Petri Korhonen ja Ingliston Wicker.
Petri Korhonen ja Ingliston Wicker.Kuva: Leena Alérini

Petri Korhosen lääkeainerikkomus: "2800 euron sakko ja 3 minuutin kilpailukielto"

Julkaistu

Suomen Ratsastajainliiton hallitus on määrännyt rangaistuksen tapauksessa, jossa Petri Korhosen esteratsun Ingliston Wickerin elimistöstä löytyi kiellettyä ainetta nimeltä diklofenaakki.

Korhonen myönsi heti alkuun, että löydöksen syy oli Voltaren-kipugeeli, jota hän oli ajattelemattomasti käyttänyt hevosensa jalkaan.

Asiaa ei käsitelty Ratsastajainliiton kurinpitolautakunnassa, vaan liiton hallituksessa Kansainvälisen Ratsastajainliiton FEI:n säädösten mukaan. Korhonen sai maksettavakseen  2800 euron sakon, joka koostui 1500 Sveitsin frangin sakosta (n. 1300 euroa), noin 300 euron takaisin perittävistä palkinnoista sekä käsittelykuluista.

SRL:n kilpailupäällikkö Aki Ylänne selittää, että FEI:n sääntöjen mukaan sopimusmenettelyä tulee tarjota, kun tietyt ehdot täyttyvät, mm. rike on ensimmäinen neljän vuoden sisällä ja kyseessä on vain yksi aine. Korhonen hyväksyi FEI:n mukaisen sopimusehdotuksen, ja sen myötä asia ei siirtynyt  kurinpitolautakuntaan.

Kilpailukieltoa tuli siihen asti, että Korhonen sai sakon maksettua. Se vei kolmisen minuuttia, sillä Korhonen istui tietokoneella päätöksen saadessaan.

”Pääasia, että saatiin asia taputeltua, ja syyllinen rangaistua, tällä kertaa rahalla”, Korhonen toteaa.

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
logo
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi