Ensin tietenkin täytyy kysyä 93-vuotiaan Hildur Hagelbergin vointia?

”No ihan hyvä. Pientä nuhaa, ei sen kummempaa”, vastaa tämä ratsastusmaailman ikinuori, jota todellakin voi luonnehtia ”legenda jo eläessään” – termillä. Hildur Hagelberg on Kajaanin ratsastusseuran perustajajäsen, ratsastuksenopettaja, kouluratsastaja ja koulutuomari, joka yhä kiipeää hevosen selkään.

Mutta nyt itsenäisyyspäivänä muistellaan sota-aikaa. Hildur oli 7-vuotias talvisodan syttyessä 85 vuotta sitten. Hän muistaa, että aika oli hyvin levotonta jo ennen sodan alkamista.

”Äiti ja isä lähettivät meidät lapset mummon kanssa Kylälahteen lähelle Mikkeliä vähän turvallisempaan paikkaan. Pelotti vähän, en oikein tiennyt minne ollaan matkalla. Junaa pommitettiinkin, jouduttiin juoksemaan pois junasta ja metsän suojiin. Onneksi oli mummo turvana”, muistelee Hildur Hagelberg.

Perhe oli Savossa välirauhaan asti.

”Sitten palattiin kotiin ja siellä oli seinillä venäläistä kirjoitusta, oli siellä ollut niitä. Ja desantteja pelättiin kovasti.”

Hagelbergin kansakoulunopettaja sekä kanttorin vaimo vetivät lottatoimintaa Pielisjärvellä. Kylän pikkutytöt liittyivät pikkulottiin.

”Käsitöitä tehtiin lähinnä, kaulureita miehille rintamalla ja sättäröitä, sättäröiksi sanottiin meillä niitä jalkarättejä.”

Mutta oli muutakin.

”Meilläpäin oli väliaikaisesti 40 armeijan hevosta odottamassa siirtoa rintamalle. Minä karkasin niitä hoitamaan joka päivä. Isä sanoi sotilaille että ”jos se avojaloin tänne tulee, niin keppiä saatte antaa!” Minä kuljin pitkissä housuissa, jotka mummo oli minulle pienentänyt miesten housuista. Siitä ei oikein tykätty kun ei naiset silloin käyttäneet housuja. Mutta monenlaisia hevosia siellä oli, suomenhevosten lisäksi, upseerien puoliverisiä ja yksi irlantilainen kylmäverinenkin. Sinä minä ihmettelin.”

Hagelbergeillä oli kotona kaksi hevosta Maiju ja Tähti.

”Maijulla minä ratsastelin. Tähti oli tosi vihainen, isä sanoi kaikille, että jos itse haet haasta niin ilmaiseksi saat. No olihan niitä yrittäjiä mutta Tähti kävi kaikkien päälle. Isää se sieti, vaan kyllä se minuakin puri kun olin isän lähellä. Oli meillä venäläinen kimokin vähän aikaa, sotasaalista, mutta isä sanoi, että kun se ei opi suomea niin ei pidetä sitä.”

Lieksan seudulla oli myös saksalaisia aseveljiä.

”Isä sanoi että minun pitää ajaa niitä kirkonkylälle asioille, olin varmaan alakoulussa. Osasin jo ajaa hevosta ja olivat tyytyväisiä, sain saksalaisilta elämäni ensimmäisen suklaalevyn. Isä oli ylpeä minusta, sanoi että ”meidän tyttö on parempi kuin kylän pojat yhteensä!” Hän oli hyvä isä, luki iltasadutkin, äiti oli kiireisempi töidensä kanssa. Isä oli hirveän eläinrakas ja määrättiin tekemään kauheaa hommaa: hän joutui teurastamaan kaikki eläimet jotka eivät mahtuneet evakkokuljetuksiin. Lehmät, siat, kaikki. Hän kertoi, että ampui lehmiä ja itki. Sinne niitä jäi, pitkin tien poskia.”

Jatkosota päättyi ja saatiin rauha 19.9.1944. Mutta ei silloin riemuittu.

”Ei, menetykset oli niin suuret. Kaikki kaatuneet miehet, Karjala… isän veli haavoittui, äidin veli sekosi rintamalla, joutui mielisairaalaan. Meillekin tuli Karjalan evakkoja, kun me oltiin vuokralla kanttorin virkatalossa, niin se talo piti luovuttaa evakoille. Isä sitten joutui rakentamaan meille oman talon. Sitten muistan, että paikkakunnalle tuli kveekareita, varmaan Amerikasta, auttamaan jälleenrakennuksessa. Muistan kun ratsastin heidän telttaleiriin ja yritin opetella englantia. Siellä oli kaikenmaalaisia ihmisiä.”

Hevoset ovat kulkeneet Hildurin rinnalla läpi hänen elämänsä.

”On jo 60 vuotta siitä kun perustimme Kainuun Ratsastajat. Hevoset ovat antaneet ihania elämyksiä minulle koko elämäni ajan. Ja kaikki lähtee hevosten hyvästä kohtelusta, sen opin jo isältä. Mutta ehkä kaikkein tärkeintä on, että olen ratsastuksenopettajana voinut tarjota tämän hienon harrastuksen varmasti sadoille ja sadoille ihmisille vuosikymmenten mittaan”, summaa Hagelberg.

Hildur Hagelbergin rakas aviomies kuoli kolme vuotta sitten, ja hänelle tärkeä Manta suomenhevonen laukkasi taivaslaitumille 27 vuoden iässä kaksi vuotta sitten. Viisi sisarusta on yhä kuitenkin elossa. On paljon tekemistä, torstaina oli veljenpojan tyttären ylioppilasjuhlat. Itsenäisyyspäivää Hildur Hagelberg viettää kotonaan ja seuraa Linnan juhlia televisiosta.

Sotaveteraani sanan virallisessa merkityksessä ei ole, sillä hän haki aikoinaan palvelustunnusta, mutta anomus myöhästyi määräpäivästä.

Hevosurheilu Ratsastus toivottaa kaikille hyvää itsenäisyyspäivää!

Päivi Savilahti-Bäckman asettuu ehdolle SRL:n hallitukseen: "Meidän on pakko saada liiton toiminta läpinäkyväksi"

Aiheeseen liittyvää