Saana Nieminen voitti Bengali Shamalla 140 kilometrin kisan Espajassa
Saana Nieminen otti voiton matkaratsastuksen kansainvälisessä 3* kilpailussa 140 km matkalla Ademuszissa, Espanjassa. Voitto tuli hevosella Bengali Shama, jolle kilpailu oli ensimmäinen kolmen tähden tasolla. Ratsukon keskinopeus matkalla oli 18,67 kilometriä tunnissa. Brasilialainen Antonio Marcelina taipui tiukasti toiseksi hevosellaan Gomes Neto keskinopeudella 18.63 kilometriä tunnissa. Kilpailuun osallistui 14 ratsukkoa.
”Hevonen tuntui todella hyvältä ja loppua kohden kiristimme vauhtia. Ihan viimeisellä lenkillä hevonen tuntui niin hyvältä, että päätimme irtautua toisesta, takanamme olevasta hevosesta, ja laukkasimme maaliin asti. Eroa ehti kasvaa jonkun verran”, kuvaili 20-vuotias Nieminen voittosuoritustaan.
”Hevonen tuntui niin hyvältä siinä ennen viimeistä kymmentä kilometriä. Ei ollut mitään ongelmaa, kun pikkaisen maiskautti, niin hän lähti kovempaa ja meni todella mielellään. Se oli tänään ratkaiseva tekijä.”
Reitti oli tasainen, mutta pohja oli kova, ja tekniset kohdat vaativat tarkkaa ratsastusta.
Nyt sastamalaisella Niemisellä on kvaalitulos myös Bengalin kanssa nuorten MM-kilpailuihin tänä kesänä.
Matkaratsastuksen nuorten ja junioreiden maailmanmestaruudesta kilpaillaan 20.9. Bufteassa, Romaniassa. Senioreiden Euroopan mestaruus ratkotaan 21.6. Castiglione del Lagossa, Italiassa.
Nieminen oli viime vuoden nuorten ja junioreiden EM-kilpailuissa 120 km matkalla viides Shagya Florinalla, ja vuonna 2022 kymmenes hevosella O Bajan Batla. Hän on nuorten ja junioreiden maailmanlistalla jo 5., ja on noussut avoimella maailmanlistalla jo sijalle 47.