnut kaiken tämän ajan kasvaakseen. Enää se ei ujostele."

Onko tamma myynnissä?

"Pikkusummalla ei. Sen vetcheck ei ole täydellinen, ei tosin katastrofikaan, mutta en lähde myymällä sitä halvalla, jos ihmiset tinkivät sen takia, että kuvissa on sanomista", Mallat tokaisee.

Hän kuitenkin toteaa, että jos nyt joku haluaa maksaa kunnon rahaa....

E Beliss on löytänyt rohkeutensa.
E Beliss on löytänyt rohkeutensa.Kuva: Maiju Mallat.

Quazar L:llä edessä 150-luokka

Kilpailupäivinä on kiire, sillä aikataulut eivät aina pidä paikkaansa, Mallat sanoo.

Hetken päästä hän hyppää FWB-ruuna Quazar L:n selkään ja starttaa sen kanssa neljän tähden kilpailun 145-luokkaan.

"En ole tänään käynyt sen selässä, mutta hyvillä mielillä radalle. Rata on ihan kiva, mutta siellä on yksi ansalankku. Ekana päivänä se ei sitä hoksannut, kun se on valkoinen lankku valkoista aitaa päin, eli todella vaikea hahmottaa. Sitä sen kanssa pitää vähän harjoitella, mutta jos se tänään menisi hyvin."

Quazar L on hypännyt Espanjassa loistavasti, ja sillä on takanaan jo kaksi nollaa 145-tasolta. Viimeisin niistä tuli eilen torstaina.

"Se meni eilen todella helposti. Nyt me varmaan tänä viikonloppuna mennään pieneen GP:seen, eli 150-luokkaan."

Perjantaina Quazar hyppäsi perusradan puhtaasti, mutta ratsukko sai yhden aikavirheen, eikä näin päässyt toiseen vaiheeseen. Samassa luokassa Lesonen-Hakola otti yhden alas Siellalla, juuri sen valkoisen lankun.

Ennen sunnuntaita Quazar pitää lauantain vapaata.

Beliss ei myöskään kilpaile lauantaina, ja sunnuntaina Mallat hyppää, jos hevonen tuntuu hyvältä välipäivänä. "Voi olla, että hyppään vasta ensi viikonloppuna, se vähän riippuu."

Nuoret tehneet pääasiassa nollaa

Mallatilla on mukanaan yhteensä viisi hevosta, ja hän aikoo kilpailla vielä ensi viikon ennen kotiinpaluuta.

6-vuotiaat Gulliver Champeix ja Global Champeix ovat hypänneet hyvin ikäluokkakisoja, ja pääosin nollaa, joskin Gulliverilla oli Mallatin mukaan keskiviikkona hieman hormonihöyryjä, eikä se keskittynyt mihinkään. Tuloksena oli 12 virhepistettä.

130-tasolla hyppäävä Nanucci van´t Heike on myös hypännyt puhtaasti yhtä rataa lukuun ottamatta.

Mallat toteaa, että isot areenat sopivat isoille hevosille, ja nurmipohja on Vejer de la fronterassa loistavassa kunnossa.

"Esimerkiksi Beliksellä on herkät kaviot, joten nurmi sopii sille, kun se on joustavampi. Tietenkin huono nurmi ja huono keli eivät ole kivoja, mutta täällä on ollut mahtavat kelit."

Sunshine tourilla on myös muita suomalaisia. Tuloksia ja livestriimiä eri areenoilta voit katsoa täältä.

Päivitetty 18.2. kello 13.55.: Lisätty tulos Quazar L:n perjantain luokasta.

Päivitetty 18.2. kello 14.35: Lisätty E Belissin kuva.

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
logo
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi