Marjukka Manninen
Marjukka ManninenKuva: Miia Lahtinen

Marjukka Manninen mukaan SRL:n puheenjohtajakilpaan

Julkaistu

Marjukka Manninen on mukana SRL:n puheenjohtajakilpailussa.

Päätös venyi ja venyi, mutta lopulta tänään perjantaina Manninen ilmoittautui ehdokkaaksi.

"Kävin pitkän painin itseni kanssa kisaan lähtemisestä. Mietinnässä oli tietysti se, mitä annettavaa minulla lajille pj:n roolissa on ja tietysti myös se, mihin aikaani ja resurssejani haluan käyttää. Halusin myös kartoittaa eri toimijoiden mielipiteitä", hän kertoo.

Manninen painottaa, että liittoon tärkeintä on nyt saada henkilö, joka keskittyy hevosalan yhteisöllisyyden ja yhdessä toimimisen parantamiseen, jotta tulevaisuuden haasteista selvitään. Sitä hän toivoo, että laji-, maantiede- tai sukupuolikysymystä valinnasta ei tule.

"Tärkeää on, että päätöksenteossa on mukana monella tapaa heterogeeninen joukko. Kiintiöedustajana en halua olla missään mukana ", hän painottaa.

Manninen on koulutukseltaan ekonomi, ja hän työskentelee julkisessa hallinnossa, tällä hetkellä Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymän johtajana. Hän on pitkäaikainen ratsastusvaikuttaja ja toiminut SRL:n hallituksessa jo neljän puheenjohtajan aikana.

SRL:n puheenjohtajaehdokkaatovat Abc-ratsastajien ja Ratsastusseura WinWinin ehdottaman Mannisen lisäksi Kyrkslätt Idrottsföreningin ehdokas Johanna Catani, Hyvinkään Ratsastajien Kari Kallonen sekä Tolkinkylän Ratsastajien ehdokas Maaret Gustavsson.

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
logo
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi