Olga Temosen tähdittämä Aika jonka sain palkittiin elokuva-alan Jussi-gaalassa vuonna 2021.
Olga Temosen tähdittämä Aika jonka sain palkittiin elokuva-alan Jussi-gaalassa vuonna 2021.

Ratsastava näyttelijä Olga Temonen keskittyy taisteluun aivosyöpää vastaan: "Olen päättänyt selviytyä tästä"

Vakava diagnoosi ei ole lannistanut tunnettua hevosnaista.
Julkaistu

Olga Temoselta on löydetty syöpäkasvain aivoista. Kasvain on sellaisessa paikassa, että leikkaus ei ole mahdollinen.

45-vuotias näyttelijä kertoo menneensä toisella puolella kehoaan havaitsemiensa outojen oireiden takia lääkärille noin kaksi kuukautta sitten ja saaneensa tulokseksi syöpädiagnoosin.

Kasvain on 4-luokkaa, mikä tarkoittaa sitä, että taistelu sitä vastaan on tiukkaa. Temonen käy kotoaan käsin sädehoidoissa.

"Tämä on erittäin vakava. Tosi vaikea hoitaa", hän kertoo. "Mutta niin kauan kun siellä aivoissa jotakin positiivista tapahtuu, on toivoa."

Temonen asuu ja pitää kotieläinpihaa Marttilan tilalla Iitin Sääksjärvellä miehensä Tuukka Temosen kanssa.

Vanhan rusthollin työt, ja muutkin työt, on siirretty puolisolle. Olga Temonen keskittyy pitämään itseään lepäämällä kunnossa, jotta kasvain saadaan selätettyä. Hän panostaa myös ruokavalioon, jossa sokeri pidetään minimissään.

"Olen päättänyt selviytyä tästä", hän sanoo.

Hyviä uutisia onkin. Kasvain ei ole pelkästään pysähtynyt, vaan lähtenyt pienenemään.

"Se on ihanaa. Ongelma tosin tämän kanssa on se, että se uusii tosi herkästi."

"Mutta me ollaan löydetty kaikenlaisia keinoja, mitä voi lisäksi tehdä, tosiaan siitä ruokavaliosta alkaen."

Pariskunta on asunut Marttilan tilalla vuodesta 2005. Vanhassa rusthollissa toimii Olgan farmi, jossa on eläimiä hevosista ja poneista aaseihin ja lampaisiin.

Ratsastamaan Temonen ei tällä hetkellä koe kykenevänsä. "Oikea puoli on niin huono, että en uskalla hevosen selkään. Sitten kun vähän paranee, ja pystyy kävelemään kunnolla."

Hän kertoi diagnoosistaan sosiaalisen median tileillään ja yhtä avoimesti ja suoraan hän kertoi tilanteen myös Hevosurheilulle.

"En usko, että sillä suruttelulla olisi mitään positiivista vaikutusta. Valoisasti vaan eteenpäin, toivoen, että aikaa on paljon", Temonen toteaa.

"Vain muutama kuukausi sitten elämä oli aivan normaalia puurtamista. Nyt se on muuttunut täysin", hän kirjoitti sosiaalisessa mediassa.

Esimerkiksi pararatsastaja Jaana Kivimäen elämästä kertovan elokuvan Aika jonka sain pääosaa näyttelevä Temonen toteaa somessa näin: "Olen ikuinen optimisti, elän innolla joka päivä, oli elämä miten pitkä tahansa."

Hevosurheilulle Temonen totesi, elokuvaan viitaten, "mun aika, jonka sain, ei ole vielä tässä".

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
logo
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi