Jasmin Ranta-aho ja Dixon.
Jasmin Ranta-aho ja Dixon.

Ranta-aho ja Dixon skarppeina 160-luokassa

Onhan se aika sensaatio. Jasmin Ranta-aho hyppäsi elämänsä ensimmäisen 160-luokan Wiesbadenin 4 tähden kilpailuissa 5 virhepisteellä. Ratsuna oli kokematon, uskomaton ruuna Dixon.

Ranta-ahon ja Mikko Aartion omistama ruuna on jo 11, mutta ennen Ranta-ahoa ja hänen valmentajaansa Yves Houtackersia kukaan ei tiennyt, että se hyppää pienestä koostaan huolimatta valtavan isoja esteitä.

Nyt Wiesbadenissa se tuli todistettua. Lopputulos oli 23. huippunimiä vilisevässä luokassa.

"Itsellä tuli yksi ratsastusvirhe, en ehtinyt saada hevosta hallintaan ennen 3-sarjaa, tulimme ihan liian lähelle, eikä hevosella ollut mitään chäänssiä", Ranta-aho kertoo.

Mutta siitä huolimatta, että A:lla oltiin aivan liian lähellä ja se putosi, pikkuinen Dixon hyppäsi puhtaasti B:n ja C:n. Ja sitten loppuradan.

"Se on sen verran nokkela, että se ei pienestä hätäänny, vaikka ei silläkään ole rutiinia", Ranta-aho kuittaa.

Hän myöntää, että nyt häntä itseään jännitti vähän radalle lähteminen.

"Joku oli juuri pudonnut paria ennen minua okserin väliin. Mietin, että olenkohan oikeassa paikassa", hän sanoo. "Mutta piti vain pitää pää kylmänä."

Ranta-aho lähti elämänsä suurimmalle ja vaikeimmalle radalle toiseksi viimeisenä, siinä leppoisasti Christian Ahlmannin ja Pius Schwizerin välissä.

"Ihan hyvä tiimi oli ympärillä", Ranta-aho kommentoi.

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
logo
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi