Arnella Nyman ja Thór från Järsta nelikäyntiluokan kunniakierrokselta.
Arnella Nyman ja Thór från Järsta nelikäyntiluokan kunniakierrokselta.Kuva: Johanna Vaurio-Teräväinen.

Nyman ja Thór kolmen mitalin vauhdissa – tölttiluokasta tuli hopeaa, mutta karsinnassa ratsukko teki kovan tuloksen

Julkaistu

Kaksi kultaa ja yhden hopeamitalin islanninhevosten askellajimestaruuksista viime viikonloppuna oriilla Thór från Järsta napannut Arnella Nyman valmistautui kilpailuihin poikkeuksellisella tavalla.

Nyman aloitti kuluvan vuoden ajatuksella, että elokuussa hän on menossa MM-kilpailuihin. Toisin kävi. Huhtikuussa tuli tieto, että Tanskassa ei pidetäkään arvokilpailuita. "Oli vähän olo, että matto vedettiin pois jalkojen alta. Ne olisivat olleet elokuun alussa, ja nytkin järjestetään EM-futista ja Tokion olympialaiset."

Nyman ei osallistunut viime vuonna edes SM-kisoihin, sillä niillä ei ollut world ranking -statusta. MM-kisojen kanssa vuorovuosina järjestettävät PM-kisatkin peruttiin. "Tsemppasin vuoden sen ajatuksen voimilla, että pääsen MM-kisoihin. Kun kuulin perumisesta ei voinut kuin keskittyä tekemään parhaansa Suomessa."

Menneenä viikonloppuna Nyman voitti V1-luokan, eli nelikäynnin ja hän oli myös paras nelikäyntikombinaatiossa. Senioreiden töltin T2-luokassa hän jäi täpärästi hopealle. Kilpailut järjestettiin Talli Metzissä Mäntsälässä.

"Hopea sekä harmittaa että ei. Se meidän päälaji on ja olemme tähän mennessä aina voitettu kultaa, mutta toisaalta oli hauska huomata, etten ollutkaan ylivoimainen."

Kolme viikkoa ennen SM-kisoja Nyman ratsasti kovan tuloksen. Hän sai tasan 8.0 töltin T2-karsinnassa. "Noilla pisteillä olisi ollut mitalikahinoissa MM-kisoissa. Kausi on kaiken kaikkiaan ollut meiltä tosi hyvä."

Mestaruuksissakin Nyman teki kansainvälisesti katsottuna huipputuloksen 7.93 T2-karsinnassa, eli kilpailussa, josta world ranking -pisteitä lasketaan. Lajin finaalissa ratkotaan ainoastaan voitto, eikä sillä ole wr-statusta.

Guðmundur Sigurbjörnsson ja Gimsteinn frá Hennum olivat mitalitaistossa niukasti parempia tuloksella 7.67, kun Nyman ja Thór saivat 7.63.

T2-luokassa esitetään ensin vapaavalintaista tempoa tölttiä. Seuraavaksi ratsastaja ratsastaa hidasta, tasaista ja rauhallista tempoa tölttiä, jonka jälkeen hän hidastaa käyntiin ja vaihtaa suunnan.

Kolmannet pisteet tulevat, kun töltin tempo vaihdetaan työtöltistä keskitölttiin. Ratsastajalla tulee olla ohjat yhdessä kädessä selkeästi osoittaen, että kuolaintuntumaa hevosen suuhun ei ole.
Jokainen osa esitetään kerran, yhden kierroksen ajan, ja kolmannen osion pisteet kerrotaan kahdella.

Nelikäyntikombinaatiossa lasketaan yhteen karsintojen nelikäynnin ja T2:n pisteet yhteen, ja se jolla on korkeimmat, voittaa. "Siinä mun pistekeskiarvo oli 7.4 ja hopealle tulleella 7.0", kertoo Nyman, jolla on lajissa Thórin kanssa MM-pronssia kuuden vuoden takaa.

Nelikäynnissä esitetään työtölttiä ja lisättyä tölttiä, ravia harjoitusravista keskiraviin, keskikäyntiä sekä laukkaa harjoituslaukasta keskilaukkaan.

Nyman kertoo, että Mäntsälässä – kuten koko Suomessa – oli paahtava helle kilpailujen ajan. "Jotenkin meillä on monesti arvokilpailuissa hurja keli. Esimerkiksi Berliinin MM-kisoissa vuonna 2019 oli joku 34 astetta. Onneksi hevoseni on tottunut kuumaan, kun on reissattu sen kanssa niin paljon."

Mestaruuskilpailuiden pahin vihollinen taisi kuitenkin olla paarmat. Thór on pikimusta hevonen, jolla on ohut karva. Ja kun verisuonet ovat pinnassa, se on Nymanin mukaan kuin huippupuffetti paarmoille. "Itse en ehdi paarmoja miettiä, kun ratsastan hiki hatussa."

Thór från Järsta on 18-vuotias kokenut herrasmies. Nyman on iloinen siitä, että hevonen antaa edelleen parastaan ja se selvästi tykkää kilpailla. "Hetkittäin tuntuu, että se on parempi kuin koskaan. Se pystyy ihan huippusuorituksiin", 7 vuotta yhteistyötä oriin kanssa tehnyt ratsastaja kertoo.

Nyman pohtii syitä menestymiseensä. Vaikka hän ei ole koronatilanteen takia nähnyt kolmea ruotsalaisvalmentajaansa 1,5 vuoteen, on ratsastus silti sujunut.

"Puhun aina kokonaisvaltaisen valmentautumisen puolesta, mutta se, miksi itse onnistuin, johtuu omasta itsevarmuudesta. Kun en ole nähnyt valmentajiani, on ollut pakko ottaa itse vastuuta ja suorittaa, kun apua ei ole ollut saatavilla. Se on lisännyt itsevarmuuttani."

Nyman tekee yhteistyötä Julia Wejbergin kanssa Equine Sports Academy Finlandin puitteissa. Akatemia tarjoaa kokonaisvaltaista valmennusta ratsastajille.

Valmentamisen ja ratsastamisen lisäksi Nyman huolehtii kotitallillaan seitsemästä hevosesta ja tekee kolme päivää viikossa työtä Talous ja nuoret TAT:lle. TAT on valtakunnallinen toimija, joka auttaa nuoria kehittämään talous- ja työelämätaitoja sekä innostumaan yrittäjyydestä. "Olen koulutukseltani aikuiskasvatustieteen maisteri, ja pääsen monipuolisesti hyödyntämään osaamistani."

Seuraavaksi hän aikoo hyödyntää jotain, mitä hän ei ole koko aikuiselämänsä aikana tehnyt: "Minulla on aikuiselämäni ensimmäinen kesäloma tiedossa", 27-vuotias ratsastaja kertoo.

Hevoset mahtuvat lomallekin, mutta eivät  niin isosti. "Olen ottanut tallityöntekijän, yritän ainakin viikon olla pois hevosista ja nauttia lomasta. Tuntuu oudolta, kun normaalisti tässä vaiheessa aloitan valmistautumaan kauden päätavoitteisiin.

Täältä löydät SM-kisojen tulokset ja täältä kuvaukset islanninhevosten kilpailulajeista.

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
logo
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi