Muistamme: "Eki katsoi hevosta aina kokonaisuutena"

Erkki Luikosta hänen asiakkaansa, joista huomattava osa oli myös hänen ystäviään, tapasivat sanovat, että koska hän oli eläinlääkäri jo toisessa polvessa, hän oli aivan erityisen pätevä. Isä Pentti oli aikoinaan Mikkelissä rataeläinlääkärinä, ja hänen poikansa imi ammatin itseensä jo aivan pienestä.

Luikko oli kansanomainen, jos ei suorastaan vanhan kansan eläinlääkäri. Hoiti kaikkia eläimiä, mutta rakasti erityisesti hevosia. Luikon kantavana ajatuksena oli, että hevonen tarvitsee terveenä pysyäkseen ensisijaisesti hyvää pitoa, kokonaisvaltaista hoitoa ja osaavaa valmennusta, ei yksittäisten kehonosien fiksailua, vaikka toki nekin oli saatava kuntoon.

Leimaa-antava piirre oli myös taipumus tieteelliseen ajatteluun. Jos hevosen valmennuksesta tuli keskustelua, tahi väittelyä, Luikko saattoi ohimennen kysäistä, tunteeko vastapuoli nisäkkäiden elimistön aineenvaihduntaa säätelevän sitruunahappokierron. Piti tuntea.

Liisa Wernerin kanssa Luikko jakoi yhteisen kodin ja elämän 1980-luvulta lähtien. He tutustuivat Saksassa, Berliinissä, jossa Werner oli asunut pitkään ja jonne Luikko nuorena eläinlääkäriopiskelijana Hannoverista siirtyi. Luikko valmistui vuonna 1986. Avioiduttuaan Berliinissä vuonna 1990, he muuttivat pian sen jälkeen Suomeen. Tämä oli maailmanhistoriallisesti kuohuvaa aikaa, sillä Berliinin muuri oli juuri vuonna 1989 murtunut.

"Meillä oli syvä keskinäinen ymmärrys, sielujen samankaltaisuus", Werner muistelee aviomiestään. "Hän oli hyvin spontaani ihminen. Halusi olla hyvä, mutta osasi toisaalta olla pahakin", hän muistelee.

Werner ei ole eläinlääkäri, mutta kulki Suomessa miehensä mukana työmatkoilla. "Monta vasikkaa olen vetänyt niillä reissuilla."

Luikko aloitti kunnaneläinlääkärinä Savonlinnassa, jatkoi sieltä vuonna 1992 Suomussalmelle Kainuun raviradan yhteyteen ja sieltä vielä Puumalaan, jonka jälkeen hän meni Nokialle kaupungineläinlääkäriksi, jossa viihtyi kymmenisen vuotta. Oman yrityksen Elwet Oy:n hän perusti Urpo Nummen kehotuksesta Pilvenmäen raviradalle vuonna 2007.

Berliini

Luikko oli Berliner. Kuten hänen erittäin hyvä ystävänsä, Saksassa pitkän ravivalmentajanuran tehnyt Jorma Oikarinenkin.

Oikarinen lähti jo nuorena Saksaan, joka siihen maailman aikaan oli raviurheilun suurmaa, palasi vuonna 1978 Suomeen Mauri Tuurnan houkuttelemana, mutta huomasi sen suureksi virheeksi. Vuosi Tampereella oli tarpeeksi ja hän palasi kotiinsa Länsi-Berliinin Grunewaldiin ja jatkoi valmentamista ja kilpailemista Mariendorfissa. Pian Saksaan palattuaan hän tutustui Luikkoon.

"Se oli kevätaekoo", Oikarinen aloittaa muistelonsa, ja huomaa puheenpartensa muuttuneen samassa hetkessä savolaiseksi. "Mutta raviradalla se oli ja siihen hän tuli ja sanoi, että Erkki Rantasalmelta, terve."

"Erkin kanssa laitettiin vuosien aikana monta hevosta kuntoon. Hän oli sellainen luonnonoikku näkemään hevoset. Sanoi, että no niin, kattellaan. Ei kiirettä. Ja aina koko hevonen hoitaen. Ja sillä lailla saatiin kyllä hyvää tulosta."

Luikko arvosti myös elämänlaatua, hyviä ruokia ja juomia. "Myö ei olla tähän mualimmaan synnytty säästämmään eikä voivottelemmaan, oli Ekin lentävä lause", Oikarinen hymyilee.

Luikko kävi koko elämänsä Saksassa säännöllisesti ja paljon, jo Oikarisen hevosten takia. Mutta myös kaipaus Berliinin kulttuurikaupunkiin jäi.

Suomalainen jäykkyys ja värittömyys harmitti aika ajoin vuosien mittaan sekä Erkkiä, että hänen puolisoaan, samoin erityisesti viime aikoina poliittinen ilmapiiri.

Savonlinnalaiset Merja ja Pertti Rautiainen menettivät monivuotisen Opera Games -kilpailueläinlääkärin ja ystävän. Pertti ja Erkki olivat läpi elämän -ystäviä.

"Eki kävi meidän ratsastuskisoissa kilpailueläinlääkärinä monta kymmentä vuotta, mutta kolmena viimeisenä vuonna hän ei enää jaksanut. Oli jo liian sairas. Mutta viikottain soiteteltiin ja höpöteltiin. Ja aina jompi kumpi muisti kysyä, että ootko käynyt Räisäsen Leukin ja Heikin luona."

"Eki katsoi hevosta aina kokonaisuutena", Rautiainen sanoo.

Hän muistaa, että yhtäältä Luikko oli vanhan kansan eläinlääkäri, toisaalta hyvin uudistushenkinen. Veren kasvutekijöihin perustuvat prp- eli platelet rich plasma -hoidot hän toi hevosille Suomeen ja oli niissä ykkösauktoriteetti.

"Ja senkin muistan, että jo vuosikymmeniä sitten Eki ruunasi seisaaltaan, kun halusi välttyä nukuttamiselta, jossa on kuitenkin aina riskinsä. Silloin sitä vielä ihmeteltiin. Ja senkin muistan, kun istuttiin kaiken maailman tallituvissa, miten hän jo 20 vuotta sitten sanoi, että te ette uskokaan, minkälainen ongelma näistä viruksista vielä tulee. Hän kertoi esimerkiksi herpesrokotteesta, että Saksassa sellainen lyödään kerran kuukaudessa. No, miten siinä kävi? Mistä se tiesikin."

Pararatsastaja Jaana Kivimäelle Luikko oli kuin toinen isä.

"Me oltiin ihan älyttömän läheisiä. Tutustuin Erkkiin jo kauan ennen mun onnettomuutta", Kivimäki kertoo.

Luikko oli osaomistajana monissa hänen kansainvälisen tason hevosissaan, muun muassa Griviksessä.

"Erkin hevosmiestaito oli omaa luokkaansa. Se oli niin taitava. Ja minkä se teki, se teki sydämellä."

Kivimäki muistaa, kun Luikko kävi vuosia sitten joulun ja uudenvuoden välipäivinä, hänellä kylässä. Kivimäen varhaisteini-ikäinen poika oli kotona ja huomasi, kun Luikko sytytti tupakan liesituulettimen alla.

Siinä samassa poika muistutti vedosta, jonka oli Lontoon paralympialaisissa tehnyt. Mikäli Luikko jäisi joulun jälkeen tupakoinnista kiinni, hän hoitaisi Kivimäen hevosia vuoden ilmaiseksi.

"Erkki sanoi siinä, että no niinhän myö sovittiin. Ja voitko kuvitella, koko seuraavan vuoden ne hevoset hoidettiin ilmaiseksi, vaikka siinä estelin, että ei tietenkään tarvitse! Mutta se oli just se, että kun oli pantu kättä päälle, se sopimus piti!"

Viimeiset ajat Luikko teki vähemmän ja kevyemmin töitä, mutta ei lopettanut kuitenkaan kokonaan. Hän piti kiertävää praktiikkaa, jonka tukikohta oli ravivalmentaja Arto Hammarin kotitallilla hänen kotikartanollaan Suomusjärvellä.

"Älykkö tiedemies", Hammar kuvailee. "Jossa oli sellaista vanhan ajan hevosjärkeä. Opin Erkiltä monenlaista asiaa ja meillä oli valtavasti hyvää keskustelua - aiheesta kuin aiheesta!"

"Meillä oli viime vuonna hevosilla joku ihme ihottuma mikä ei millään mennyt ohi. Erkki otti sen huolekseen. Luki eurooppalaisia kirjoituksia kaksi päivää ja teki diagnoosin. Se oli hevosten korona."

68-vuotias Luikko oli vähentänyt viime vuosien mittaan työntekoaan. Pitkään jatkunut sydänsairaus vei voimat enenevässä määrin ja viimeiset ajat hän oli jo hyvin väsynyt. Elämänlanka katkesi lauantaina kotona Forssassa.