Sofia Kallio ja Vicky Z (Vigo d'Arsouilles - Contendro I) voittivat Seinäjoki Horse Show'ssa tuplanollatuloksella 135-luokan.”Kyllähän siitä jäi hyvä fiilis”, Kallio kertoo ja jatkaa iloiten:”Vaikka hevonen on ollut lomalla, iskussa on!”Tamma on oman arvonsa tunteva spesiaalitapaus:”Hän on vähän prinsessa. Tykkää rutiineista, mutta osaa käyttäytyä jo kisoissa. Nuorempana se stressasi yksinmatkustamista enemmän, mutta nykyään voi hyvin matkustaa yksin pitkätkin matkan, kuten nyt Kiuruvedelle.”Kallion 9-vuotias ratsu on aina ollut todella mukautuva. Hevoselta löytyy Kallion mukaan "kaikki, mitä estehevoselta tarvitsee":”Vicky on nopea palautumaan, sietää stressiä, on kestävyydeltään hyvä sekä siltä löytyy nopeutta ja räjähtävyyttä. Pitkät matkat eivät tunnu sen kropassa ja en edes huomaa kisoissa onko edellispäivänä hypännyt. Hevonen on notkea kropastaan.”.Aiemmin keväällä Kallio kertoi jännittäneensä aiemmin nousua 130- ja 135-luokkiin. Ratsastaja hakee rutiinia kilpailemalla monipuolisesti eri luokissa:"Siinä oli kynnys. Kyllä 135-luokat on jo haastavampia ja teknisempiä. Välillä palaan kuitenkin myös matalampiin luokkiin. Se on hevosellekin mukavampaa, ei voi vain koko ajan tykittää korkeita luokkia. On kiva palata korkeampiin luokkiin matalien jälkeen.”Kallio valmentautuu lähtökohtaisesti yksin, mutta käy myös kerran kuukaudessa Kari Nevalan valmennuksissa. Nyt heinäkuun puolella Helsinki Horse Show alkaa pikku hiljaa jo lähestyä. Kallio sai sinne kutsun Tampereen Hevoset-messujen kisoissa:”En ole kerennyt vielä erityisesti suunnitella. Mietin vielä, menenkö Tasotuoppia vai yritänkö pronssi tai silver GP:tä”, Kallio kertoo.Kalliota löytyy Ylöjärveltä viisi omaa hevosta:”Tekemistä riittää, mulla on lisäksi pari varsaa kasvamassa. Teen myös ravijuttuja.”Seuraavan kerran Kalliota nähdään ensi viikonloppuna mahdollisesti Savonlinnassa, jos vain sää sallii.Katso tulokset täältä. ."Aika pitkään mä tahkosin siirtymää 130-luokkiin"