135-tasolla ratsastetun Silver-luokan kaksi ensimmäistä osakilpailua menivät Jone Illin ja Celtas Quillianin nimiin, ja ratsukko oli luonnollisesti ennakkosuosikki myös finaalissa. Harmillinen pudotus uusinnan toisella esteellä tiputti Illin lopputuloksissa kuitenkin kolmanneksi.Tuplanollaratoja nähtiin kaksi. Anni Hjerpe ratsasti Callboylla toiselle sijalle, ja Mila Saukko Consiliumilla finaalin voittoon.”Ihan superhieno fiilis, tästä ja koko kaudesta”, Saukko iloitsee.Ratsastaja kertoo perusradan olleen sujuva ja suunnitelmien mukainen. Uusinnassa mentaliteettina oli kaikki tai ei mitään. ”Otin riskin, ja tässä kohtaa se kannatti.”Uusintaratsastus oli rohkea. Saukolla oli jäähallin yleisössä kenties koko kilpailun äänekkäimmät kannustusjoukot, ja puhdasta rataa tuuletettiin tunteella. ”Kyllä ne sinne radalle kuuluivat!” Saukko sanoo..9-vuotias Consilium, kotoisammin Simo, tuli Saukolle 6-vuotiaana. Silloin sillä oli kokemusta 130–135-tasolta. Vuosi sitten ruuna loukkaantui, ja palasi treeniin viime maaliskuussa. Sen jälkeen ratsukko on napannut muun muassa SM-nelossijan. ”Se on oikea taistelija, joka ei koskaan petä”, ratsastaja kuvailee..Luokan ykköspalkinto oli 3 000 euroa. Se on suurin summa, minkä 18-vuotias Saukko on urallaan toistaiseksi voittanut.Rahojen käyttökohteesta ei ole epäselvyyttä. ”Eiköhän ne hevosiin mene, valmentautumiseen ja kilpailemiseen”, Saukko hymähtää.