Henri Ruoste ja Rossetti Rotterdamin EM-finaalissa.
Henri Ruoste ja Rossetti Rotterdamin EM-finaalissa.Kuva: Outi Räisänen

Ruosteen klinikka myytiin loppuun 1,5 tunnissa - toinen päivä aukeaa myyntiin keskiviikkona

Henri Ruosteen klinikka tammikuun viimeisenä viikonloppuna laajenee kaksipäiväiseksi.
Julkaistu

Yleisö innostui Henri Ruosteen erityisestä klinikasta, jossa hän tulee Saksasta Suomeen esittelemään systeemiään omien hevostensa ja ratsuttajansa kanssa. Klinikka järjestetään Hyvinkäällä Stable Novassa.

"Lipunmyynti aukesi tänä aamuna kello seitsemältä, ja puoli yhdeksältä 420 loppua oli myyty loppuun", klinikkaa järjestävä Hanna Anttonen kertoo.

Suuren kysynnän vuoksi järjestetään myös toinen klinikkapäivä sunnuntaina 30.1. 2022. Sen liput tulevat myyntiin keskiviikkona seitsemältä.

"Lisäksi meillä on mahdollisuus vielä yhteen lisäkatsomoon, mutta ensisijaisesti myydään nämä kaksi päivää, sillä yli 500 hengen yleisö aiheuttaa jo problematiikkaa ravintolapalveluille ja muille", Anttonen kertoo.

Aiempi juttu Ruosteen klinikasta täällä.

Lisätietoja tapahtumasta ja lipunmyynti täällä.

Korjattu otsikkoon ja juttuun, uudet liput tulevat myyntiin vasta keskiviikkona.

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
logo
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi