Kouluratsastaja ja eläinlääkäri Maria Pyykönen tekee elämässään ”pikku-exitin” ja lähtee hevosineen kohti Keski-Eurooppaa Rien van der Schaftin tallille Wenum-Wieseliin, lähelle Apeldoornia, treenaamaan runsaan viikon kuluttua.”Olen kypsytellyt asiaa ja pitkään ja nyt oli sopiva hetki. Olen vuosia sitten ollut Emile Faurien luona ja jo aiemmin Rienin luona. Haluan nyt keskittyä ratsastukseen, treenata itseäni paremmaksi, kisojen vuoro tulee siellä sitten kun tulee.”Pyyköselle lähtee mukaan kaksi hevosta, Paljon GP-luokkia kisannut , 15-vuotiaaksi kääntyvä FWB Fürst Wild S (Fürst Fugger – Walt Disney) sekä 8-vuotias Di Caprio P (Duendecillo P – Krack C).”Furst Wildin kautta olen oppinut kaiken kuumista hevosista. Suomessa vaan on niin vähän GP-luokkia, toivon että voidaan mennä niitä enemmän, että hevonen saa vielä lisää rutiinia. Luotan ihan 110%:sti Rieniin, hän on nähnyt niin satoja ja satoja hevosia, osaa auttaa kaikissa asioista. Hän tykkää hirveästi Fürst Wildistä ja on aivan varma, että siitä tulee vielä jotain.”Entä nuorempi hevosesi?”No se on myös tosi kuuma ja menevä, mutta eri tavalla kuin Fürst Wild. Sillä on tosi paljon omaa moottoria. Olen käynyt Jenny Erikssonin valmennuksissa kun hän on käynyt Suomessa ja tykkään tosi paljon. Se vanha, pedenttinen, kärsivällinen saksalainen systeemi sopii mulle ja mun hevosille todella hyvin.”Maria Pyykönen lähtee Hollantiin koko perheen kanssa.”Kun lapsi on vielä päiväkodissa ja mieheni pystyy tekemään etätöitä niin nyt oli sopiva hetki. Paluulippuja ei ole varattu, katsotaan nyt miten pitkään viihdytään.”Asiakkaitaan Pyykönen ei kuitenkaan jätä vaan käy kerran kuussa Suomessa ja toki myös etähoito- ja etävalmennusmahdollisuuksia käytetään hyväksi..Fürst Wild S:n Tanskan menopaluu .Keski-ikäinen neljän lapsen perheenäiti hoitaa kilparatsuja - Työ vai harrastus?."Kyllä mä arvokisoissa haluan ratsastaa"