Kirja: Rakkaudesta lajiin on tarina, joka oli pakko kirjoittaa

Hevoset ovat olleet mukana Marianne Roivaan elämässä aina. Elämässään hän on ehtinyt asua pitkin Suomea, Kainuusta Helsinkiin. Ratsastuksen hän aloitti Mikkelissä Sairilan ponitallilla ja kävi ratsastuskouluvuodet Tapiolan Ratsastuskoululla. 

Kirjan tapahtumat sijoittuvat Englantiin ja Irlantiin.

”Mun lapsuuden heppakirjat 80-luvun alkupuolelta olivat käännöksiä englantilaisista hevoskirjoista. Sieltä tulee rakkauteni brittiläiseen hevosmaailmaan”, Roivas kertoo.

Nyt jo pitkään Hyvinkäällä asunut Roivas on väitellyt vuonna 2009 Joensuun yliopistosta tohtoriksi nykykirjallisuudesta. Sosiologiaan vivahtavan väitöskirjansa hän teki englantilaisesta jalkapallokirjallisuudesta. Paitsi jalkapallosta, ne kirjat kertoivat muun muassa työväenluokkaisuudesta ja maskuliinisuudesta.

Viestinnän ammattilainen

Opintojen jälkeen todellisuus puraisi, ja maksaakseen asuntolainan ja hevosen tallivuokran Roivas alkoi viestinnän opettajaksi. Kirjoittaja hän on ollut aina. Lapsena hän kirjoitti aineita, nuorena hän oli Villivarsan kesätoimittaja ja aikuisena hän avusti sivutyönä Hippos- ja Hevoset ja ratsastus -lehtiä. Painettuja julkaisuja on kertynyt useitakin, mutta tietenkin oma romaani oli jotain ihan muuta.

Rakkaudesta lajiin on oikea, sydänverellä kirjoitettu romaani, jonka on julkaissut pieni kauno- ja tietokirjallisuuden kustantaja Kustannus Aarni. Roivas empii silti ajatusta, että hän on nyt kirjailija. Kirjailijamyytti arveluttaa – mutta hänen oman romaaninsa synty oli silti hieman mystinen. Se oli tarina, joka vaati kirjoittamistaan.

”Tässä oli jotain mystistä, miksi minun piti kirjoittaa se ulos. Käsikirjoitus on ollut olemassa 25 vuotta, opiskeluajoista asti”, hän kertoo.

Sitä hän ei tiedä, miksi aihe painui niin pitkäksi aikaa pinnan alle ja miksi se juuri nyt vaati kirjoittamistaan.

”Haluaisin mielelläni selittää tätä, mutta en ymmärrä itsekään. Mutta totta kai siinä on niitä asioita, mitä olen nähnyt ja kokenut näiden 25 vuoden aikana”, hän sanoo.

Pääosassa aikuinen mies

Kirja kertoo suomalaisesta nuoresta aikuisesta miehestä, joka ulkomailla tallilla työskennellessään rakastuu vanhempaan irlantilaiseen valmentajaan, jolla taas on oma tarinansa. Kirja on heidän kahden kertomus, ja samalla kertomus oman itsen löytämisestä, vallasta, väkivallasta ja rakkaudesta.

”Kirjallisuushan voi olla hupia ja ajanvietettä, mutta kyllä minulla on johtoajatus, että se tarjoaa jonkin paikan, jota vasten ihminen voi peilata, kuka minä olen. Keski-iän tuomilla lihaksilla voin sanoa, että kyllä meidän jokaisen pitäisi saada olla oma itsensä, ja ihmisen pitäisi hyvässä ja turvallisessa seurassa saada tarkastella ja oppia, kuka hän on ja millainen hän on”, Roivas sanoo.

Jo varhaisessa käsikirjoituksessa pääroolissa oli kaksi miestä. Tematiikka sinällään ei ole kirjallisuudessa Roivaan mukaan todellakaan uutta tai järin radikaalia.

”Kyllähän minä sitä asetelmaa mietin, että syyttääkö joku minua kulttuurisesta omimisesta tai vastaavasta, mutta vetoan kirjallisuuden historiaan. Ja muutenhan en voisi kirjoittaa kuin keski-ikäisistä korkeasti koulutetuista viestinnän opettajista”, hän hymähtää.

Opinnoissaan Roivas on perehtynyt sekä seksuaalisuuden että sukupuolen tutkimuksen teoriaan.

"Lajissa on mätämunamme"

Kirjan nimi on Rakkaudesta lajiin, ja se välittyy kirjassa voimakkaasti. Roivas on kirjoittanut toisesta päähenkilöstä Henrystä täydellisen kilparatsastajan kuvan.

”Olen kärsinyt harrastajien ja kilpailijoiden vastakkainasettelusta”, hän kertoo. ”Niin kuin toinen päähenkilö kirjassa sanoo, meilläkin lajissa on mätämunamme, mutta tämä kirja ei ole ruman kuvan piirtämistä. Toivon, että tämä tekee lajille kunniaa myös niille lukijoille, jotka eivät lajia tunne.”

Henry on ihanteellinen, aina hevosen puolella.

”Ja hänen hahmossaan yritin saada paperille ihmisen ja hevosen suhdetta, ja sen, miten ihminen voi tunnistaa hevosessa jotain itsessään”, Roivas kuvaa.

Suomalaisen miehen nimi on Rasmus – joka on myös kirjailijan oman suomenpienhevosen nimi.

”Muut nimet olivat olemassa jo silloin 25 vuotta sitten, mutta hänellä oli huono nimi. Otin sitten läheltä”, Roivas naurahtaa.

Kirja on voimakkaasti hevoskirja. Hevoset eivät ole siinä vain miljöö, vaan ne ja erityisesti ratsastus lajina ja kulttuurina ovat erottamaton osa tarinaa. Mieleen hiipii kysymys, että voiko kirjaa lukea ei-hevosihminen. Roivas kertoo pohtineensa sitä, mutta kustannustoimittaja yllytti, että tätä vain, tämä on mielenkiintoinen kurkistus lajiin.

”Kustantajaa kiinnosti juuri hevoshomma. Mikähän siinä on, että me itse vähättelemme sitä, että tämä ei kiinnostaisi muita? Voiko meillä olla sellainen vähän kuin sisäistetty itsesyrjintä, että olemme itseinhon partaalla, että tämä on tällainen tyttöjen laji, joka ei kiinnosta”, Roivas ihmettelee.

Mahdollisesti äänikirjaksi

Uusi teos on jo tekeillä. Siinä on tyttö, joka ratsastaa Tuomarinkylässä, mutta kirja ei kerro hevosista eikä hevosihmisistä.

Esikoinen on nyt painetun kirjan lisäksi saatavana saatavana e-kirjana, kirjan sen saaminen äänikirjaksi on pohdinnassa.

Kirjallisuustieteilijänä Roivas on osannut antaa kirjan lukijoidensa tulkittavaksi.

”Kirjailijan intentiolla (sillä miksi kirja aiottiin) ei ole väliä sen jälkeen, kun se lähti omista käsistä. Sen jälkeen lukija on kuningas”, hän sanoo.