Ratsastuskoulunpitäjä, joka ahdistui

Turkulainen ratsastuskoulun pitäjä Päivi Savilahti-Bäckman on lähettänyt perjantaina 31.5. Turun yliopiston johdolle sekä Suomen Ratsastajainliiton hallitukselle avoimen kirjeen, sillä hän on huolissaan ratsastuskouluyrittäjien ahdigosta tämän hetken Suomessa.Savilahti-Bäckman tietää, että jaksaminen on hevosalalla monella viety aivan äärirajoille. Viimeinen pisara hänelle on ollut lukea Turun yliopiston dosentti Elisa Aaltolan somekirjoituksia.”Ne ovat niin maalittavia ja syyllistäviä, että jos ne olisi kirjoitettu jostakusta yksittäisestä yrittäjästä, kunnianloukkaus ei mielestäni olisi kaukana”, Savilahti-Bäckman toteaa. ”Ne ovat eräänlaista kansankiihotusta.”.Ote Elisa Aaltolan avoimella Facebook-seinällä 25.4. julkaistusta tekstistä:”Tallin edustajan mukaan ”kilttejä” hevosia etsitään, sillä ”koskaan ei tiedä, milloin joku hevosistamme loukkaantuu ja tarvitsemme nopeasti uuden”. Hetkinen… Mihin loukkaantunut hevonen siis joutuu?Tämä on joidenkin ratsastustallien synkin salaisuus: kun vuodesta toiseen ihmisiä selässään kantanut olento, jolla todennäköisesti on jo pitkään ollut kipuja, viimein loukkaantuu, hänestä luovutaan. Monessa tapauksessa tämä tarkoittaa tappamista.Ratsastuskoulujen edustajien puheista välittyikin kuva, että heille hevonen on esine – ”se”, jonka on tahdottomasti seurattava ihmisen mielivaltaa, kunnes edessä häämöttää ennenaikainen kuolema.Mitä ajatuksia tämä herättää sinussa?”.”Mitä voi kirjoittaa?” Savilahti-Bäckman kysyy”Mielestäni on aika pohtia vakavasti, mitä aikuinen ihminen voi somessa kirjoittaa ja haluan, että Aaltolan työnantaja kertoo myös, edustavatko Aaltolan tekstit yliopiston virallista kantaa”, Savilahti-Bäckman toteaa."Paikallisena turkulaisena koen tietenkin oloni erityisen turvattomaksi. Toivon, että Suomen Ratsastajainliitto kantaa kortensa kekoon ja rientää ratsastuskouluyrittäjien avuksi. SRL:ssä on varta vasten perustettu hevosen hyvinvointityöryhmä. Eikö SRL:n hallituksen ja hyvinvointityöryhmän tulisi reagoida näihin Aaltolan esittämiin erilaisiin väittämiin, jotka leviävät somessa?"Ratsastustalliyrittäjä Savilahti-Bäckman on nähnyt päivittäisessä työssään nuorten parissa, minkälaista tuhoa somekirjoittaminen voi pahimmillaan saada aikaan.”Aikuisten tulisi toimia rakentavana esimerkkinä, eikä päinvastoin. Vai onko tämä Aaltolan avoimella someseinällä oleva teksti (alla, toim.huom) asiallinen - kuvan kanssa, jossa kysytään Mietin vain, mitä sille loukkaantuneelle hevoselle mahtaakaan tapahtua? Minun mielestäni ei ole. Lisäksi, jos vastaus olisi kiinnostanut, olisi voinut kysyä jutussa haastatellulta ratsastuskouluyrittäjältä, joka varmasti uhraa hevoseen monesti paljon enemmän hoitoa ja euroja kuin itseensä.".Päivi Savilahti-Bäckmanin 31.5.2024 lähettämä kirje: Arvoisa Turun Yliopiston hallitus, yliopistokollegio ja rehtori sekä Suomen Ratsastajainliiton hallitus Olen seurannut viime aikoina äärimmäisen huolestuneena Turun yliopiston dosentin Elisa Aaltolan aggressiivista ja hevosalaa maalittavaa kirjoittelua sosiaalisessa mediassa. Aaltola olettaa, arvailee, yhdistää asioita mielivaltaisesti toisiinsa, vaivautumatta kuitenkaan tarkistamaan oletuksiaan. Seurauksena on tämänkaltaisia lauseita somessa: ”Tallin edustajan mukaan ”kilttejä” hevosia etsitään, sillä ”koskaan ei tiedä, milloin joku hevosistamme loukkaantuu ja tarvitsemme nopeasti uuden”. Hetkinen… Mihin loukkaantunut hevonen siis joutuu? Tämä on joidenkin ratsastustallien synkin salaisuus: kun vuodesta toiseen ihmisiä selässään kantanut olento, jolla todennäköisesti on jo pitkään ollut kipuja, viimein loukkaantuu, hänestä luovutaan. Monessa tapauksessa tämä tarkoittaa tappamista.” Jos Aaltola olisi vaivautunut lukemaan ajatuksella kyseisen, 24.4. ilmestyneen Helsingin Sanomien artikkelin, johon hän viittaa, hän olisi saanut jo vastauksen kysymykseensä: Hevoset eivät ”joudu” minnekään. Niistä pidetään huolta, sillä ne ovat ratsastuskouluille arvokkaita. Niistä ei luovuta kuin viimeisessä hädässä. Ne ovat työkavereita, jotka ovat joskus sairauslomalle kuten ihmisetkin. Silloin, kuten toisinaan ihmistenkin työpaikoilla, jonkun on venyttävä tekemään sairastuneen työntekijän työt. Aivan oman keskustelun aihe on, miten peruuttamattomasti loukkaantuneen tai sairastuneen eläimen kanssa on tarkoituksenmukaisinta toimia. Eläimen lopettaminen on joskus paras vaihtoehto, ja se ei ole ristiriidassa sen enempää lainsäädännön kuin hyvän eläimenpitotavankaan kanssa, mutta ehkä aihe ei kuulu nyt tähän. Minun viestini ydin on se, että vaikka Elisa Aaltolan kaltainen olettamusten heittely ”mutupohjalta” somessa ei valitettavasti ole harvinaista, sillä vihapuhe somessa lienee tunnustettu yhdeksi yhteiskuntamme ongelmista, se ei ole mielestäni korrektia. Minun silmääni Aaltolan kirjoitukset ovat äärimmäisen maalittavia ja lähestyvät kansankiihotuksen tunnusmerkistöjä. Kysynkin nyt teiltä, ovatko tällaiset kirjoitukset kunniaksi Turun Yliopistolle ja onko tämä Turun yliopiston virallinen kanta? Onko maalittaminen ja suoranainen kansainkiihottaminen yliopiston arvojen mukaista? Kysyn myös, onko tällainen someseinällä tapahtuva asioiden heittely oikea ja rakentava tapa tarttua koettuun ongelmaan? Onko tuotu oikeat tahot yhteen puhumaan hevosalaa koskevista asioista – eli vaikkapa tässä nimenomaisessa ratsastuskouluhevos-aiheessa Suomen Ratsastajainliitto ja Elisa Aaltola? Olisiko olemassa jokin rakentavampi tapa keskustella? Tapa, joka ylipäätään täyttäisi keskustelun tunnusmerkit? Itse tiedän, että turkulaisena hevosalan yrittäjänä minua ahdistaa lukea tämänkaltaista tekstiä ja arvaan, että se ahdistaa myös kaikkia niitä nuoria ihmisiä, usein varhaisteini-ikäisiä, jotka nyt miettivät, ovatko he syyllistyneet johonkin tuomittavaan käydessään tutulla ratsastuskoululla lempihevosillaan ratsastamassa. Lisäksi päivittäisessä työssäni nuorten kanssa olen huolestunut hyvän käytöksen katoamisesta somekirjoittelussa ja aikuisten kirjoittajien antaman mallin osuudesta asiaan. Aikuisten olisi suotavaa olla roolimallina hyvälle somekäytökselle, ei epäasialliselle. Päivi Savilahti-Bäckman, KTM, turkulainen ratsastuskoulun pitäjä.Kolumni: En palaa satulaan ennen kuin painoni on jälleen hevosystävällinen.Kommentti: Muistetaan myös ihmisten hyvinvointi.Näkökulma: Tuttu asetelma - hyvikset ja pahikset

Ratsastuskoulunpitäjä, joka ahdistui

Aiheeseen liittyvää