Terhi Stegars sai 1.9. alkavan vastuutehtävän SRL:stä.
Terhi Stegars sai 1.9. alkavan vastuutehtävän SRL:stä. Kuva: Sona Nikova

Terhi Stegars, Noora Pentti, Markku Söderberg ja Pauliina Swindells uusina niminä luotsaamaan maajoukkueratsastusta

Suomen Ratsastajainliitto nimesi Noora Pentin neljänneksi kapteeniksi.
Julkaistu

Ratsastajainliitto on nimennyt ratsastuksen olympialajien nuorten ikäluokkien maajoukkuevalmentajia ja -kapteenin syyskuussa alkavalle nelivuotiskaudelle. Uusiksi nuorten maajoukkuevalmentajiksi on nimetty kouluratsastuksessa Terhi Stegars, esteratsastuksessa Markku Söderberg ja nuorten ikäluokkien kapteeniksi Noora Pentti, sekä kenttäratsastuksessa Pauliina Swindells. Lisäksi neuvottelut kolmen kansainvälisten asiantuntijan kanssa ovat loppusuoralla, ja heidän nimensä julkaistaan lähipäivinä.

Pentin kapteeni-tittelistä HUJO:n puheenjohtaja Tom Gordin kuittaa, että "kokeiltiin tällaista hänen kohdallaan, koska Pentti ei tarjoutunut valmentajaksi".

Jo olemassa olevien kapteenien pestit eivät nyt olleet katkolla, mutta Gordin kertoo, että jo aiemmin nimettyjen kapteenien, kouluratsastuksen Tanja Takkulan, esteratsastuksen Mikko Mäentaustan ja kenttäratsastuksen Mette Samulin onnistuminen tehtävässään arvioidaan ensi vuonna uudelleen.

"Heidät pestattiin 2 plus 2 -sopimuksella", Gordin sanoo. Hän kertoo samalla, että nyt rekrytoidut nimet otettiin sopimuksella 1 plus 3, eli heidän onnistumisensa arvioidaan niin ikään ensi vuonna ennen pidemmän jatkon myöntämistä.

Janne Berg ja Marko Björs saivat jatkoaikaa, Bergh parassa ja Björs kouluratsastuksessa, muuten nimissä on paljon vaihtuvuutta: Sanna Backlund, Kari Nevala, Sanna Siltakorpi ja Kikko Kalliokoski eivät päässeet jatkoon.

"Nyt meni näin. Heistä nimistä oli ollut jo hyvin pitkään", Gordin perusteli.

Hän toteaa, että neuvottelut nimistä kestivät liian kauan ja prosessi oli suhteellisen vaikea.

"Kaikki hakijat olivat sinänsä päteviä: Ei se uusien ihmisten pestaaminen ole ihan helppoa."

Riitaakin matkan varrella mitä ilmeisimmin syntyi, sillä joitakin viikkoja sitten uutisoitiin, että Gordinin puheenjohtajapaikka oli vaakalaudalla.

Kysymykseen jatkaako hän HUJO:n puheenjohtajana, Gordin vastaa nyt näin:

"Meillä oli yksimielinen päätös. Tällaista työtä voi tehdä, jos sen voi tehdä saavuttaen niitä asioita, joihin uskoo", hän toteaa.

Pauliina Swindells.
Pauliina Swindells.Kuva: Leena Alérini
Terhi Stegars sai 1.9. alkavan vastuutehtävän SRL:stä.
Suomalaista ratsastusta naapurista katsova Markku Söderberg: "Olkaa ystävällisiä toisillenne"

Ratsastuksen uusi urheiluorganisaatio 29.7.2025

Kouluratsastus

Tanja Takkula, senioreiden maajoukkuekapteeni (2025-2028)

Terhi Stegars, nuorten maajoukkuevalmentaja; U25, nuoret ratsastajat ja juniorit (jaettu)

Marko Björs, nuorten maajoukkuevalmentaja; juniorit (jaettu), lapsi- ja poniratsastajat, koko Suomen kattava maajoukkuevalmennus ja lahjakkuuksien etsintä

Kansainvälisen neuvonantajan periaatteellinen suostumus on saatu, nimi julkaistaan muiden asiantuntijoiden kanssa yhtä aikaa.  

Esteratsastus

Mikko Mäentausta, senioreiden maajoukkuekapteeni (2025-2028)

Markku Söderberg, nuorten ikäluokkien maajoukkuevalmentaja

Noora Pentti, nuorten ikäluokkien maajoukkuekapteeni

Kenttäratsastus

Mette Samuli, maajoukkuekapteeni (2025-2028)

Pauliina Swindells, nuorten maajoukkuevalmentaja; U25, nuoret ratsastajat, juniorit, lapsi- ja poniratsastajat

Tuija Rosenqvist, valmennusleirivastaava

Lisäksi neuvottelut olympiaprojektin kansainvälisestä asiantuntijasta loppusuoralla.

Parakouluratsastus

Tanja Takkula, maajoukkuekapteeni (toistaiseksi, uuden rekrytointi meneillään)

Janne Bergh, maajoukkuevalmentaja

Lisäksi neuvottelut paralympiaprojektin kansainvälisestä asiantuntijasta loppusuoralla.

Lajit ja valmentajat kaudella 2024-2025

Esteratsastus: U25, nuoret ja juniorit Sanna Backlund / lapset ja ponit Kari Nevala

Kouluratsastus: nuoret ja juniorit Marko Björs / lapset ja ponit Kikko Kalliokoski / seniorivalmennnus ja U25 Janne Bergh

Kenttäratsastus: kaikki ikäryhmät Sanna Siltakorpi

Pararatsastus: kaikki ryhmät Janne Bergh

Terhi Stegars sai 1.9. alkavan vastuutehtävän SRL:stä.
Lähde: HUJO:n puheenjohtaja Tom Gordin törmäyskurssilla SRL:n kanssa – uhkasi erolla
Terhi Stegars sai 1.9. alkavan vastuutehtävän SRL:stä.
Tom Gordin on valmis räjäyttämään ratsastusurheilun luutuneet käytännöt: "Oman ikäluokan EM-taso on hyvä osaamisen mittari"

Henkilöesittelyt

Kouluratsastus

Terhi Stegars, Itävalta

Terhi Stegars on yksi kouluratsastuksen kokeneimmista arvokilpailuratsastajista. Hän on kilpaillut neljä kertaa Euroopan mestaruuskilpailuissa, MM-kilpailuissa ja kahdessa maailmancupin finaalissa. Hän on työskennellyt kolmekymmentä vuotta ammattiratsastajana ja -valmentajana ja yrittäjänä Saksassa, Luxemburgissa ja Itävallassa.

Stegarsilla on ratsastuksenopettajatutkinto Ypäjältä 1990-luvulta, Saksan ammattiratsuttajatutkinto ja maisterin tutkinto Luxemburgista. Hänelle on myönnetty Suomessa mestariratsastajamerkki. Kultaisen ratsastajanmerkin hänelle ovat myöntäneet Suomi, Saksa ja Luxemburg.

Marko Björs, Helsinki

Marko Björsillä on kilpailukokemusta eri ikäryhmien arvokilpailuista. Nuorten EM-kilpailuissa hän on voittanut joukkuehopeaa ja -pronssia. Björs on voittanut PM-mitaleita senioreissa, nuorissa ratsastajissa ja junioreissa. Hänellä on kouluratsastuksen Suomen mestaruus ja viisi hopeista tai pronssista SM-mitalia.

Björs on kouluratsastustuomari tasolla 1 eli grand prix -tasolla ja Suomen Hippoksen askellajituomari.
Hän on suorittanut liikunnan ja valmennuksen ammattitutkinto ja toiminut Ratsastajainliiton maajoukkuevalmentajana.

Esteratsastus

Markku Söderberg, Ruotsi

Markku Söderberg on kilpaillut esteratsastuksessa kansainvälisellä tasolla, ja kilpailee edelleen Ruotsissa kansallisella tasolla. Hän on toiminut pitkään Ruotsissa hevosalana yrittäjänä. Ruotsin Ratsastajainliitossa on hän tällä hetkellä hevosten hyvinvoinnin ja turvallisuuden kehityspäällikkö. Hän on kuulunut Flyinge AB:n ja Ridskolan Strömsholmin hallitukseen vuodesta 2018.

Söderberg on työskennellyt vuosina 2000-2002 Ratsastajainliiton päävalmentajana, ja hän oli Suomen joukkueen chef de mission Jerezin MM-kilpailuissa vuonna 2002. Hän on suorittanut Ruotsissa ratsuttaja- ja B-valmentajatutkinnot.

Noora Pentti, Helsinki

Noora Pentti on kilpaillut esteratsastuksessa kansainvälisesti vuodesta 2001. Hän on edustanut Suomea esteratsastuksessa lukuisissa nations cup -osakilpailuissa, useissa world cup-osakilpailuissa, kaksissa EM-kilpailuissa sekä kerran MM-kilpailuissa ja world cup -finaalissa. Pentti on pitänyt Alankomaissa omaa tallia ja hevosyritystä.

Pentti on toiminut aluevalmentajana Suomessa sekä auttanut monia suomalaisia ratsukoita vuosien varrella. Hänellä on luottamustoimet Suomen Hippoksen ratsu- ja ponivaliokunnassa sekä FWB-yhdistyksen varapuheenjohtajana.

Pentti suoritti heinäkuussa 2025 maisterintutkinnon urheilujohtamisesta (Master in Sports Business with Specialization in Sport Management) Johan Cruyff -instituutissa Hollannissa.

Kenttäratsastus

Pauliina Swindells, Iso-Britannia

Pauliina Swindells (o.s. Marttila) ratsasti Suomen kenttämaajoukkueessa vuosina 1997-2021. Hän on kilpaillut kansainvälisellä 5* tasolla ja edustanut Suomea MM-, EM- ja PM-kilpailuissa sekä nuorten hevosten MM-kilpailuissa Le Lion d’Angersissa. Hän voitti nuorten EM-joukkuepronssia vuonna 2001. SM-kultaan hän ratsasti vuonna 2000.

Swindells on kilpaillut, valmentanut ja ratsuttanut Englannissa vuodesta 2010. Sitä ennen pyöritti valmennus- ja kilpatallia Suomessa kahdensan vuotta. Swindells on valmentautunut mm. Chris Bartlen, Mark Toddin, Kristina Cookin ja Lizzel Winterin kanssa.


Parakouluratsastus

Janne Bergh, Helsinki

Norjasta kotoisin oleva Janne Bergh tuli nuorena Suomeen ja Helsingin Kilpatalliin Kyra Kyrklundin ratsuttajaksi. Saatuaan Suomen kansalaisuuden vuonna 1992, on hän saavuttanut menestystä kansainvälisissä arvokilpailuissa. Bergh kuului olympiajoukkueeseen Sydneyssä vuonna 2000. Hän on kilpaillut neljä kertaa EM-kilpailuissa. Hän on voittanut neljä SM-kultaa.

Bergh on toiminut kouluratsastuksessa maajoukkuevalmentajana ja parakouluratsastuksessa ja lajivastaavana.

Bergh on omistanut Helsingin Kilpatallin ja vastannut sen toiminnasta 25 vuoden ajan. Ratsastajainliitto on myöntänyt hänelle useita ansiomerkkejä mm. kultaisen ansiomerkin ja mestariratsastajanmerkin.

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
logo
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi