Ratsastuskoulumestaruuksien ensikertalainen tuli ja voitti: "Me olemme niin onnellisia, ettei sitä voi oikein sanoa"
Kenttäratsastuksen kultaa Ratsastuskouluoppilaiden valtakunnallisissa mestaruuksissa Ypäjällä voitti Sarina Kettunen ja Dekret Porvoon Ratsutallilta. Joukkuekulta meni myös Porvooseen.
Kenttäratsastuksessa joukkueista toiseksi tuli Lempäälän Ratsastuskoulun Ratsuniitty-tiimi ja kolmas oli Sata-Hämeen Ratsastuskoulu.
Porvoon Ratsutallin yrittäjä Pia Vallgren kertoo hänen ja tallin oppilaiden aivan kyynelehtineen onnesta, sillä ensikertaa mukana ollut porukka ei olisi voinut kuvitellakaan tällaista menestystä Ratsastuskouluoppilaiden mestaruuksissa.
"Meillä ei ollut ennakko-odotuksia. Kenttäratsastusosuus oli huikea, ja meillä oli todella nuori joukkue. Yksi reilu 20-vuotias ja loput noin 13-vuotiaita, jotka ovat ratsastaneet vasta muutaman vuoden."
Porvoolaiset lähtivät Ypäjälle viime torstaiyönä kahden aikaan, ja kotona viimeisetkin hevoset olivat maanantain vastaisena yönä kolmelta. Väsymys oli kova, mutta reissu oli kaiken vaivan arvoinen.
"Me olemme niin onnellisia, ettei sitä voi oikein sanoa", Vallgren hymyilee.
Yrittäjä antaa paljon suitsutusta Minna Pekkalalle, jonka johdolla tallilla on treenattu kaikissa lajeissa - tähtäimenä mestaruudet. "Hänellä on ollut iso rooli menestyksessä."
Vallgren on aloittanut Porvoon Ratsutallin pyörittämisen kuusi vuotta sitten. Hän sanoo, että toimintaa on kehitetty ja kasvatettu hiljalleen. Nyt tallissa on päälle 40 hevosta, ja etenkin kenttäpuolelle on viety panoksia. Ypäjän mestaruuksiin tallista lähti 18 ratsastajaa ja yhteensä 14 ponia ja hevosta.
"Tämä oli ensimmäinen kerta niin hevosille kuin ratsastajille. Kouluratsastuksessa oli myös hyvä edustus, mutta se on meille varmasti kaikkein vaikein laji. Sieltäkin saimme kuitenkin neljä finaalipaikkaa."
Vallgren naurahtaa ja kertoo, että finaalipaikat tulivat niin yllätyksenä, että kuhina kävi, kun finaalipäivän ratoja opeteltiin edeltävänä yönä.
"Mestaruudet ovat olleet tavoitteena jo siitä asti, kun aloitin, mutta olemme tulleet ihan alusta kaikkien hevosten ja ratsastajien kanssa. On mennyt vuosia, että olemme harjoitelleet ja löytäneet oppilaita, jotka haluavat mennä ja ovat motivoituneita kilpailemaan. Kaikilla oppilailla ei ole kilpailuviettiä."
Vallgren toteaa, että tallin arki on aina sitä parasta hevosharrastamista, mutta kilpailut tuovat jotain lisää. "Näissä kilpailuissa näkee sitä työtä konkreettisesti, mitä olemme tehneet."
Yrittäjä muistaa mainita myös ratsastuksenopettajat, jotka omalla vapaa-ajallaan lähtivät Ypäjälle kannustamaan oppilaitaan. "Tämä on mielekästä työtä, ja työ jatkuu kohti ensi vuoden mestaruuksia. Meillä on hieno tiimi."
Löydät kenttäratsastuksen tulokset täältä.
Tästä voit tilata itsellesi lisää lukemista.
https://youtu.be/uvtVquhtLak