"Ruotsalaisen huippuratsastuksen alkuräjähdys tapahtui Tukholman MM:issä"

Svenska Ridsport Förbundetin, Ruotsin ratsastajainliiton, pääsihteerinä vuonna 2023 aloittanut Johan Fyrberg, 52, kertoo auliisti kotimaansa ratsastusurheilusta. Maan lajiliitossa on 140 000 jäsentä kaikkiaan noin 800:ssa seurassa ja tässä kohtaa Fyrberg toteaa, että Ruotsissa ollaan "hieman surullisia", sillä jäsenmäärä on tippunut. Se oli parhaimmillaan, parisenkymmentä vuotta sitten, lähes 200 000.Jäsenmäärän tippuminen ei ole kuitenkaan jarruttanut läntisen naapurimaan uskomatonta kehitystä ratsastuksen huippu-urheilun kärkimaaksi. Pikemminkin päinvastoin. Rolf-Göran Bengtsson oli ensimmäinen, joka nousi esteratsastuksessa – kansainvälisesti kilpailluimmassa lajissa – muiden yläpuolelle. Siitä todisti olympiahopeamitali Hongkongissa vuonna 2008. Hän oli esikuva, joka veti perässään muita tilanteessa, jossa neljää vuotta aiemmin Ruotsin joukkue oli jo voittanut hopeaa Ateenassa.Fyrberg näkee huippuvuodet Tokiossa 2021, jossa Ruotsin joukkue voitti kultaa ja Peder Fredricson sai henkilökohtaisen hopean. Pariisin olympialaisista ei tullut mitaleita, mutta Fyrberg muistuttaa, että etenkin kenttäratsastuksessa otettiin kehitysaskelia. Liiton arvioinnin mukaan jatkossa täytyy edelleen löytää uusia hevonen-ratsastaja-yhdistelmiä sekä työstää kaikkia suorituskyvyn osa-alueita määrätietoisesti.. Miksi?Säännöllisesti ihmetellään, miksi Ruotsi on niin hyvä kuin se on. Hevosurheilu Ratsastus kysyy tämän kysymyksen Fyrbergiltä, joka kertoo, että Tukholman MM-kisat vuonna 1990, ratsastuksen historian ensimmäiset lajissaan, olivat eräänlainen alkuräjähdys. Ratsastus oli toki noussut suosituksi lajiksi jo 1950-luvulla, Helsingin olympialaisissa vuonna 1952 Ruotsi ratsasti kultamitalille, mutta tuolloin laji oli vielä sotilaslaji. Ratsastuksen demokratisoituminen tapahtui hyvinvoivassa ja toisen maailmansodan välttäneessä naapurimaassa hiukan ennen Suomea, mutta Fyrberg näkee, että kansainvälinen läpimurto tapahtui todella vasta tuona vuonna 1990. "Koko Ruotsin kansa havahtui tajuamaan, että ratsastusurheilu, huippu-urheilu, on jotakin, missä me haluamme olla mukana", Fyrberg kertoo.Se ei johtunut edes siitä, että ruotsalaiset olisivat pärjänneet kyseisissä maailmanmestaruuksissa erityisen hyvin, sillä ainoat mitalit, hopeiset, tulivat valjakkoajossa, jossa Tomas Eriksson ajoi hopeaa. Asiat loksahtivat paikoilleen, urheilu löi läpi kuin tuhat volttia ja yhtäkkiä kaikkien katseet kääntyivät siihen, miten Ruotsi saataisiin ratsastuksen huipulle.”Hevosjalostus ja -kasvatus, ratsastuksenopettajakoulutus, perusratsastuksen kehittäminen ratsastuskouluissa, ratsastusurheilun analysointi urheilulajina ja kokonaisvaltainen kartoitus ja näiden lisäksi tieteellinen tutkimus, muun muassa Flyingen entisen johtajan Ingvar Fredricsonin (Jens ja Peder Fredricsonin isä) ja monien Ruotsin maatalousyliopisto SLU:n eli Sveriges Lantbruksuniversitetin tutkijoiden toimesta – kaikki tähtäsivät samaan tavoitteeseen, kuin yhteisestä sopimuksesta”, muistelee Fyrberg.Asiassa auttoi, että perusopetus eli ratsastuskoulut olivat tuossa vaiheessa hyvin mallillaan ja maan talous kunnossa. Ratsastuskouluista tuli lajiin volyymia ja intoa loppumattomana virtana."Ruotsi oli onneksi alusta asti valinnut panostaa ratsastuksen pedagogiikkaan, sekä lajiliiton että valtakunnallisten laitosten, Flyingen ja Strömsholmin, kautta. Näin varmistettiin, että opetuksen laatu pysyy kunnossa kaikilla tasoilla", Fyrberg painottaa. Se edellyttää, että kaikki opettajat huippuvalmentajista ratsastuksenohjaajiin puhuvat samaa kieltä, mikä ei aina ole helppoa saada käytännössä toteutumaan. Yhteinen pedagoginen viesti on kuitenkin niin tärkeä, että sen eteen tehdään kaikki. "Me kokoamme heidät yhteen tilaisuuksissa, joissa ammatillista osaamista pidetään yllä, jolloin sama tieto tavoittaa kaikki."Lahjakkuudet ja lajin kalleus2000-luvun vaihteessa panostettiin lahjakkuuksien seulontaan, talent programiin. Kehitysohjelmissa ratsastajille tarjotaan mahdollisuus kasvaa yhdessä arkiharjoittelun kanssa. Potentiaalisia tulijoita olisi vuosittain satoja. Karkeasti jaoteltuna heitä tulee kolmesta eri suunnasta, varakkaista perheistä, hevosperheistä ja tavallisista perheistä eli käytännössä ratsastuskouluista. Kantava idea on saada heidät kaikki huippuratsastajien silmän alle.Ruotsin lajiliitosta painotetaan, että kyse ei ole karsimisesta, vaan siitä, että luodaan suotuisa kehitysympäristö mahdollisimman monelle. Ratsastaminen on vain yksi osa suorituskykyä. Lisäksi ohjelmassa on ravitsemusta, henkistä ja fyysistä valmennusta, johtamista ja taloutta. Ehkä kaikkein tärkeintä on sosiaalisen yhteenkuuluvuuden rakentaminen.Fyrberg myöntää perusongelman: kilparatsastaminen on erittäin kallista. Varakkaasta perheestä tuleminen voi olla etu, mutta koska todellinen lahjakkuus koostuu tietyistä ominaisuuksista ja kyvyistä, ei varakkaan perheen lapsi suinkaan aina ole lahjakkain ikäluokassaan..Tutkimus: Ruotsin ratsastusmenestys lähetettiin lentoon jo 1. maailmansodan jälkeen.Suomalaista ratsastusta naapurista katsova Markku Söderberg: "Olkaa ystävällisiä toisillenne"

"Ruotsalaisen huippuratsastuksen alkuräjähdys tapahtui Tukholman MM:issä"

Aiheeseen liittyvää