Anna-Kärkkäinen on voittanut puoliverisillä inter-tasolla, ja suomenhevosten koulumestaruuden hän vei kaksi viikkoa sitten kuvan Kulta-ahon Kasimirilla.
Anna-Kärkkäinen on voittanut puoliverisillä inter-tasolla, ja suomenhevosten koulumestaruuden hän vei kaksi viikkoa sitten kuvan Kulta-ahon Kasimirilla.Kuva: Leena Alérini

Perusratsastuksen anatomia ja muuta tärkeää

Julkaistu

Kaikkihan siitä puhuvat, mutta mitä se on? Miten ihmeessä sen voi oppia, jos ei valmiiksi osaa? 

Kysymykset koskevat tietenkin hyvää perusratsastusta. Hevosurheilun syyskuun Personal Trainer -sarjassa Anna Kärkkäinen yrittää selittää sitä vaikeinta, ja miten siihen päästään.

Tiedättehän: hyvä perusratsastus sisältää perusapujen tarkistuksen: että hevonen reagoi kevyesti pohkeesta eteen, tulee ohjasta takaisin, kääntyy lavoistaan, taipuu ja odottaa ratsastajan apuja. Lisäksi hyvä perusratsastus tarkoittaa hevosen työskentelemistä niin, että se liikkuu irtonaisesti, rentona, iloisesti ja luottavaisesti apuihin vastaten sekä kantaa itseään oikein ja tarkoituksenmukaisessa muodossa.

Totta kai puhumme Kärkkäisen kanssa myös suomenhevosista. Mitä tehdä, jos hevonen levittää, tai sillä on ravivarmuusgeeni? Kuunnella hevosta, Kärkkäinen korostaa. Ei joka suomenhevosesta ole edes helppoon C:hen, mutta jokainen suomenhevonen on yleensä omistajalleen se rakkain hevonen maan päällä, hän muistuttaa.

Pääjutussa ollaan sunnuntaissa, Pohjois-Savossa ja Tervossa, Aron tilan hevoslaitumilla. Yksi Suomen nykyaikaisimmista maastoradoista sijaitsee kaukana pääkaupungista.

Kirsi Lappalainen, äiti, pitelee käsiään silmillään, mutta kurkistaa kuitenkin sormien raosta kun tytär Aada Puranen laukkaa vuorollaan kohti maastoesteitä. Isä Perttu Puranen ei näytä jännitystään ulospäin, mutta samaan suuntaan järkähtämättä ja kasvot hieman kivettyneinä hänkin tapittaa.

Lappalainen sanoi jo etukäteen, että kyllä häntä jännittää, ettei jopa hieman ahdista, sillä tyttärellä on jostain syystä mennyt huonoiten aina juuri kotikisoissa.

”Juu, mutta minä pystyn kuitenkin katsomaan, toisin kuin monet äidit”, Lappalainen naurahtaa.

Sen lisäksi mennään historiaan, lähihistoriaan ja sonniin nimeltä Timppa.

Kuulumiset kuullaan tietenkin myös Sanna Siltakorvelta ja Elmo Jankarilta, sekä kenttä-SM:issä startanneelta Tuisku Lambergilta (kuvassa), joka ratsastaa alkavana viikonloppua koulua junioreiden suomenmestaruuksissa.

Pienemmissä jutuissa on valittavaa! Kärkkäisen PT-jutun lisäksi palaamme suomenratsujen kuninkaallisiin ja pronssimitalistioriin Kulmalan Taika. Ratsastaja Helkky Ylönen kertoo, että se on hevonen, joka menee suoraan sydämeen. ”Se on käsittämätöntä. En ehkä ikinä unohda sitä tunnetta, joka minulla oli lauantain radan jälkeen. Hevonen oli siinä jotenkin niin täydellinen. En ole vielä pystynyt tekemään Kuninkaallisista edes päivitystä someen, kun en pysty tuomaan sitä tunnetta sanoiksi”, Ylönen mietti toissa viikon tiistaina.

Eddy de Wolff van Westerrode taas kävi Hollannista valmentamassa Vihti Dressage Centeriin. 72-vuotias FEI 5* -tuomari on nähty Suomessa ennenkin – useimmiten tuomaritehtävissä. Hänen mukaansa Suomi kuuluu maihin, joissa ratsastetaan hyvin – vaikkakin erinomaisesti ratsastavaan maailman kärkeen on vielä matkaa.

Takasivulla tutustumme Suomen urheilun eettinen keskuksen SUEKin lajikohtaiseen analyysiin ratsastuksessa esiintyvästä seksuaalisesta ja sukupuolisesta häirinnästä.

SUEKin projektitutkija Miika Kyllönen uskoo, että häirintä on vähentynyt kaikissa lajeissa.

”Uskoisin urheilu- ja valmennuskulttuurin muuttuneen merkittävästi 80- ja 90-luvuista. Näistä asioista tulisi kyllä käydä paljon nykyistä laajamittaisempaa keskustelua”, Kyllönen sanoo.

Uutisissa koulu- ja para-SM, suomenhevosten kenttämestaruus ja vähän jo liiton kevätkokouksesta. Ilmoittautuminen sinne umpeutuu jo torstaina!

Ja tilatkaapa Hevosurheilu. Kun luet sitä ja RatsastusPLUSSAA tiedät, mitä ratsastavassa Suomessa tapahtuu. Täältä.

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
logo
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi