Jari Koivusalo on Tuurin kilpailuiden johtaja.
Jari Koivusalo on Tuurin kilpailuiden johtaja.Kuva: Miia Lahtinen

Pohja paranee Tuurissa

"En ihan just pistäisi tänne 150-rataa, mutta pikkuisen työstämällä", toteaa pohjakonsultti Ismo Lätti Tuurin estekilpailuiden olosuhteista.

Huomenna se 150 on tarkoitus hypätä GP-osakilpailussa. Lätin mukaan pohja on parantunut luokka luokalta, ja paikalla hyppäämässä ovat nyt kaikki. Vain Jessica Timgren katsoi parhaaksi ajaa kilpailemaan Hyvinkäälle.

Lätti kertoo, että Tuuriin tuotu hiekka oli vähän erilaista kuin sen piti olla, eikä se ei ollut sovittua, etukäteen tarkastettua hiekkaa. Lätti kertoo käyneensä eilen itse valitsemassa soramontulta sopivampaa hiekkaa, ja koko verryttely on laitettu sen avulla uusiksi.

"Nyt näyttää hyvältä ja tasapainoiselta. Nämä ovat vähän makuasioistakin", Lätti sanoo. Kenttää on kasteltu, paikattu, kuorittu ja siihen on lisätty erilaisia aineita.

"Aina ei ole ihan sataprosenttiset olosuhteet", Lätti muistuttaa.

Vaikka pohjan kanssa on jouduttu paiskimaan töitä urakalla - torstaina aamuneljään ja eilenkin yhteen saakka - ovat olosuhteet Tuurissa ainutkertaiset.

"Tupa on täynnä väkeä kuin Hangossa parhaana päivänä", Lätti kehuu Keskisen Kyläkaupan pihassa järjestettyä tapahtumaa.

Lähtöjä on valtavasti, Lätin mukaan jopa vähän liikaakin. Aamulla on aloitettu kahdeksalta, ja 140-luokka hypätään keinovaloissa.

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
logo
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi