Nefertiti Frido ryntäsi keulaan ja piti ne loppuun saakka. Kuva: Totofoto
Nefertiti Frido ryntäsi keulaan ja piti ne loppuun saakka. Kuva: Totofoto

Nefertiti Frido hallitsi Kasvattajakruunun alkuerää

Julkaistu

Markku Niemisen tallin lahjakas 3-vuotias Nefertiti Frido oli vakuuttava voittaja Mikkelin ravien neljännessä lähdössä. Tamma teki lämminveritammojen Kasvattajakruunun alkuerässä huippuajan 14,2ake.

Kaksivuotiaana Nefertiti Frido voitti kaikki neljä starttiaan ja keräsi 24 000 euron tienestit, mutta tänä vuonna alkukausi ei ole sujunut odotetulla tavalla.

”Hevonen oli välissä kipeänä, ja Vermon laukkastartissa sillä oli kokolaput, jolloin siinä oli liikaa ruutia. Nyt laput oli pois, eikä tamma ehkä vieläkään ole ihan parhaimmillaan”, ohjastaja Ari Moilanen kertoi voittajahaastattelussa.

”Parasta tässä on iso moottori. Uskon tamman riittävän pitkälle.”

Olli Koivusen ajama Easy On The Eye oli johtavan rinnalta sitkeä toinen ajalla 14,5. Secret Angel kiri kolmanneksi.

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
logo
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi